Enemmän kuin sarjahurmaaja

Casanovan tarina on 1700-luvun läpileikkaus.

muistelmat
Teksti
Matti Komulainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eroottinen seikkailukertomus? Mikroskooppisen tarkka valistusajan kuvaus? Kulttuurihistoriallinen aarre?

Venetsialaissyntyisen Giacomo Casanovan (1725–1798) muistelmat ovat kaikkea tuota ja paljon muuta. 12-osainen järkäle avaa aikalaisperspektiivistä 1700-luvun elämää, henkilöitä ja mielenmaisemaa poikkeuksellisen perusteellisesti.

”Teoksesta avautuu yksityiskohtaisen moniulotteinen näkökulma Ranskan suurta vallankumousta edeltäneeseen aikaan, sen arkipäivään ja sosiaalisiin suhteisiin”, kustantaja ja kulttuurihistorioitsija Hannu Salmi kiteyttää.

Salmen ja hänen puolisonsa Heli Paalumäen ”harrastus”, Faros-kustantamo, julkaisee Casanovan muistelmat kuutena kaksoisniteenä. Osat 3–4 sisältävä opus ilmestyi tammikuussa. Casanova on luonteva lisäys katalogiin, joka tiukkuu klassikoita Wagnerista Chateaubriandiin.

Laajuus ja syvätarkkuus tekevät kerronnasta kiehtovan. Olennaista on Salmen mukaan myös Casanovan lukeneisuus.

”Tekstissä on tiheä kirjallisten viittausten verkosto. Se kertoo sivistyksen maailmasta, jonka keskellä silloin elettiin.”

 

Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Salmi tunsi Casanovan muistelmat hyvin entuudestaan. Alkuteos on autobiografisen kirjallisuuden kulmakiviä, ”eeppinen faktan ja fiktion yhteenkietoutuma”.

Aloite hankkeeseen tuli suomentaja Seppo Sipilältä. Hänen laatimansa alaviitteet rikastuttavat lukukokemusta.

Casanova aloitti kirjoitusprosessin 60-vuotiaana päädyttyään kreivi Joseph Karl von Waldsteinin kirjastonhoitajaksi Böömiin.

1800-luvulla tekstiä lyhennettiin, muokattiin, sensuroitiin ja väärennettiin. Sellaisenaan se julkaistiin vasta 1960-luvulla.

”Muistelmien avoin seksuaalisuus oli 1800-luvun säätyläisille kauhistus”, Hannu Salmi sanoo.

”Myös Casanovan uskonnolliset ja poliittiset mielipiteet nähtiin uhkaavina. Lisäksi teoksessa esiintyy monia julkisuuden henkilöitä, joita Casanova arvioi suorasukaisesti.”

 

Tänään Casanova tunnetaan tv-sarjojen ja elokuvien sarjahurmaajana. Monissa kirkollisissa ja maallisissa toimissa vaikuttaneen miehen yksioikoinen maine on myöhempää perua.

”Vaikka muistelmissa on hyvin paljon kaikkea muuta kuin sukupuolielämän kuvausta, juuri donjuanismi teki siitä 1800-luvun loppua kohti myyttisen tekstin. Mainetta vahvisti se, että alkuperäistä käsikirjoitusta ei ollut saatavilla.”

”Aikalaislähteissä Casanovaa ei juurikaan pidetty Don Juanina. Vasta 1800-luvulla hänestä muodostettiin arkkityyppinen hahmo.”

 

Missä määrin teos sitten on totta historioitsijan lähdekritiikin valossa?

”Tutkijat ovat osoittaneet tapahtumien kulun jokseenkin paikkansa pitäviksi. Lisäksi teos tulvii yksityiskohtia ruokailutavoista ja kulkuvälineistä, kirjallisesta elämästä ja taiteista, ihmissuhteista ja yhteiskuntaluokista. Toisaalta kirjoittaja on luova kertoja, joka muuntelee ja yhdistelee tarinoita – ja muistaa joskus väärin.”

 

Casanova kytkeytyy aikaamme kertoessaan ”modernin maailman syntytarinaa”. Tekstistä välittyy meille tuttu pärjäämisen eetos. Näyttelijäpariskunnan lapsi oli alhaista syntyperää ja luovi eteenpäin kaikin keinoin. Hän pyrki miellyttämään paitsi vastakkaista sukupuolta myös niitä, jotka olivat häntä ylempänä yhteiskunnassa.

”Muistelmissa ollaan yksilökeskeisyyden ja individualismin syntysijoilla. Casanovalta ei puutu itsevarmuutta. Hän tarttuu aina uusiin haasteisiin, häikäilemättömästikin. Hän hyödyntää naamioita ja univormuja ja tunnistaa muiden ihmisten heikkouksia. Casanova on myös tunneherkkä.”

Giacomo Casanova: Elämäni tarina 3–4. Suom. Seppo Sipilä. 780 s. Faros, 2020.