Kurjuuden vuosikymmen

Arvio: Ihastuttavinta Mirjamissa on tekstin ihmisläheisyys.

romaani
Teksti
Outi Hytönen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaikilla on ikävä kaikkia, sodan tunnelma on pelkkää itkun rantua”, kuvailee kertoja jatkosodan aikaa kotirintamalla Heidi Köngäksen romaanissa Mirjami. Mänttäläisessä talossa pelätään rintamalla olevien veljien puolesta, nähdään läheltä menetyksiä, mutta siihen eivät suinkaan rajoitu yhden perheen vaikeudet 1940-luvulla. Lisäksi kohdataan vakavia sairauksia, alkoholismia, puutetta ja onnetonta rakkautta.

Lähtökohtakaan sota-aikaan ei ollut suurperheelle helppo, sillä romaanin alussa Sandran ja Jannen talo pakkohuutokaupataan. Perheen on aloitettava tyhjästä keskellä korpea, suon reunassa. Uuden talon nimeksi tulee Kurki.

Sandra on tuttu Heidi Köngäksen edellisen romaanin nimihenkilönä. Sotien alkaessa suurin osa lapsista on varttunut jo työikään. Näkökulma vaihtelee kolmen eri siskoksen ja äidin omien lukujen kautta.

Keskushenkilöksi nimetty Mirjami ja hänen rakkaustarinansa saa aavistuksen verran enemmän tilaa kuin muut kertojat, mutta yhtä hyvin teosta voisi kutsua perheen romaaniksi.

 

Melankoliseen tarinaan tuo piristysruiskeen pikkuvanha iltatähti Soili. Hän on terhakka juoksun harrastaja, joka ei todellakaan aio tyytyä siskon tai vanhempien tyrkyttämiin vaihtoehtoihin elämässään. Soili tekee napakoita huomioita elämästä eikä jää koskaan sanattomaksi:

”Nyt hetkeksi pitkälleen, oot ihan pläkki”, hän komentaa äitiään.

 

Mirjamissa Köngäksen teksti on löysempää ja kerronta hajaantuneempaa kuin Sandrassa, jossa ilmaisu oli tiivistä ja huomio keskittyi tiukasti Sandraan.

Mirjami tuo mieleen vanhan ajan viihderomaanin, jossa tapahtuu paljon, kerrotaan suorasanaisesti ja joudutaan kaipaamaan sotien vuoksi niin mahdottomasti, odottamaan kirjeitä ja pelkäämään jatkuvasti. Ihastuttavinta Mirjamissa on tekstin ihmisläheisyys. Köngäs on kirjoittanut koskettavan romaanin.