Markku Eskelinen teki erilaisen kirjallisuushistorian: Oivalluksia, lukuyllykkeitä ja idioottien haukkumista

Arvio: Raukoilla rajoilla -kirja antaa kyytiä vakiintuneille käsityksille kotimaisesta proosasta.

kirjat
Teksti
Karo Hämäläinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Markku Eskelinen pitää adjektiiveista ja hyperbolasta. Tyylin mainitseminen on olennaista siksi, että sillä Eskelinen tekee eroa kirjallisuudentutkimukseen ja kirjallisuushistoriateoksiin. Raukoilla rajoilla ei ole kirjallisuushistoria vaan pamfletti.

Suuria linjoja esittelevien historiateosten keino on yleistäminen ja niputtaminen. Tällöin osa alavirtauksista tulee sivuutetuksi. Eskelinen kiinnittää huomionsa juuri alavirtauksiin ja toisaalta lukee kanonisoituja klassikoita uusin silmin ja aivoin. Siksi Raukoilla rajoilla tarjoaa oivalluksia ja suoranaisia lukuyllykkeitä.

Ärhentelevästi teos osoittaa yksityiskohdilla vakiintuneen kirjallisuushistoriakäsityksen puutteita. Eskelinen haukuskelee kirjallisuuden professoreita idiooteiksi ja suuntaa sylkisinkonsa varsinkin modernismin keskeiseen vaikuttajaan Tuomas Anhavaan. Samalla hän tulee tarkoituksella tai tahattomasti korostaneeksi Anhavan merkitystä.

Eskelinen ei peittele esteettisiä ihanteitaan. Eskelisen proosahistoriassa Markku Eskelisen tuotantoa käsitellään lähes saman verran kuin ”aikakauden yliarvostetuimman proosakirjailijan” F. E. Sillanpään, eikä se tässä kontekstissa ole lainkaan kummallista tai väärin.

Teoksen käytettävyyttä heikentää se, että tekijän tai kustannustoimittajan uutteruus on loppunut siinä vaiheessa, kun olisi ollut henkilöhakemiston laatimisen vuoro. Se, että sivunumerot on painettu vain parittomille sivuille, lienee hauska kikka.