Joikuparodioita ja internetnoitia

Runous on saamelaisille keino ottaa menetetty kieli takaisin.

Runous 26.01.2018 06:00
Taru Torikka

Vasemmalta oikealle: runoilijat Hege Siri, Rawdna Carita Eira, Sigbjørn Skåden ja Irene Larsen. © ROLF M. AAGAARD / KOLON FORLAG, SEPPO SAMULI / NORDEN.ORG, CAPPELEN DAMM, YNGVE OLSEN SÆBBE / MARGBOK

Saamelainen nykyrunous on monimuotoista, kirjallisuudentutkija Kaisa Ahvenjärvi sanoo.

Ahvenjärvi on toimittanut Tuulisolmut-antologian, joka esittelee suomeksi neljä norjansaamelaista nykyrunoilijaa, jotka uudistavat saamelaisrunouden muotoa, teemoja ja kuvastoa.

Nykyrunouden saamelaiskuvastosta tohtoriksi kesällä 2007 väitellyt Ahvenjärvi ei suostu niputtamaan saamelaista nykyrunoutta yhden määritelmän alle.

Tuulisolmut-kokoelmaan valittujen 1960–1970-luvulla syntyneiden runoilijoiden teksteissä saamelaisuus näkyy eri kulmista: toisilla arjen taustalla elävänä mytologiana, toisilla identiteettikysymyksenä, joka vaatii jatkuvaa pohdintaa.

Kielikään ei ole itsestään selvä saamelaisrunoa yhdistävä tekijä, sillä runoilijat kirjoittavat saameksi ja norjaksi.

”Antologian runoilijat, Hege Siri, Rawdna Carita Eira, Irene Larsen ja Sigbjørn Skåden, ovat kaikki jollain lailla uudistaneet runouden kenttää tai ilmaisua”, Ahvenjärvi kertoo.

Vain Rawnda Carita Eiraa on suomennettu aikaisemmin.

Keskittyminen neljään keskenään erilaiseen kirjoittajaan on perusteltua.

”Halusin esitellä kokoelmassa mieluiten muutamien runoilijoiden tekstiä mahdollisimman laajasti.”

 

Identiteetti ja johonkin kuuluminen ovat keskeisiä aiheita saamelaisessa nykykirjallisuudessa ja taiteessa, joita kirjallisuudentutkija Ahvenjärvi myöntää lähestyvänsä ulkopuolisen näkökulmasta.

”Tutustuin saamelaiskulttuuriin perheemme saamelaisystävien kautta jo koulutyttönä”, hän kertoo. ”Voi sanoa, että lumouduin siitä.”

Elämänmittainen kiinnostus sai Ahvenjärven valitsemaan Helsingin yliopistossa sivuaineekseen saamentutkimuksen.

Runouden ohella Ahvenjärvi on tutkinut saamelaista kuvataidetta.

Näkyvimmät saamelaiset nykytaiteen tekijät, kuten Suohpanterror-ryhmä, tunnetaan poliittisuudesta ja vahvoista kannanotoista.

Runoudessa poliittisuus vaikuttaa viipeellä, henkilökohtaisemmin.

 

Oman kielen menettäminen on teema, jota saamelaiskirjailijat ovat käsitelleet paljon. 1940–1950-luvulla syntynyt, asuntolasukupolveksi kutsuttu ikäluokka pakotettiin omaksumaan valtakieli ja -kulttuuri.

Nykyään saamelaisnuorista jopa 60 prosenttia asuu saamelaisalueen ulkopuolella vailla oman kielen opetusta.

Kipeiden teemojen ohella Kaisa Ahvenjärven valitsemissa runoissa näkyy huumori.

Sigbjørn Skåden kirjoittaa saameksi runoja, joissa eletään nykyhetken chattikulttuurissa. Skåden parodioi niin joikuja kuin Henrik Ibseniä ja William Shakespearen runomuotoja.

Myös Irene Larsen tuo myytit tähän päivään. Hänen suomennetuissa runoissaan saamelaistarinan nainen saa lapsen karhun kanssa 2000-luvun Norjassa, ja noita lähettää tviittejä shamaanimatkaltaan.

 

Moni saamelainen liikkuu luontevasti saamelaiskulttuurin ja valtakulttuurin välillä.

”Mutta jos kieli on menetetty isovanhempien tai vanhempien sukupolvessa, siihen voi liittyä kipuilua ja huonommuuden kokemusta”, Kaisa Ahvenjärvi kuvaa. Onko saamelainen ilman kieltä yhtä hyvä kuin äidinkieliset?

Hege Sirin runossa Kieli verrataan sukupolvien kokemuksia:

äiti ei joikaa

mutta hän opettelee kieltä

minun äidinäitini ei joikaa mutta hän puhuu kieltä 

(–)

minä joikaan mutta en ymmärrä kieltä

minun tyttäreni joikaa

ja puhuu kaikkia kieliä”. 

Kaisa Ahvenjärvi (toim.): Tuulisolmut. Poesia, 2018.

Kaisa Ahvenjärvi (toim.): Tuulisolmut. Poesia, 2018.

Tuulisolmut-antologia ilmestyy Poesialta helmikuussa 2018.

Valinnat
ELOKUVA

Aistikas poikarakkauden kuvaus.

Romaani

Kasvutarina ilahduttaa elämänohjeilla.

TEATTERI

Taru Mäkelä kuvaa sisällissotaa ja lähiö-Suomea.

ROMAANI

Tapani Kinnusen trilogia päättyy särmikkäästi.

Muotoilutärpit

Cheek-elokuva ampuu korkealle ja yli. Se kertoo ahdistuneesta miehestä, jolla on erityistaito ja paljon todistettavaa.

Sisältö