Sodan kauhuista lapsen pelkoihin

Synkkyys alkaa riittää Hanneriina Moisseiselle, vaikka hän on siinä hyvä.

Sarjakuva 01.06.2018 06:00
Harri Römpötti

Oli ennen onnimanni, onnimannista matikka, matikasta maitopyörä, maitopyörästä pytikkä.

Johanna Venho lainaa vanhaa karjalaista kalevalamittaista lorua lastenkirjassaan Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa (Karisto 2018).

”Arvelen, että pytikkä on jonkinlainen taikinapytty”, kirjan kuvittaja Hanneriina Moisseinen miettii.

Moisseinen ei tiedä, mikä maitopyörä on.

 

Lastenkirjan päähenkilö Amir painiskelee suomen arvoitusten kanssa. Vanha loru vie kantasuomalaiset lukijat samantapaiseen asemaan.

Venhon teksti voitti Kariston kuvakirjakilpailun. Se kertoo maahanmuuttajalapsen peloista uudessa kulttuurissa.

Moisseinen yritti kuvitella, mitä Amir kuvittelee. Hän antoi laatikkohirviölle Väinämöisen vaatteet Gallen-Kallelan Sammon puolustuksesta.

Moisseinen (s. 1978) on sarjakuvataiteilija, joka ei ollut aiemmin kuvittanut toisten tekstejä ja piirsi ensimmäistä kertaa lapsille. Värejä hän ei ollut käyttänyt kymmeneen vuoteen.

”Johannan teksti on vahva eikä mitenkään alisteinen kuville”, Moisseinen sanoo.

”Työtäni helpotti, että se oli tiivis ja kuville jäi paljon tilaa. Mutta en oikeasti tiennyt, miten lastenkirjoja kuvitetaan.”

Malliksi Moisseinen haki kirjastosta kymmeniä lastenkirjoja.

”Suomalaisen kuvitustyylin kyllä tunnisti niistä. Esimerkiksi Satu Kettinen on siinä tosi hyvä. Mutta yritin pysyä omillani.”

Moisseinen päätyi ottamaan vaikutteita Kalevala-kuvaston ohella lapsena katsomistaan itäblokin animaatioista. Varsinkin surrealismin mestari Jan Švankmajer sai toimia esikuvana.

”Johannan tekstissä pelko muuttaa muotoaan ja pyrin samaan. Švankmajer tuli mieleen, kun mietin otusta, jolla on kaksi päätä, välillä räpylät tai siivet tai kahdeksan jalkaa.”

 

Kalevalainen perinne on Moisseiselle tuttua. Hän on hyödyntänyt sitä sarjakuviensa kerronnassa.

Kalevala oli Lönnrotin ja 1800-luvun luomus, joka peilaa silloista yhteiskuntaa ja sen poliittisia tavoitteita. Minua puhuttelee enemmän alkuperäinen perinne, etenkin Kalevalan pohjana olleet runot. Isoisomummoni oli itkuvirsien taitaja Katri Moisseinen Aunuksen Repolasta.”

Keväällä Moisseinen sai Kalevalaseuran Akseli Gallen-Kallelan tunnustuspalkinnon. Se annetaan joka kolmas vuosi taiteilijalle, joka on laajentanut, uudistanut tai kyseenalaistanut visuaalisten taiteiden ilmaisukieltä.

Moisseisen sarjakuvateos Kannas kuvasi Karjalan evakuointia naisten ja lehmien näkökulmasta. Se keräsi medianäkyvyyttä ja teki Moisseisesta tunnetun alan piirien ulkopuolellakin.

Tammikuussa Kannas julkaistiin ranskaksi Angoulêmen jättimäisellä sarjakuvafestivaalilla, jossa Moisseinen tapasi kiinnostuneita kustantajia useista maista. Kansainvälinen läpimurto näyttää olevan vireillä. Kannas on jo ilmestynyt ruotsiksi.

 

Moisseinen on piirtänyt muutakin kuin sodan kauhuja ja maahanmuuttajalapsen pelkoja. Isä on omaelämäkerrallinen tarina jäljettömiin kadonneen isän tragediasta.

Nyt synkkyys alkaa riittää.

”Minua on pyydetty mukaan ties mihin kuolemahankkeisiin, mutta seuraava sarjakuvani on romanttinen komedia”, Moisseinen sanoo.

”Maalla tytöt menevät lukioon ja lähtevät yliopistoon, kun pojat jäävät ajelemaan mönkijöillä. Aikuisina heidän maailmansa eivät kohtaa. Kerron siitä.”

Uuden sarjakuvan oheilla Moisseinen kehittelee näyttelyä, joka yhdistää sarjakuviin tekstiilejä ja uusia kokeellisia animaatioita. Niitä nähdään aikaisintaan parin vuoden päästä.

Valinnat
elokuva

Lentävä pakolainen jää kuriositeetiksi.

ROMAANI

Elizabeth Stroutin teos on enemmän kuin luulisi.

Pelitärpit

ELOKUVA

Harry Dean Stanton näytteli viimeiseen asti.

romaani

Historiallinen seikkailu ei mene halvimman kautta.

Arvio: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa on ytimekäs lastenkirja Amir-pojasta ja uudesta kielestä.

Sisältö