Humismia, ei humanismia

Perinteiset käsitteet eivät riitä ilmastonmuutoksen torjuntaan.

tietokirja
Teksti
Jyrki Alenius
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Ilmastonmuutos on todellisuutta, mutta onko ajattelumme sillä tasolla, että kykenemme torjumaan tai edes hidastamaan sen vääjäämättömältä näyttävän etenemisen? Antti Salminen ja Tere Vadén tutkivat kirjasessaan filosofian keinoin ”fossiilijärkeä”.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö synnytti ja edellytti ajattelu- ja toimintamalleja, jotka mahdollistivat ihmiskunnalle tai sen isolle osalle aineellisesti vauraan elämän. Fossiilijärjen takapirua ei kukaan huomannut: kysymys oli vain lainasta.

Lopputulema on se, että lipeäminen fossiilijärjen käynnistämästä tuhon kierteestä onnistuu palaamalla fysiikan sijasta metafysiikkaan. Luonnontieteellis-teknologinen ohjailu ei riitä, tarvitaan kertakaikkisen uudet käsitteelliset lähtökohdat.

Objektit ja subjektit on ymmärrettävä toisella tapaa. Ensimmäisenä saa lähteä ihmislähtöinen humanismi. Olemme ihminen, mutta olemme myös kasvi ja kivi. On humismin aika, siis kivi-, kasvi- ja eläinkunnan maaperäisyyden tunnustamisen aika.

Fossiilijärki synnytti energian käsitteen, jossa energia ymmärretään pelkäksi eksergiaksi, kyvyksi tehdä hyödyllistä (lähinnä ihmisen kannalta) työtä. Mutta anergia, energian hyötyä tuottamaton aisapari unohdettiin, sillä seurauksella, että se kummittelee nyt vaikkapa ilmakehän kasvihuonekaasuina tai ydinvoimalakatastrofista karanneina reaktorin ytiminä, ”elefantinjalkoina”.

Elo ja anergia vaatii paneutumista, mikään helposti sulava pamfletti se ei ole. Salmisen ja Vadénin esittämä haaste fossiilirationaaliselle ajattelulle on kuitenkin sen verran tukeva, että uudenlaisen elämän mahdollisuudesta kiinnostuneille kirja tarjoaa hyviä kysymyksiä, jos ei vastauksia.