Ei sormuskäsi ihmistä jäykistä
Minna Canth kasvaa kirjailijaksi.
Minna Rytisalo: Rouva C. 367 s. Gummerus, 2018.
Esikoisromaani Lempi (2016) sisälsi vahvaa, julmaakin draamaa. Nyt, kun Minna Rytisalon kuvattaviksi ovat valikoituneet historialliset henkilöt, ennen kaikkea Jyväskylän seminaarin lahjakas tyttöoppilas Minna Johnson ja sympaattinen luonnontieteen lehtori Ferdinand Canth, ei kerrottavaksi tarjoudu kovinkaan kamalia murhenäytelmiä.
Rytisalo kuvaa Minna Canthin varhaiset vaiheet, lapsuudenkodin Kuopiossa, kesken jäävän opiskelun ja avioliiton alkuajat, joina nuori vaimo peittää levottomuutensa päärmäämiseen ja paistamiseen.
Ferdinand on hyvä, ymmärtäväinen puoliso. Vaimonsa älyä hän ei koskaan kahlitsisi.
Minnakin uskaltaa uskoa, ettei naimisiin meno mielen liikkeitä lopeta, ”ei sormuskäsi koko ihmistä jäykistä”.
Kun lapsia syntyy yksi toisensa jälkeen, ei nuoren äidin tarvitse enää päärmätä päärmäämästä päästyään saadakseen päivänsä kulumaan.
Rytisalo lopettaa kertomuksen vaiheeseen, jossa leskeksi jäävä pohtii keinoa, jolla elättäisi pesueensa, ja muuttaa seitsemine lapsineen rekikelillä Jyväskylästä Kuopioon.
Liikuttavasti romaanin Minna tallentaa kirjoituksensa nippuina matka-arkun päällimmäiseksi. ”Tällaiseen ei olisi enää aikaa, ei ilman Ferdinandia.”
Niin kuin tiedämme, sellaiseen oli sitten kuitenkin aikaa.
Rytisalo vihjailee hauskoin tilantein ja henkilöin – Anna-Liisa ja sisko! – siihen, mitä Canth on tuonnempana kirjoittava. Lukiessa ei tarvitse miettiä, voivatko syvälliset tunnelauseet olla totta.
Kerronta on mahdollista, rauhallista ja aitoa. Kerran Minna kyllä irrottaa lukijasta kriittisen naurahduksen: hän olettaa, että kaupassa pitää hymyillä asiakkaalle ja toivottaa ”hyvää päivänjatkoa”, mitä epäilen.
