Mollisointuja
Esikoisromaani puristaa sydäntä.
Menneisyyden painolasti ja vaikenemisen seuraukset ovat Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaanin Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa aiheita.
Max Halma on perhostutkija, joka äitinsä Silvian kuoleman jälkeen löytää tämän tavaroista tuntemattoman perhosen. Max haluaa selvittää perhosen alkuperän. Hän toivoo kansainvälistä tunnustusta. Myös oman perheen salaisuudet tuntuvat vaativan huomiota. Toisaalla Saksassa säveltäjä Viktor Stanislaus suostuu esittämään sinfoniansa vielä kerran.
Taustalla on jälleen sota. Vuonna 1942 Silvia synnytti saksalaissotilaalle lapsen. Pian sen jälkeen mies katosi, mutta hänen kansalaisuutensa asetti raamit Maxin olemiselle. Max on aina ollut irrallinen ja yksin. Äiti kutsui häntä pojaksi eikä koskaan käyttänyt hänen etunimeään.
Pettyneen Silvian mukaan ”kohtalo on paksukuorisissa perunoissa”. Sen hienompaa ei elämä ole. Ahokummun kirjoittamisen ydin on tällaisessa hetkien ja tunnetilojen kuvailussa. Henkilöt ovat uskottavia ja samaistuttavia. Keski-ikäinen Max pohtii, olisiko perhosia aina inhonnut äiti kuitenkin ajatellut häntä säästäessään löytämänsä harvinaisen yksilön.
Ahokumpu yhdistää päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä, lehtileikkeitä ja kuviakin. Perhosen tunnistaminen ja isän kohtalon selvittäminen kasvavat koskemaan identiteetin ja olemassaolon kysymyksiä.
Analogia unohtamisen, musiikkiesityksen hetkellisyyden ja perhosen lennon välillä toimii. Viimeisen sivun jälkeen mieli on haikea. Romaanin mollisoinnut säilyvät mielessä pitkään.