Arvio: Erkka Mykkäsen esikoisen mielettömät asetelmat ovat mahdollisia

Ihmiset saavat haluamansa, mutta eri tavoin kuin luulivat.
Kirjat 13.3.2015 04:30
Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua. 86 s. WSOY, 2015.

Jos tapaa kaksoisolentonsa, toisen pitää kadota. Maailmaan ei mahdu kahta samaa olentoa. Ilmeisesti kirjailija Erkka Mykkänen tuntee tämän myyttisen uskomuksen.

Kolme maailmanloppua -kirjassa pari lähtee juhlista miehen luokse. Lammelta kuuluu avunhuutoja. Kun mies pelastaa hukkuvaa, tämä paljastuu miehen kaksoisolennoksi. Seuraa käsirysy. Pelastaja jää lampeen ja kaksoisolento jatkaa naisen kanssa matkaa.

Lavarunoilijana tunnettu Mykkänen kertoo esikoisteoksessaan naama vakavana kaskuja. Niissä kuljetaan mutkitellen mutta vääjäämättömästi kohti omaa loppua.

Mies kuulee sairastavansa syöpää ja hyväksyy kuolemansa. Kun hän saakin tietää olevansa terve, henki pakenee ruumiista.

Pakkomielteinen ei pysähdy.

Auttava puhelin saa soiton, jossa nainen kertoo rakastuneensa tunnettuun muusikkoon hänen valtavien käsiensä takia. Auttaja suosittelee soittajalle todellisuuden kohtaamista. Soittaja kiinnostuukin auttajasta. Ehkä myös tällä on suuret kädet.

Ihmiset saavat Mykkäsen tarinoissa haluamansa, mutta eri tavoin kuin luulivat.

Mies miettii, että mitä jos hän kuolee autokolarissa. Lenkillä hän silittää siiliä, joka puree. Kun mies vuotaa kuiviin, auto ajaa ohi.

Näyttelijä Krista Kososta ihaileva mies törmää kadulla idoliinsa. Roolit vaihtuvat, ja Kosonen alkaakin iskeä faniaan. Lopulta mies saa audienssin Kososen sisälle. Aktin edetessä, vähä vähältä, Kosonen katoaa.

Mykkäsen luomat asetelmat näyttävät ensi silmäyksellä mielettömiltä. Jos kaikkea ei kuitenkaan ajattele kirjaimellisesti ja jos tulkintahorisonttia hieman laajentaa, mahdoton voikin olla mahdollisia.

Hyisimmässä tarinassa koulupoika pistellään terävillä kynillä hengiltä. Kertoja kysyy lopuksi, että ”uskotko minua”.

Ei ole mitään syytä olla uskomatta.