George Saunders on kirjailijoiden arvostama kirjailija

Novellikokoelma Joulukuun kymmenes todistaa, että kehuille on katetta.

George Saunders
Teksti
Herman Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun lukee amerikkalaiskirjailija George Saundersin ensimmäistä suomennosta, novellikokoelma Joulukuun kymmenettä, näkee että runsaille kehuille on perusteita. Ainakaan Saunders ei aliarvioi lukijaa.

Saundersin hahmot rakentuvat ulkoisen ja sisäisen puheen kautta. He tuottavat jatkuvaa äänivirtaa, jonka seassa ui arkisia haluja, tarpeita ja toiveita.

Lähiöiden ja pikkukaupunkien rahvasta kuvataan inhottavan läheltä, mikä kertoo sekin Saundersin taidosta. Ihmisiä ei romantisoida, mutta ei myöskään eläimellistetä.

Eräs mies keskittyy alemmuudentuntoon ja naapurikaunaan. Kerjäläiset raivostuttavat, sillä he tekevät kylteissään kirjoitusvirheitä.

Toisen tarinan isä kärsii, koska ei voi tarjota jälkeläisilleen samoja mauttomia kulutushyödykkeitä kuin lasten kavereilla on.