Arvio: Li Andrsson ja Susanna Koski ovat eri mieltä kaikesta

Kahden nousevan poliitikon dialogista ei synny mitään uutta.
Kirjat 24.10.2014 04:30
Li Andersson – Susanna Koski: Punavihreä, sinivalkoinen. Keskustelukirjeitä. 372 s. Minerva 2014. © Uzi Varon

Ihan ensiksi on syytä hieman kiittää. Vasemmistoliiton Li Andersson ja kokoomuksen Susanna Koski ovat kirjoittaneet kirjan, joka ei mene asiaan sieltä, mistä aita on matalin. Ensimmäiset sata sivua tykitetään sosialismin ja kapitalismin olemuksesta, veroparatiiseista, työn ja pääoman ristiriidasta, elvytyksestä ja leikkauksista, perustulosta, veroasteesta.

Vasta myöhemmin kirjoittajat kertovat omasta persoonastaan, mediamyrskyistään, naisten kohtelusta politiikassa.

Siihen yllätykset loppuvat. Punavihreästä ei löydy sinisen sävyjä eikä sinivalkoinen häivähdä edes hentoon purppuraan.

Kosken mielestä suomalainen vasemmisto lietsoo ihmisten kaunaa ja kateutta, jopa vanhakantaista luokkavihaa. ”Sanonta, jonka mukaan Suomessa ainoa hyväksyttävä rikastumisen tapa on lottovoitto, ei ole hirveän kaukaa haettu”, hän kirjoittaa.

Anderssonin ajattelu on yhtä lukkiutunutta: ”Jos tarkastelee yhteiskuntien kehitystä viimeisten vuosisatojen aikana, on mielestäni aiheellista kysyä, mitä hyvää kapitalismi ylipäätään on saanut aikaan? Mielestäni – yllätys, yllätys – ei mitään.”

Anderssonille auktoriteettejä ovat – yllätys, yllätys‑ Heikki Hiilamo, Thomas Piketty ja Lauri Holappa. Koski viittaa Adam Smithiin, Milton Friedmaniin ja John Maynard Keynesiin.

Koska Andersson ja Koski eivät ole samaa mieltä mistään kirjeenvaihdon päättyessäkään, voi kysyä, mitä tarkoitusta kirja palvelee? Vastaus on yksinkertainen: huomiotaloutta. Se näyttää kelpaavan punavihreälle Anderssonillekin, vaikka markkinatalouden kanssa on niin ja näin.

Molemmat naiset ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. He olisivat voineet julkaista omat poliittiset pamflettinsa. Mutta kuka niitä olisi jaksanut lukea? Kahden nuoren naisen vastakkainasettelu sen sijaan on mediaseksikästä.

Mitään uutta kirjeenvaihto ei generoi. Susanna Koski ihmetteli Suomen Kuvalehdessä (SK 42/2014) Li Anderssonin ajattelua: ”Onko hän todella voinut välttyä kaikelta sellaiselta, mikä olisi saattanut avata uusia näkökulmia?”

Kysymys on aiheellinen, mutta sen voi esittää sanasta sanaan myös Koskelle.