Arvio: Yöperhonen on tarina alistajista ja alistetuista

Katja Kettu jatkaa siitä, mihin jäi loisteliaassa Kätilössään.

Kätilö
Teksti
Markus Ånäs
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalaisten kaipuu neuvostojen maahan oli maailmansotien välillä polttava. Varsinkin rajaseudulta lähdettiin työn ja leivän perässä, mutta sisällissodan jälkeen myös aatteen ajamana. Moni suomalainen koukkasi Pohjois-Amerikan kautta Kuolaan, mutta harva kuitenkaan uhassa, teinikapinassa.

Katja Ketun uuden romaanin päähenkilö Irga Malinen, Valkoisena Jumalana tunnetun rajakenraalin tytär, kuitenkin niin tekee, hiihtää kommunistiagitaattorille lasta odottavana tuiskussa Petsamosta itään.

Kuten moni tosielämän esikuva, Irga saa pettyä toiveissaan: läskiä ei ole liioin leivän päällä. Ihmisen halu elää on kuitenkin yhtä vahva kuin monien elättelemä toive armosta, siitä, että pelastaja vie takaisin kotiin. Mutta Neuvostoliiton leireille ei vieraan vallan sotajoukkoja koskaan saapunut, eivätkä kotikutoiset kapinatkaan kyteneet kipinää pidemmälle.

Kettu sommittelee Yöperhosessa alistajien ja alistettujen tarinaa, jälleen hienoin, mystisin lausein.

Hitain liikkein mies tarttuu ranteisiini, taivuttaa ne yhteen, sitoo karhealla niiniköydellä. Taltuttaa hetkellisen haluni rimpuilla sanoilla, joita en ymmärrä. Sitoo nilkat ja ranteet, kohottaa lanteeni kuin veneen airo vedestä lumpeen.