Liikkuvien tarinat

Cristina Sandun Vesileikit on taianomaista tekstiä.

romaani
Teksti
Niina Holm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuusi naista maailman eri laidoilla etsii jotakin mihin kiinnittyä. Heitä yhdistää menneisyys itäeurooppalaisella ei-kenenkään-maalla. Cristina Sandun Vesileikit on moniääninen pienoisromaani vapauden kaipuusta, kodittomuudesta ja selviytymisestä.

Sandun esikoisromaani oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi vuonna 2017. Palkinnosta kisasi moni proosan uudistaja, joista taianomainen, tarkkojen lauseiden Valas nimeltä Goliat oli oma suosikkini. Vesileikit on esikoisen tapaan hallittu mutta tiiviimpi teos. Sandun runollinen, hengittävä teksti kutoo jälleen yhteen vahvan metaforisuuden ja realismin.

 

Alussa on ranta, joki ja kuusi vedessä leikkivää tyttöä. Taustalle piirtyvät kaupungin tumma siluetti tehtaineen ja Lenin-patsaineen sekä miesten poissaolo ja ankara, kovettava arki. Kahden maan ja kahden joen väliin jäävä omistajaton maakaistale merkkaa tyttöjen kotia ja valtioiden välistä rajaa. Joen toinen puoli lupaa vapautta ja mahdollisuuksia, ja sinne tytöt kiinnittävät katseensa.

Tupakkatehtaan tytöt alkavat leikkiä ja uida tosissaan: he hakevat vedestä voimaa ja ravitsevaa syliä. Vesi on pakopaikka ja itseilmaisun tila, eikä sivullinen saata arvata, että tytöillä on suunnitelma.

Maailma tarjoaa kylmää kättä, ja astuminen toiseen kieleen ja kulttuuriin vaatii tahtoa ja oveluutta. Niitä naisilla riittää, sillä jokivesi on hionut heistä kaiken turhan. He ovat pyristelleet pois ”pienistä keuhkoistaan, hätäisestä hapentarpeesta ja pimeän pohjaveden pelosta”. He ovat halukkaita maailmankansalaisia, jotka eivät itke kodittomuuttaan.

Itäeurooppalaisten naisten liikkuvissa tarinoissa on Cristina Sandun kertomana yleispätevyyttä ja alkuvoimaa. Lukija muistaa omat lähtönsä ja sukeltaa kiitollisena syvälle kirjallisuuden avaamiin kuviin.