Kova, kovempi, Parker

Arvio: Donald E. Westlaken tunnetuin romaanihahmo muistuttaa pulp fictionin juurista

romaani 15.01.2021 06:00
Matti Komulainen

Luoti iskee vatsaan pimeydestä. Väkivaltaisen ryöstön jälkipeleissä Parker on menettää henkensä mutta selviytyy kostamaan. Tilien tasaamista ei estä edes se, että toinen petturi on oma vaimo ja toinen kuuluu Organisaatioon, Yhdysvaltain laajuiseen mafiamaiseen järjestöön.

Tappajan jäljet ilmestyi alun perin vuonna 1962 nimellä The Hunter. Ensimmäinen Parker-tarina peilaa maailmaa ammattirikollisten näkökulmasta. Kauppaa käydään ihmisillä, viskillä, savukkeilla ja marihuanalla, Parker taas on erikoistunut rahankuljetusautojen ryöstöihin ja pankkikeikkoihin. Niitä hän tekee osapuilleen kerran vuodessa.

Saalisrahoilla Parker elää herroiksi lomahotelleissa Miamista Palm Springsiin. Kun lompakko alkaa tyhjentyä, on aika iskeä uudelleen.

Parker on Richard Stark -salanimellä rikosfiktiota suoltaneen Donald E. Westlaken (1933–2008) tunnetuin luomus. Hän kirjoitti sarjaa 16 niteellistä vuosina 1962–1974, ja myöhemmin 8 lisää. Ohessa syntyi omalla nimellä ja useilla pseudonyymeillä satakunta jännitysromaania sekä novelleja, tietoteoksia ja elokuvakäsikirjoituksia.

Armoton ja periksiantamaton ammattirikollinen on vedonnut niin laajaan yleisöön, että hänestä on sovitettu niin elo- kuin sarjakuvia. Valkokankaalla Parkeria ovat näytelleet aikansa ikoniset kovakasvot Lee Marvinista Robert Duvalliin ja Mel Gibsonista Jason Stathamiin.

Sarjakuvista taas muistetaan tähän mennessä parhaiten kanadalaisen Darwyn Cooken karskit graafiset romaanit. Ne ovat haalineet Yhdysvalloissa toistakymmentä alan Eisner-, Harvey- ja Joe Shuster -palkintoa. Westlake itse meritoitiin Mystery Writers of America -yhdistyksen korkeimmalla tunnustuspalkinnolla, Grand Masterin arvonimellä 1993.

Parker edustaa pulp fictionia, aitoa kovaotteista kioskikirjallisuutta. Sen mielenmaisemasta on ammentanut keskeiset ideansa muun muassa Quentin Tarantino. Elokuvaohjaajan tulkinnat tosin poikkeavat todellisesta pulpista siinä, että hänen päähenkilönsä sanailevat nokkelasti, laukovat vitsejä ja leikkivät sadistisia leikkejä uhreillaan.

Parker sen sijaan toimii suoraviivaisesti ja kylmän harkitusti. Vain sarkasmi tuo kontrastia kolkkoon menoon. Kun Parker pitää vahtia Park Avenuen kallissa kahvilassa, analyysi kuppilasta on ytimekäs: ”Pastrami ruisleivällä, kahdeksankymmentäviisi senttiä, eikä edes voita. Sellainen paikka”.

Richard Stark: Tappajan jäljet. Parker 1. Suom. Juri Nummelin. 197 s. Täysi käsi, 2020.

Valinnat
Arkkitehtuuri

Arvio: Lars Sonckin ja Gustaf Nyströmin rakennusperintöä avataan tuoreissa tietoteoksissa.

Levytärpit

Paul McCartney teki irtonaisen levyn ilman nostalgiamarinadia.

romaani

Arvio: Hanna Weseliuksen romaanin päähenkilö on mies vailla tahtoa ja päämäärää.

elämäkerta

Arvio: Rob Halfordista tuli ensin hevijumala, sitten homo-ikoni

romaani

Arvio: Damn United on loistava ajankuva 1970-luvun brittifutiksesta.

Sisältö