Jonkun on oltava ensimmäinen

Michelle Obaman tarina koskettaa, mutta ei ihan toimi kannustuskertomuksena

MUISTELMAT 30.11.2018 06:00
Silvia Hosseini

Michelle Obama: Minun tarinani. Suom. Ilkka Rekiaro. 510 s. Otava, 2018.

Miljoonia kappaleita myynyt Minun tarinani on kuin joulukalenteri: Yhdysvaltain ensimmäinen nainen 2009–2017 kuvailee elämänvaiheitaan seikkaperäisesti, kunnes pitkän odotuksen jälkeen avataan luukku Valkoisen talon ihmemaahan.

Teos on jaettu kolmeen osaan: ”Minuksi”-osio kertoo Michelle Obaman varhaisvaiheista, ”Meiksi” perheen perustamisesta ja ”Enemmäksi elämästä” Yhdysvaltain ensimmäisenä naisena.

Kaksi ensimmäistä jaksoa jäävät lukuisista yksityiskohdistaan huolimatta ulkokohtaisiksi. Obama kuvaa vaatimatonta lapsuuttaan, työväenluokkaisia vanhempiaan, ylisuorittajaluonnettaan, työtään ja äitiyttään. Vaikutelma on intiimeistä yksityiskohdista ja lämpimän humoristisesta sävystä huolimatta etäinen. Henkilökuvien sijaan perhejäsenistä rakennetaan ihmistyyppejä: on MS-taudistaan huolimatta sitkeästi töitä paiskiva isä, lapsensa etusijalle asettava, napakka äiti ja urheilullinen, luotettava veli.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Valinnat
teatteri

Kekkonen pyrkii jatkoon Kaupunginteatterissa.

musiikki

Johanna Sulkunen jätti bändinsä ja keskittyi ääneensä.

levytärpit

Audite-kuoro päivitti joulumusiikin klassikot.

romaani

Tellervo on kipeänhauska tapakomedia.

Sarjakuvat

Marraskuussa kannattaa lukea edes nämä sarjakuvat.

Teatteri

Kolme sisarta on unelmatiimin työtä.

Sisältö