Vanhan mukavan miehen juttuja

Muistojen Haukiputaalla herkät miehet eivät pärjää, vaan juovat itsensä hengiltä.

muistelmat 03.08.2018 06:00
Silvia Hosseini

Joni Skiftesvik: Finlandia City. 267 s. WSOY, 2018.

Suomalaisen kirjallisuuden grand old man Joni Skiftesvik kuvailee Finlandia Cityssä lapsuutensa kotikylän korutonta arkea: Elanto saadaan sahalta ja mereltä, ja ruumiillinen työ väsyttää niin lapset kuin aikuiset. Elämä on yksinkertaista. Vapaa-ajalla kalastetaan ja käydään tansseissa.

Satamakaupungin läheisyys tuo kaukomaiden kohinan Haukiputaalle asti ja muistelmien päähenkilö, pikku-Jon, haaveilee lähdöstä maailmalle. Esikoisensa oppikouluun taistellut vähävarainen äiti tosin näpäyttää, etteivät merimiehet näe muuta ”kuin lähimmän kapakan”. Jonissa olisi aineksia muuhunkin.

Haave kirjailijanurasta syntyy vähitellen, esikuvien myötä: Jon ahmii kirjoja, ensin meriromaaneja, sitten Rintalaa, Linnaa, Pakkalaa.

Kirjoittajantaipaleen voisi katsoa alkaneen kirjeistä, joita Skiftesvik kirjoitti laivassa työskentelevälle isäpuolelleen, jottei tämä ”tulisi hyttihulluksi ja hyppäisi mereen”. Norjassa asuvalle, biologiselle isälleen poika ei saa kirjoitettua. Kipeä isäsuhde, kirjailijan monien tarinoiden aihe, on muistelmissakin keskeinen.

 

Finlandia Cityssä on runsaasti esimerkkejä siitä, miten kotiseudun hahmot ja kommellukset ovat päätyneet Skiftesvikin teoksiin. Kylän asukkaat ovat köyhiä ja oppimattomia, ja useilta puuttuu maalaisjärkikin. Hölmöilyjen ohella jännitystä arkeen tuovat sodassa raaistuneiden murhamiesten ja viinatrokarien vehkeilyt.

Niille, joille sattuma on jakanut paremmat kortit, tulee peräti Suomen Kuvalehti. Sitä käsitellään ”kuin arvopaperia” – käännellään vain pöydän ääressä ja suoristetaan silitysraudalla lukemisen jälkeen.

1950–1960-lukujen Pohjois-Pohjanmaa näyttää ainakin Helsingissä kasvaneesta kovalta paikalta varttua. Rujoa maskuliinisuutta ihannoivassa, henkisesti ahtaassa naapurustossa umpimieliset ihmiset kiusaavat yksinhuoltajia, romanilapsia ja kodittomia. Äiti pelkää Jonin olevan ”poikalapseksi liian herkkä”. Herkät miehet kun eivät teoksen yhteisössä pärjää, vaan juovat itsensä hengiltä.

 

Ummehtuneesta miljööstä huolimatta muistelmateos on sympaattinen. Skiftesvikillä on taito osoittaa tavanomaisilta ja vähäpätöisiltä tuntuvien asioiden huomionarvoisuus. Tarinointi on puhuttelevaa, ja pienillä keinoilla Jonin, perheenjäsenten ja kyläläisten kohtaamisiin luodaan vahva tunnelataus.

Teos kuvaa uskottavasti lapsen maailmaa – kun se malttaa pitäytyä siinä. Välillä lapsuutta tarkastelee aikuinen vähän vaivaannuttavasti matkan päästä: ”Olin lapsi. Katselin maailmaa, sen suuria ja pieniä asioita ympyriäisin, uteliain silmin, mutta en ymmärtänyt lähimainkaan kaikkea näkemääni.”

Myös tarinankerronta lipsuu aika ajoin turhaksi selittelyksi, eikä assosiaatioiden varassa etenevä rakenne aina toimi. Herkkä lapsuusmuisto rakkaan koiran kuolemasta tuo kirjailijan mieleen aikuisiän muiston oman pojan kuolemasta, kunnes yhtäkkiä siirrytäänkin kiistaan rantametsän kaavoituksesta.

Skiftesvikin kieli on rikasta, kotoisaa ja vaivatonta. Jotkin ilmaisut, kuten ”ei minulla poikarievulla ollut rahaa kuin jokunen lantti” korostavat liikaa ”jutuniskentätyyliä”. Välillä tuntee lukevansa hyvien juttujen sijaan vanhan miehen leppoisaa viisastelua.

Toisaalta, jos takana on niin ansiokas ura kuin Joni Skiftesvikillä, saa kirjoittaa, mitä huvittaa. Kirjailijan faneille Finlandia City on epäilemättä antoisa teos vähän epämuotoisenakin. Muut lukijansa se palkitsee avokätisesti parhailla hetkillään, etenkin äkkinäisellä, koskettavalla lopetuksellaan.

Valinnat
tietokirja

Ihmisaivot sisältävät kaiken kuviteltavissa olevan ja paljon muuta.

teatteri

Leena Krohnin dystopia tuntuu ajankohtaiselta.

levytärpit

Kolme levyä arviossa.

Sarjakuvat

Kolme sarjakuvauutuutta arviossa.

Romaani

Olimme kerran etenee Iranista Ruotsiin.

levy

Damon Albarn, 50, on brittipopin varmimpia nimiä.

Sisältö