Paluu menneeseen

Arvio: Finlandia-ehdokkaassa kuljetaan tuttuja polkuja.

Romaani 27.11.2020 06:00
Herman Raivio

Anne Vuori-Kemilä pakkasi esikoisteokseensa Taivas ilman reunoja (Karisto, 2018) onnettomuuden toisensa perään: köyhyyttä, kiusaamista, mielenterveyden järkkymistä, kuolemaa.

Mustaa jäätä -romaanissa vihataan poikkeavia, podetaan monenlaisia sairauksia ja kärsitään väkivallasta. Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun pohjoiseen Suomeen, joten epäonnen määrä ja laatu ei yllätä. Teos oli Finlandia-ehdokas.

Tapahtumarikkaassa romaanissa mennään täysillä. Ihmiset toimivat enimmäkseen tunteet pinnassa. Ajattelun sijaan he reagoivat. Karuutta pehmennetään kansanomaisella huumorilla. Meno on välillä riehakasta kuin Kreetta Onkelin Ilosessa talossa (WSOY, 1996). Tällaista kirjallisuutta tavataan kutsua ”elämänmakuiseksi”.

Valinnat
Romaani

Arvio: Puhtain rakkaus piirtyy Kantajissa Sofia-tytön ja Hilla-hevosen välille.

romaani

Arvio: Ben Lernerin romaanissa nuori mies haluaa runoilijaksi 1990-luvun lopun Kansasissa.

Sarjakuva

Derf Backderfin sarjakuvat kertovat tositarinoita Ohiosta.

Arkkitehtuuri

Katsaus 2020 antaa tunnustusta myös vähemmän julkisuutta saaneelle hyvälle arkkitehtuurille.

Muotoilutärpit

3 ajankohtaista designpoimintaa.

Sisältö