Arvio: Ikuisuusvuonon profeetat kuvaa valtaa ja väkivaltaa

Pohjoismaista siirtomaahistoriaa pelottavan raadollisesti.

Kim Leine
Teksti
Kaisa Neimala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kim Leine vahvistaa vanhan hokeman todenperäisyyttä: on elettävä sellainen elämä, joka kasvattaa kirjailijan. On kokemuksia insestistä, uskonnollisesta ahdistuksesta, elämän väärinkäytöstä, vääryyden voittamisesta.

Leinen omakohtaista proosaa ei ole suomennettu. Vasta hänen neljäs teoksensa, laaja, ajallisesti kauas sijoittuva Ikuisuusvuonon profeetat, on saatettu suomeksi.

Suomentamisen jokseenkin valtavan työn on tehnyt Katriina Huttunen. Suurin piirtein lukien voi olla tyytyväinen käännökseen. Tekstiin on jäänyt outojen sananvalintojen ja horjahtavien rakenteiden lisäksi suoranaisia virhemuotoja ja ilmaisuja, joiden sijoittaminen 1700-luvulle hämmästyttää. Napisen detaljeista mm. siksi, että Kim Leine kuuluu olevan aktiivinen kielimies. Hän jopa vaivautuu itse kääntämään norjan kielelle romaanit, jotka on kirjoittanut tanskaksi.

Kirjailijalla on ollut koti samoissa maisemissa, joissa Ikuisuusvuonon profeettain päähenkilö kulkee 1700-luvun lopulla. Romaanin Morten Falck muuttaa nuorena Norjasta Tanskaan ja sieltä pastorina Grönlantiin ja taas takaisin. Romaanin kiivaimmat, väkivaltaisimmat, raadollisimmat kohtalot eletään Grönlannin reunan tanskalaissiirtokunnassa.

Takakansi kehuu kirjaa riemukkaan raadolliseksi. Makuasia. Minulle kirja on pelottavan raadollinen. Tarinan taustalla tuntuu olevan siirtomaavallan huonon omantunnon kaiherrus, jonka tanskalainen lukija erottanee suomalaista herkemmin. Riemukasta kirjassa on henkilöiden luonnikkuus ja näkymien kirkkaus.