Ennustus: Nämä 2000-luvun teokset nousevat kirjallisuusklassikoiksi

Vuoden 2117 Suomi lukee yhä Sofi Oksasta, Jussi Valtosta ja Jukka Viikilää. Tai sitten ei.

kaunokirjallisuus
Teksti
Essi Salonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mitkä kotimaiset romaanit kestävät aikaa ja kuluvat kansan käsissä vielä viidenkymmenen tai jopa sadan vuoden kuluttua?

Kokosimme raadin ja pyysimme kirjallisuuden tuntijoita valitsemaan 2000-luvulla ilmestyneestä kotimaisesta proosasta kolme tulevaisuuden klassikkoa.

Ajatusleikkiin ryhtyivät Parnasson vastaava tuottaja, kirjailija Karo Hämäläinen, toimittaja Baba Lybeck sekä kirjoittamisen lehtori Eva Havo Helsingin Kallion lukiosta.

Heillä oli mistä valita. Vuosittain ilmestyy noin 300 uutta kotimaista romaania.

Klassikon asemaan nousu on hieman eri juttu kuin sata vuotta sitten. Paitsi että volyymit ovat kasvaneet, yhtenäiskulttuuri on pirstoutunut. Ihmisten huomiosta taistelevat tarinat eri medioissa.