Arvio: Aloittelevan lintuharrastajan värikäs perusteos

Suomen linnut -opas auttaa myös linnunlaulun tunnistamisessa.
Kirjat 17.4.2015 04:30
Lasse J. Laine: Suomen linnut. Tunnistusopas. 399 s. Otava 2015.

Valokuviin perustuvat lintuoppaat ovat kehittyneet digikuvauksen aikakaudella harppauksin. Luontokirjailija Lasse J. Laineen Suomen linnut tarjoaa oivan esimerkin: 345 lintulajia esittelevän kirjan sivuilla on erinomaisia otoksia monenlaisissa puvuissa olevista linnuista – sekä lisäksi lentokuvia esimerkiksi kiljuhanhen, kyhmyhaahkan ja rantakurvin kaltaisista harvoin tavattavista lajeista.

Suomen linnut soveltuu parhaiten lintuharrastustaan aloitteleville. Laine kuvailee lyhyesti ja eläväisesti, minkälaisessa ympäristössä, missä päin Suomea ja mihin vuodenaikaan mikäkin laji on todennäköisintä tavata. Pukutuntomerkkien kuvaukset ovat suppeita, mutta niiden sekä valokuvien avulla on mahdollista päästä jyvälle siitä, miten päädytään oikeaan lajinmääritykseen. Tähän ohjastaa myös kirjan alussa oleva perustieto lintujen tunnistamisesta, rakenteesta ja käyttäytymisestä. Lintujen tunnistaminen on usein vaikeaa ja siinä voi kehittyä vain yrityksen ja erehdyksen kautta.