Arvio: Putinin suunnitelma

Hollantilaistutkija Marcel van Herpen paljastaa Venäjän pyrkimykset.
Teppo Tiilikainen
Kirjat 30.4.2015 04:30

Jos haluaa ymmärtää Venäjän viimeaikaisia toimia laajemmassa historiallisessa yhteydessä, kannattaa lukea hollantilaisen politologin Marcel Van Herpenin teos Putinin sodat. Se on juuri ilmestynyt suomeksi.

Van Herpen kuvaa modernin imperialismin kehitystä ja siihen liittyvää keskustelua. Venäjällä imperialismia perusteltiin aluksi ortodoksisella uskonnolla sekä panslavismilla ja sittemmin kommunismilla, vaikka Lenin oli yksi tsaarin imperialismin ankarimpia kriitikoita.

1800-luvun keskustelu muistuttaa hyvin paljon Kremlin nykyistä propagandaa. Kaikkien slaavien yhteenliittymistä ajaneiden panslavistien muukalaiskammo oikeutettiin tekaistulla vihalla, jota ulkomaalaisten väitettiin tuntevan Venäjän kansaa kohtaan.

Myös neuvostoimperialismi kuvataan ristiriitaisena ilmiönä. Etniset venäläiset hallitsivat kommunistipuoluetta, armeijaa ja KGB:tä, mutta venäläinen identiteetti tukahdutettiin keinotekoisen neuvostokansalaisuuden alle. Neuvostoliitto teeskenteli, että se ei ollut imperiumi vaan sosialististen tasavaltojen vapaaehtoinen liitto.

Presidentti Vladimir Putinin kaudella on palattu ortodoksiseen ja panslavistiseen arvomaailmaan, josta yritetään nyt luoda vastavoimaa länsimaiselle liberalismille.

Kirja kertaa tarkasti, kuinka Putin loi valtajärjestelmänsä. Hän rapautti ja purki demokraattiset uudistukset, perusti valepuolueita, väärensi vaalituloksia ja muunsi Yhtenäisen Venäjän revansistiseksi ja kiihkoisänmaalliseksi puolueeksi. Van Herpen analysoi tarkasti toisen Tšetšenian sodan ja Georgian sodan syyt seurauksineen. Myös niiden perimmäinen tarkoitus oli vakiinnuttaa ja oikeuttaa Putinin valta.

Keskustelu

Suomessa itäisen naapurin ymmärtäminen on ollut aina hiukan heikkoa ns. ”intelektuellilla tasolla.” Jos perusyksiköksi hyväksytään nykyinen Venajä, eli valtio, suurvalta, sen takana itsenäisinä ovat ortodoksinen eli Itä-Rooman kristinusko, Moskova ja venäläisyys, sitten imperialismi ja panslavismi. Se oli osin reaktio mm. pangermanismille.

Mutta 70 vuotta elänyt ”neuvostoimperialismi” oli toinen asia. Se oli siis kommunististen neuvostojen liitto, joka ajoi kommunistista maailmanvallankumousta. Kun Suomi sattui osallistumaan touhuun, se ei sitä koskaan oikein nähnyt, vaikka reessä istuttiin – vällyjen alla.

Putinin touhua on helppo ymmärtään tuolta vanhalta pohjalta. Kommunistiselle kumouksella kaikki muu, ml. valtio, olivat vain työkaluja, joita juuri KGB käytti. Se selittää osin Ukrainan nykyistä kriisiä. NKP, puolueista ensimmäinen ja johtava, ei alkuun ollut erikoisen venäläinen. Stalin tuli pappiseminaarista Georgiasta. Lenin ja Trotski olivat kansainvälisiä intellektuelleja. Juutalaiset intellektuellit eliminoitiin Stalinin NL:sta, mutta he jatkoivat debattia kommunismista muissa maissa.

Stalin ja hänen pitkä yksinvaltansa toivat tuon ”neuvostojen” idean lopun. Hän ei tarvinnut neuvoja muilta, ja kun hänen ”yksinvaltansa” kohtasi Maon vallan version, konflikti idean sisällä oli selvä. Ja Lenin oli muuten sitä mieltä, ettei Venäjä ollut kyllin edistynyt, teollistunut, kommunismin toteuttamiseen. Se olisi vaatinut Saksan ja sen työväenluokan mukaan tulon. Tämä oli hänen ”internationalismiaan.” Sitä edusti myös Trotski. Stalin ei sitä tehnyt tuolla tasolla. Hän mobilisoi venäläisiä.