Sota sekoittaa  lasten mielet

Jari Järvelä kuvaa vuotta 1918 isoäitiensä kautta.

romaani
Teksti
Jari Olavi Hiltunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Finlandia-ehdokkuuteen yltänyt Jari Järvelän (s. 1966) romaani kertoo hänen isoäitiensä karmeat tarinat sadan vuoden takaa. Vuonna 1918 tulevat mummit ovat vammalalaisia lapsia, jotka näkevät toisensa Vammaskosken vastakkaisilta rannoilta. Punaiset ja valkoiset tappelevat ja viattomiin siviileihinkin kohdistuu hirmutekoja. Lapset menevät hämilleen – eivätkä toivu rauhan tultua.

Kertoja vierailee 7-vuotiaana isoäitiensä Ainon ja Sofian luona Vammalassa. Aino paasaa lahtarien hirmuteoista, Sofia muistelee kätkeneensä rohkeasti kotiinsa valkoisten aseita, punakaartilaisten karkeasta pelottelusta välittämättä. Vilkas mielikuvitus paikkaa tarinoiden aukkokohdat.

Romaanikertoja ei irtoa lasten kengistä edes hetkeksi. Tapahtumien rumuus kertautuu sotaa askaroivien lasten mielissä luotaantyöntävän kammottavaksi.

Jarin omien vanhempien kielletty rakkaustarina on romaanin huippukohta. Kun yhteiselolle ei ole Vammalassa mahdollisuutta, nuoret muuttavat avioiduttuaan muualle.