Arvio: Lapsuusmuistot eivät jätä rauhaan

Ljudmila Ulitskaja keroo omista kokemuksistaan.

kirjat
Teksti
Kaisa Neimala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ljudmila Ulitskajan kertomuskokoelmassa on kaksi sikermää: Tyttölapsia ja Lapsuus -49. Kumpikin kuvaa ymmärtäen pikku- ja koulutyttöjä.

Tyttöjen toimiin ja tunteisiin tutustuva lukija tajuaa, että Ulitskaja kertoo omista kokemuksistaan. Tätä vakuutetaan myös teoksen mottosanoissa: ”Lapsuusmuistoni eivät jätä minua rauhaan.”

Ulitskaja muistaa 1940–50- lukujen tovereittensa luokkajaon. ”Tataarit kaveerasivat tataarien kanssa, huonot oppilaat huonojen oppilaiden kanssa ja lääkärien lapset lääkärien lasten kanssa.”

Kaverisuhteiden syntyyn ja syntymättömyyteen vaikuttaa kertomuksissa Ulitskajan kasvuympäristön monikansallisuus. Hän nimeää juutalaisia, armenialaisia ja mustalaisia, itäsiperialaisia ja onnettoman Tanja Beckerin, jonka paha sukunimi on perintöä Pietari Suuren ajoilta asti, sekä onnellisen ”likimain gruusialaisen” Svetlanan, joka on saanut etunimensä Stalinin tyttären kunniaksi.

Taustan kuvauksissa Ulitskaja moralisoi harvakseltaan ja tyrkyttämättä. Hän luultavasti tyynnyttelee lapsuudenmuistojaan.