Sanasta miestä

Markku Into kirjoitti viimeiset runonsa palvelutalossa.

Runokokoelma 16.02.2018 06:00
Matti Komulainen

Markku Into. © MATTI KOMULAINEN

Kiteytettyjä oivalluksia olemassaolosta. Kuvallisia välähdyksiä menneestä. Dadaistista kielen akrobatiaa. Runoilija Markku Innon (1945–2018) viimeinen kokoelma Haikuvia – Ukkokodin pieniä runoja julkaistaan postuumisti. Hän kirjoitti sen pääosin käsin Turun Ukkokotina tunnetussa palvelutalossa valvoen koko työprosessin loppuun saakka.

Vähän on paljon -estetiikka kirkastaa ilmaisun ytimekkääksi. Runoista on hiottu pois kaikki ylimääräinen. Haikujen tuntu välittyy runomitattakin otsikon mukaisesti.

Into tutkii sanojen latausta ja merkityksiä luoden uusia mielleyhtymiä. Pinta vaikuttaa usein lakonisen tyyneltä, mutta sen alla kuohuu. Tunne kulkee punaisena lankana läpi kokoelman ilman nostalgiaa ja sentimentaalisuutta, vaikka tieto lähestyvästä lopusta jäyti sisintä.

Tuulet ja tuiverrukset kestäneet innoittajat seuraavat mukana sivun alalaidan sitaateissa, jotka on erotettu tekstistä ääretön-merkillä ∞. Niissä Into milloin lainaa, milloin iskee silmää tyypeille Bob Dylanista Zuccheroon – ja samalla italian kielelle, joka oli rakas harrastus kirjallisuutta englannin lisäksi saksasta ja ruotsista suomentaneelle sanojen miehelle.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Valinnat
Kirjallisuus

Ellen Thesleff -kirjabuumi ei ole silkka sattuma.

KUVATAIDE

Meret Oppenheim ei ole yhden teoksen klassikko.

Musiikki

Aki Rissanen ei soita tavallista pianojazzia.

TEAttERi

Esko Salminen sähköistää perhedraaman.

PELITÄRPIT

Tietokirja

Vuonna 1918 ei mietitty, mitä oltiin tekemässä.

Avainsanat
Sisältö