Maalaiskunnan hämärä puoli

Vantaa on juurettoman sukupolven ikoni.

romaani
Teksti
?Jari Olavi Hiltunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sinisiipi-perhoslaji etsii toukilleen muurahaispesän, jossa muurahaiset ruokkivat niitä. Sinisiipitoukka on julma käenpoika, joka syö pesän muurahaistoukat.

Tässä lähtökohta J. P. Pulkkisen (s. 1959) uutuusromaanille Sinisiipi, joka aloittaa Vantaata kuvaavan trilogian. Suomi on saanut uuden dekkaristin.

Sinisiiven alussa ollaan 1970-luvulla, jolloin suuri osa Vantaasta on vielä suurten teiden halkomaa metsää.

Iloiset vantaalaispojat Leo ja Timo seuraavat torninostureita uudisasutustyömailla ja rata-ajoharjoituksia Keimolassa. Kauhea auto-onnettomuus syöpyy poikien takaraivoon vuosikymmeniksi.

Romaanin nykyaikana on vuosi 2010. Viisikymppisestä Timosta on tullut parkkiintunut rikosylikonstaapeli. Leo taas toimii pomona isossa rakennusliikkeessä, joka on rakentanut Vantaan lähiöitä.

Kuolleita löytyy pitkin matkaa yllättävistä paikoista. Timo saa tutkittavakseen purkutalon perustuksista löytyneen naisen ruumiin. Nuorempi työpari Liina Vahtera kantaa erikoisen menneisyytensä painolastia ja ajautuu Timon perheen kanssa liiankin läheisiin väleihin.

Sinisiivessä Vantaa on totisesti läsnä. Kaupunkiin liittyviä yksityiskohtia ja maamerkkejä tulee vastaan liikaakin. Vantaa näyttäytyy juurettoman sukupolven ikonina, josta Vesa Haapalakin aikoinaan runoili. Pulkkinen on itse asunut Vantaalla 16 vuotta.

Dekkarin toinen taso kertoo valtapeleistä, joilla Vantaa luotiin nykymuotoonsa. Yhdenkään konnan, poliisin tai poliitikon takaa ei löydy todellista ihmistä.

Sinänsä toimiva kerronta kangistuu loppua kohti hurmeiseksi väkivaltanäytösten sarjaksi. Sinisiipi osoittaa, että tämänkin lajin Pulkkinen hallitsee.