Salaliittoteoria

Ilta-Sanomien entinen päätoimittaja näkee itsensä keskustalaisten koston uhrina.

tietokirja
Teksti
Heikki Vento

Talousjournalismissa kunnostautunut Antti-Pekka Pietilä kaivoi yleisölleen merkittäviä uutisia. Tiedonjyvistään hän leipoi usein näyttäviä kokonaisuuksia. Moni juttu piti paikkansa. Joskus tuli myös pannukakkuja, jotka johtivat oikaisuihin.

Pietilän loppunousu journalismin huipulle alkoi, kun nykyinen Sanoma Oyj 1997 palkkasi hänet Taloussanomien päätoimittajaksi. Pian Pietilä siirtyi Ilta-Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi. Pesti IS:n johdossa kesti kolme vuotta. Sitten tuli potkut. Erottamisestaan Pietilä esittää kirjassa hurjan teorian: maan mahtavimman viestintäyrityksen johto taipui keskustan painostuksen alla ja heitti päätoimittajan ulos.

Potkut antoi Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, jonka keskustayhteyksiä selostetaan laveasti.

Keskusta hermostui siitä, että Ilta-Sanomilla oli journalistinen lukkopurenta pääministeri Matti Vanhasen ja erityisesti kulttuuriministeri Tanja Karpelan nilkassa. Lehden uutiset vaikuttivat ratkaisevasti pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk) eroon kesällä 2003.