Suomen kiistellyin puolue

Ovatko perussuomalaiset äärioikeistoa vai demokraattinen kansanliike?

tietokirjat 07.10.2021 18:00
HEIKKI VENTO

Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä ja perussuomalaisten perustaja Timo Soini olisivat mainio kaksikko väittelemään siitä, miksi ja miten puolue on muuttunut Jussi Halla-ahon ja Riikka Purran aikana. Kumpikin on kirjoittanut aiheesta kirjan. Niiden tulkinnat ovat osin keskenään ristiriidassa.

Jokisipilä käy tarkasti läpi perusuomalaisten syntyhistorian ja vaalimenestyksen. Puolue vakiinnutti asemansa suurten joukossa viime vuosikymmenellä, kun se kolmissa eduskuntavaaleissa peräkkäin sai toiseksi eniten kansanedustajia.

Kirjoittajat ovat samaa mieltä siitä, miksi perussuomalaiset nousi politiikan eturiviin. Muut puolueet olivat unohtaneet kansanosan, joka ei luottanut päättäjiin ja vierasti Euroopan unionia. Tuohon saumaan Soini iski ja onnistui.

Valinnat
Teatteri

romaani

Elokuva

Ranskalaisdraama vie avaruusmatkalle kerrostalossa.

levy

Muotoilutärpit

Sisältö