Aistillinen matka historiaan

Arvio: Olli Heikkosen runot eläytyvät 1600-luvun tunnelmiin.

Runot 31.12.2020 06:00
Virpi alanen

Nauriit kasvavat, kanat kotkottavat, öljyluntut tuoksuvat.

Olli Heikkosen runokirjassa Rajalliset maat avautuu menneen maailman moniaistisuus. Kirja tarjoaa rauhallisen ja kiinnostusta herättävän matkan 1600-luvun Eurooppaan, 30-vuotisen sodan aikaan. Nykyihmisille tuo aika on jo etäistä, mutta runo onnistuu tuomaan sen lähelle.

Runoissa aistittava maisema on agraarisen runsas. Toistuva elementti on maa, jota runoilija kuvaa raa’aksi ja löyhkääväksi, mutta myös satoa tuottavaksi elämän perustaksi.

Runo vie vanhaan talonpoikaiseen maailmaan, jota ei enää ole. Historiallista tietoa runojensa kasvualustana käyttäen runoilija on kuvitellut tuon maailman aistittavuuden puolestamme.

 

Teoksen alussa on vuosi 1632, jolloin Ruotsin kuningattareksi nousee kuusivuotias Kristiina ja valtakunnankansleri Axel Oxenstierna on käytännössä hallitsija.

Myös hoviherrojen maailmaan vievistä runoista voi löytää sivalluksia vallan ja politiikan suuntaan: talouskasvua haetaan sodan tuomista mahdollisuuksista. Kollegioneuvosten vetäytyminen kabinettiinsa näennäisen poliittisen keskustelun merkeissä saa herkullisen absurdeja sävyjä. Ihminen ja hänen valtansa näyttäytyy historiallisen kontekstin avulla ikiaikaisen naurettavana.

”Kun näkökannat näin ovat tulleet näkyviksi, / ennen kuin niistä on ehditty keskustella, / ennen kuin on ehditty edes aloittaa keskustelua, / he huokailevat ja vaikenevat, / he hymähtelevät, pälyilevät ja lennähtävät / kukin tahoillensa ilmoittamaan, että neuvonpito / näin on yhteisymmärryksessä päättynyt.”

Heikkosen runot irvailevat vallankäytön historialle, mutta tekevät sen oivaltavan hienostuneesti. Älyllisesti hieno piirre Heikkosen runoissa on filosofian kustannuksella kujeileva filosofisuus. Ajatukset tihenevät ja jättävät silti tulkinnallista tilaa.

”Hänen virheensä oli ympäröidä itsensä filosofeilla, / jotka osasivat kyllä ajatella, puhuivat kauniisti, / mutta ajattelivat ääneen.”

 

Olli Heikkonen.

Olli Heikkonen. © Heini Lehväslaiho

Yksi runojen aihepiiri on kieli. Eurooppalaisten kielten takaa löytyy hiljainen, kaikille kuuluva kieli: ”kuin itse hiljaisuus olisi vasta ääntymässä”.

Liejun, metsien, tulvavesien ja suurvaltahankkeiden keskellä on jotain kaunista ja arvokasta.

Säntillisen tarkka muoto on Heikkosen runotuotannon ominaispiirre. Heikkonen rytmittää säkeensä visuaalisestikin eheiksi kokonaisuuksiksi, mutta tällä kertaa visuaalisuus ei saa yhtä korostettua etusijaa kuin esimerkiksi Heikkosen teoksessa Regional-Express (2016).

Kuulas, haikea, ja silti myös kriittisellä katseella varustettu runo lumoaa kuin hengittäen historiallisuuttaan.

Samantapaisilla historiaan syventyvillä taajuuksilla ovat runoudessamme liikkuneet muun muassa Saila Susiluodon kaupunkirunoelma Oratorio (2017) ja Vesa Haapalan esikoisteos Vantaa (2007).

Heikkosen runoissa on kylmä. Vain silloin tällöin porisee keittopata ja hetkellinen vatsantäyte tuo iloa ihmiselle. Kansat vaeltavat, ja runo kysyy, mitä on eurooppalaisuus.

Soraa, kaisloja.

 

Rajalliset maat -teoksen huolellinen, hitaasti ja varmasti kypsytellyn oloinen ilmaisu on lukijalle antoisa. Historia saa uudenlaista syvyyttä, kun sitä käsitellään runouden keinoin.

Heikkonen on kirjailija, jonka jokainen teos tuntuu aina vain vahvemmin osoittavan, että runouden paikka on kirjallisuuden eturivissä.

Olli Heikkonen: Rajalliset maat. 80 s. Teos, 2020.

Muokattu 4.1.2021 kello 11.55. Vaihdettu otsikon aistikas-sana aistilliseksi.

Valinnat
Tietokirja

Arvio: Nirvanan sukupolvitunnari ei ollut Suomessa järin iso hitti, väittää viihdyttävä kirjauutuus.

Elämäkerta

Arvio: Johanna Holmströmin elämäkerta Märta Tikkasesta on raikas ja rikas.

Elokuva

Arvio: George Clooneyn tieteiselokuva maailmanlopusta ei ota riskejä.

Elokuva

Alejandro Jodorowsky lumoaa yhä.

Muotoilutärpit

3 ajankohtaista designpoimintaa.

Sisältö