Kirjailijan sananvapaus Lähi-idässä: ”On olemassa punainen alue, joka johtaa kuolemaan”

Kulttuuri 23.5.2013 11:00

Qatarilainen runoilija Mohammed al-Ajami sai elinkautisen vankeustuomion 29. marraskuuta 2012 luettuaan Qatarin valtaapitäviä arvostelevan runon yksityistilaisuudessa Kairossa.

Syyrialainen Mohammad Abdulla al-Rowaily, kirjailija ja käsikirjoittaja, siepattiin kotoa 22. marraskuuta 2012 ja teloitettiin myöhemmin kadulla.

Irakilainen elokuvaohjaaja ja kirjailija Hassan Blasim lähti maanpakoon 2004 tehdäkseen elokuvia ja kirjoittaakseen.

Ahmad Khalid Tawfik, egyptiläinen lääkäri ja scifikirjailija, asuu kotimaassaan, mutta välttää kirjoittamasta uskonnosta.

Kirjailijan asema on Lähi-idässä yleisesti hyvin vaikea. Vaikka äärimmäisiä sanktioita kohtaa edelleen vain harva, luovat ennakkosensuuri ja erilaiset julkaisemista koskevat rajoitteet pelkoa, turhautumista ja itsesensuuria.

Kaikissa maissa on käytössä ennakkosensuuri. Kulttuuriministeriö tai jokin muu viranomaistaho valvoo julkaistavaa kirjallisuutta. Kirjoja vedetään pois markkinoilta myös jälkikäteen.

Käytännöt vaihtelevat eri maissa.

Arabiantaja ja islamin tutkija Maria Pakkala kertoo, että Qatarissa voi kirjoittaa muista aiheista suhteellisen vapaasti, mutta hallitsevaan sukuun kohdistuva arvostelu on ankarasti kielletty. Bahrainin shiialaisilla ei käytännössä ole sananvapautta. Köyhässä Jemenissä sananvapaus on aina ollut heikko. Syyriassa sananvapautta on rajoittanut diktatuuri ja sisällissodan myötä siitä on tullut suurvaltapolitiikan kohde.

”On olemassa punainen alue, joka johtaa kuolemaan. Parhaassa tapauksessa kirjailijat joutuvat oikeuteen ja pahemmassa tapauksessa kotiarestiin tai tapetuiksi”, sanoo Pakkala.

Vain pieni eliitti lukee proosaa

Lähi-idän maissa ihmisoikeudet ovat kehittyneet heikosti. Sananvapautta rajoittaa hallitsevalle eliitille keskittynyt valta. Huolimatta öljyrikkauksista arabimaiden yhteiskunnat ovat kehittyneet muuta maailmaa hitaammin: luokkaerot ovat yhä suuret, köyhiä voi olla väestöstä olla jopa puolet ja lukutaidottomia on paljon. Arabimaat eivät ole sopeutuneet globaaliin talouteen.

”Kustannustoiminnassa on vielä paljon kehittämisen varaa useissa arabimaissa, myös öljyllä rikastuneissa maissa, joissa köyhyys ei olisi este”, kertoo PENin hallituksen puheenjohtaja Jarkko Tontti.

Useimpia maita ovat hallinneet itsevaltaiset monarkit tai arabinationalistiset diktaattorit. Lännen suurvallat ovat puuttuneet Lähi-idän politiikkaan siirtomaa-ajoista lähtien ajamalla omia intressejään ja tukemalla länsimielisiä hallitsijoita. Tämä on osaltaan ylläpitänyt itsevaltaisia rakenteita, tuloeroja ja köyhyyttä.

Proosaa lukee vain pieni eliitti, sillä esimerkiksi Egyptissä lukutaidottomia on koko väestöstä arviolta 30 prosenttia.

Proosa kehittyi arabimaissa vasta 1900-luvulla, mutta sen suosio on jatkuvasti kasvanut. Runous, erityisesti suullisesti esitetty runous, on ollut perinteisesti arabimaiden vahva laji. Runoja luetaan sukukokoontumisista valtion virallisiin juhlatilaisuuksiin, ja runofestivaaleja järjestetään monissa maissa.

Erityisesti naisilta kirjoittaminen vaatii rohkeutta

Koska uskonto on elämäntapaa kokonaisvaltaisesti ohjaava voima, vaikuttaa islamin tulkinta oleellisesti esimerkiksi naisten asemaan. Saudi-Arabian hallitsijaperhe kannattaa wahhabismia, islamin äärikonservatiivista, puritaanista suuntausta, joka on vaikuttanut paljon siihen, miksi naiset elävät eristettyinä kotona, eivätkä osallistu yhteiskunnalliseen elämään.

Naiset eivät voi äänestää eivätkä ajaa autoa. Vaikka Saudi-Arabian elintaso on korkea, on naisten asema yksi maailman huonoimmista.

Yhdysvalloilla on ollut läheinen suhde Saudi-Arabiaan toisen maailmansodan jälkeen ja se on näin välillisesti tukenut myös wahhabiitteja.

Ankaraa shariaa, eli islamilaista lakia sovelletaan Saudi-Arabiassa, samoin kuin sen naapurivaltiossa, vuonna 1971 itsenäistyneessä Yhdistyneessä arabiemiirikunnissa. Erityisenä ongelmana näissä maissa on Pakkalan mukaan itsesensuuri.

”Kaikki sananvapauden ongelmat eivät johdu hallituksen rajoituksista vaan monet tabut ovat yhteiskunnan aiheuttamia ja ihmiset eivät itsekään halua niistä kirjoittaa. Yhteiskunnan paine on kova.”

”Kirjoittaminen vaatii arabimaissa erityistä rohkeutta juuri naisilta ja etnisiltä vähemmistöiltä”, kertoo Pakkala. ”Suomessakin julkaistun Riadin tytöt -teoksen kirjoittanut saudiarabialainen Rajaa Alsanea ei enää anna haastatteluja eikä julkaise.”

Maailmalla tunnetuksi tulleita naiskirjailijoita on Lähi-idässä vain vähän. ”Suuri nimi [egyptiläinen feministi, lääkäri ja kirjailija] Nawal el Sadawi on istunut vankilassa lukuisia kertoja.”

Sanan mahti on A ja O

Itsesensuurin juuret ovat heimoidentiteetissä. Uskontoa tulkitaan patriarkaalisesti ja yhteiskunta on hierarkkinen.

”Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat ovat suhteellisen nuoria valtioita. Ne olivat ja ovat edelleen heimojen hallinnoimia; ainoa ero menneeseen on, että heimot muodostavat nyt yhteisen valtion. Heimoajattelu on edelleen läsnä koko yhteiskunnassa ja käytännössä se tarkoittaa muun muassa sitä, että vanhimmat ’viisaat’ päättävät kansan puolesta ja kansa tottelee”, kertoo Pakkala.

Arabian niemimaalla heimon kunniaa suitsuttivat jo esi-islamilaisella ajalla varhaiset beduiinirunoilijat. Aavikolla, karun luonnon keskellä syntyi pitkä, kaavamainen 50-80-säkeinen qasida, runomuoto, joka eli aina 1800-luvulle.

Runoilija edusti heimoa ja hänellä oli hallussaan ”sanan mahti”. Runoilijaa innoitti djinn, henkiolento, ja runoilija itse oli sha’ir, ’tietäjä’.

”Sanan mahti on arabikulttuurissa edelleen A ja O. Maaseudulla ja Arabian niemimaalla se korostuu erityisesti, mutta laajemminkin voi sanoa, että joka hallitsee puhumista, hallitsee elämistä. Arabiemiirikunnissa esimerkiksi kaikki sheikit ovat tunnettuja runoilijoita. Heidän sepittämänsä runot sävelletään lauluiksi ja niistä tulee hittejä”, kertoo Pakkala.

Useat kirjailijat muuttavat länteen

Kaikki runoilijat eivät ole olleet profeettoja omalla maallaan.

”Monessa maassa valtio tukee taiteilijoita, eikä kaikilla kirjailijoilla ole tarvetta kirjoittaa kielletyistä aiheista. Kovin moni on kuitenkin päättänyt emigroitua länteen, jossa on vasta voinut luoda varsinaisen uransa”, sanoo Tontti.

Heistä tunnetuin on Syyriasta jo 1950-luvulla Libanoniin ja sieltä myöhemmin Ranskaan muuttanut ”arabitaivaan megatähti” Adonis.

Maanpakolaisuus ei ole uusi ilmiö. Jo varhaisessa beduiiniyhteiskunnassa heimoyhteisön ulkopuolelle jättäytyivät joko omasta halustaan tai yhteisönsä hylkääminä rosvorunoilijat, su’lukit. Myöhemmin, kun runoilijat hakeutuivat hoviin ansaitsemaan elantoaan, karkasivat maanpakoon hallitsijaa tai mesenaattia pilkanneet runoilijat, joiden suuhun ylistysrunous ei sopinut.

Länteen muuttaneista taiteilijoista Adonis on harvoja, jonka siteet arabiankieleen ja kulttuuriin ovat säilyneet vahvana. Emigroiduttuaan taiteilija omistautuu helposti länsimaiselle yleisölle, ja vaikka moni heistä kutsuu itseään edelleen ”arabiksi”, on kosketus oman maan kulttuuriin ja yhteiskuntaan höltynyt.

Symbolisesta kielestä rohkeaan suoruuteen

Irakista 2004 maanpakoon lähtenyt kirjailija ja elokuvaohjaaja Hassan Blasim käsittelee Irakin ongelmia, kuten shiiojen ja sunnien välisiä ristiriitoja ja tarinoita sisältä päin, vaikka se on hänen mukaansa aiheuttanut arabimaissa ”epämukavuutta”. Arabimediat kun hänen mukaansa rakastavat salaliittoteorioita, eli lännen ja Lähi-idän välisiä salaliittoja, jotka kiristävät sunnien ja shiiojen välejä.

Blasimin kirjoitustyyli – shokkityyli, kuten hän sitä itse nimittää – on suora ja kaunistelematon.

Perinteisesti symbolinen kieli on ollut diktatuurimaissa asuvien kirjailijoiden ja toisinajattelijoiden keino verhota sensuurille altis sanoma. Blasim kertoo, että ”Saddam Husseinin diktatuurikaudella kirjailijat käyttivät symbolista kieltä korostetun paljon livetäkseen sensuurin kynsistä, ja viranomaiset myös kannustivat salaperäiseen ja symboliseen kielenkäyttöön valtion rahoittamissa kirjallisuuslehdissä”.

”Talouspakotteiden kovien vuosien aikana [Persianlahden sodan aikaan 1990-luvulla] syntyi niin sanottu arkirunon suuntaus ja runous alkoi kielensä ja sisältönsä puolesta ankkuroitua suoraan tosielämään. Runoilijat ja kirjailijat alkoivat paeta maasta sensuurin ja romahtaneen taloustilanteen takia.”

Vapaudenaukion mielipuoli -novellikokoelmallaan läpimurtonsa 2010 tehnyt Blasim halusi tehdä elokuvia ja kirjoittaa. Se ei enää ollut mahdollista maassa, jossa rehotti pelko, viha ja mielivalta.

”Vaikka maassa on nyt hallitus, elää Irak lain ja järjestyksen ulkopuolella. Islamistit ja rikolliset terrorisoivat maata. Väkivalta on vain lisääntynyt”, kuvaa Lähi-itään erikoistunut akatemiatutkija Susanne Dahlgren.

”Hirmuvallan väistyttyä syntyi Irakissa piikittelevän kritiikin aalto, joka kohdistui liioitellun symboliseen runouteen. Uusissa kritiikin alan kirjoituksissa alettiin vaatia, että kirjailijat jättäisivät korkealentoisen symbolikielen ja kohdistaisivat katseensa katkeraan todellisuuteen”, kertoo Blasim.

”Nykypäivänä Irakin runous on rohkeampaa. Se ammentaa paljon maan väkivaltakierteestä ja arkielämästä, jos kohta kirjoittajilla on yhä tabuja erityisesti uskontoon liittyvissä asioissa.”

Blasim itse on shiialaistaustainen ateisti. Kaikista kielletyistä aiheista juuri uskonto on aiheuttanut hänelle eniten kärsimystä.

Miksi uskonnosta tuli kielletty aihe?

Vielä 700-luvun Bagdadissa arabimaailman suuri runoilija, viinituvissa viihtynyt Abu Nuwas sai rauhassa esittää poikarakkaudesta kertovia runojaan ja ivata uskontoa. Niin ikään Bagdadissa hieman myöhemmin vaikuttaneet ajattelijat Ibn al-Rawandi ja Abu Bakr al-Razi kirjoittivat rohkeaa uskonnon vastaista kritiikkiä.

Keskiajan arabialaista runoutta ja uskontokriitikkiä tutkineen Ilkka Lindstedtin mukaan ”800-900-luvut ovat arabialais-islamilaisessa maailmassa kukoistuskautta, jolloin hyvin monenlaisia mielipiteitä suvaittiin, jopa arvostettiin.”

Keskiajan alussa, sata vuotta profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen, muslimivaltakunta ulottui Espanjasta Indus-virralle. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan muslimivalloittajat levittivät valtakuntaansa uskonnon ja kielen, mutta paikalliset kulttuurit saivat elää omaa elämäänsä identiteettinsä säilyttäen.

Syyriaa puhuvat kristityt harrastivat kreikkalaisia tieteitä ja filosofiaa, josta kiinnostui nyt myös arabialainen yläluokka. Syntyi arabialainen käännösliike, jonka seurauksena käännettiin muun muassa kreikkalaista luonnontieteellistä ja filosofista sekä persialaista kirjallisuutta.

800-luvulla elänyt teologi, aikansa vapaa-ajattelija Ibn al-Rawandi kohotti järjen korkeimmaksi auktoriteetiksi. Hän torjui laumasieluisuuden profeettojen ihmeet kyseenalaisten:

”Silmänkääntötemppuja on monenlaisia. Osa niistä on sellaisia, joiden ymmärtäminen on vaikeaa niiden taitavuuden vuoksi. Pieni joukko [varhaiset muslimit] jättää perinnöksi kertomukset niistä, ja [pienen joukon] on mahdollista olla yhtä mieltä valheesta.”

Al-Rawandi hyökkäsi Koraania ja koko islamin oppirakennelmaa vastaan – ampuen näin nuolensa suoraan ”punaisen alueen” ytimeen. Hän sai osakseen paheksuntaa ja kritiikkiä jo elinaikanaan eivätkä kirjailijat myöhemminkään siteeranneet häntä mielellään. Miksei äänekästä toisinajattelijaa vaiennettu kokonaan?

Lindstedtin mukaan keskiajan alun ilmapiiri oli rationaalinen, sillä abbasidikalifit, eli arabialais-islamilaista valtakuntaa vuodesta 750 hallinnut dynastia, tukivat tieteitä ja taiteita aikana, jolloin islamin ortodoksia ja sunnalainen valtavirtaislam olivat vasta hahmottumassa.

”Vasta 1000-luvulla islamin oppirakennelma alkoi lukkiutua. Tuolloin myös sen vastustaminen alkoi käydä vaarallisemmaksi”, sanoo Lindstedt.

”Nyt on vallanpitäjien suora arvostelu vaarallista monessa maassa ja Jumalan pilkka on vakava rikos, josta voi saada jopa kuolemantuomion. Seksuaalisuus on tabu monissa Lähi-idän uskonnoissa”, kertoo Tontti.

Monet tekijät ovat vaikuttaneet sananvapauteen

Tutkijoiden keskuudessa ei vallitse yksimielisyyttä siitä, mitkä tekijät ovat päällimmäisenä vaikuttaneet juuri sananvapauteen.

Lindstedtin mielestä uskonoppineilla oli keskiajan alussa suurempi vaikutusvalta. Pakkalan mukaan islamia taas on tulkittu moniäänisesti aina ja sananvapauteen ovat vaikuttaneet ennen muuta valtaapitävät hallitsijat:

”Eri aikoina eroottinen runous on kukoistanut vauraissa kaupungeissa. Esimerkiksi [vuosina 661-750 valtaa pitänyt kalifisuku] umajadit eivät olleet uskonnollisia: heidän palatseissaan juotiin ja pidettiin hauskaa, ja samoin teki kaupunkilaisnuoriso. Eri hallitsijat toimivat ja asennoituivat eri tavoin, ja heidän uskonnollisuuden tasolla oli merkitystä siihen, mitä sallitaan ja mitä paheksutaan”, kuvaa Pakkala.

Uskonto on edelleen kiellettyjen aiheiden listalla

Egyptin tämän hetken suosituin scifikirjailija on Ahmad Khalid Tawfik. Hän on kirjoittanut paljon lapsille ja nuorille. ”Egyptiläiset nuoret, ne jotka ylipäätään lukevat, lukevat ehdottomasti juuri Tawfikin kirjoja”, tietää Pakkala.

Suomessa juuri julkaistu Utopia on fiktiivinen kuvaus vallan ja vaurauden keskittymisestä Utopian kansalaisille, jotka elävät eristyneenä omalla, USA:n merijalkaväen suojelemalla alueellaan. Aidan ulkopuolella elävät köyhät, kun taas Utopian kansalaiset elävät yltäkylläisyydessä hyvinvointiinsa frustroituneena.

Poliittisiakin artikkeleita kirjoittanut Tawfik on romaanillaan halunnut ottaa kantaa Egyptin kasvaviin tuloeroihin ja korruptioon.

Tawfik syntyi 1962 nasserilaiseen perheeseen. ”Nasserin kuvia oli joka puolella kotia ja kun hän kuoli, tuntui kuin perheenjäsen olisi kuollut.”

Gamal Nasser nousi valtaan 1950-luvulla. Nasser oli merkittävä arabijohtaja, joka loi arabisosialistisen ideologian. Kairo on ollut yksi arabinationalismin keskuksista jo 1900-luvun alussa.

”Oli tavallista, että sivistyneistö uskoi Nasseriin ’legendaarisena korppikotkana’, joka pelastaisi Egyptin eikä koskaan epäonnistuisi. Siksi olikin todella paha shokki, kun Nasser lyötiin [kuuden päivän sodassa] 1967. Koko Egyptin älymystö vaipui masennukseen.”

Kirjailijan koti oli keskiverto uskonnollinen. Tawfik ei itsekään ole ateisti.

”Nykyään voi kirjoittaa muusta kohtalaisen vapaasti – kunhan pysyy kaukana uskonnosta. Jos ottaa riskin, uhraa sosiaalisen elämänsä ja al-Azhar haastaa sinut oikeuteen.”

Al-Azhar on arvostettu, vuodesta 970 toiminut islamilainen yliopisto. ”Sen sana painaa erityisesti Egyptissä, mutta sitä kunnioitetaan myös muualla islamilaisessa maailmassa [sunnien keskuudessa]. Al-Azharin lausunnot painavat oikeusistuimissa, ja vaikka sillä ei ole lainsäätäjän asemaa, se voi vaikuttaa takavarikoimalla kirjoja tai antamalla negatiivisia lausuntoja”, Pakkala kuvaa.

Teoksia sensuroidaan ja kielletään kokonaan

Blasimin Vapaudenaukion mielipuoli koki saman kohtalon kuten niin moni muukin arabialaiskirjailijan kynästä lähtenyt teos. Kirja julkaistiin ensin Isossa-Britanniassa ja vasta myöhemmin, vuonna 2012 Libanonissa.

Suvaitsevaisemmasta asenteestaan huolimatta kustantajat sensuroivat teoksia Libanonissakin.

”Arabiankielinen kustantajani suostui julkaisemaan Vapaudenaukion mielipuolen vasta, kun sitä oli leikelty ja muokattu ja kun siitä oli poistettu useita ’rahvaanomaisia’ ilmauksia kuten ’pillu’ ja ’paska’, arabimaiden sensuurin pelossa”, kertoo Blasim.

Tästäkin huolimatta kirja kiellettiin Jordaniassa, samoin kiellettiin sen esillepano Kuwaitin viimeisimmillä kirjamessuilla.

Tawfik muistelee aikaa 1970-luvun lopussa, jolloin Anwar Sadat oli vallassa. Hän opiskeli tuolloin lääketiedettä. Islamistien toimesta seksuaalisuuttakin rajoitettiin.

”Joissakin tiedekunnissa ei voinut kävellä naispuolisen kollegan kanssa tai istua hänen vieressään luentosalissa.”

Sadat tuki islamisteja mutta vangitutti heitä myöhemmin, kun nämä kääntyivät häntä vastaan. Pieni, mutta vaikutusvaltainen Muslimiveljeskunta on onnistunut kiristämään jopa lainsäädäntöä siitäkin huolimatta, että Mubarak vainosi juuri islamisteja.

”Egyptissä islamistit ovat vahvoja, hyvin organisoituja. He ovat aina esiintyneet Jumalan asiaa ajavien roolissa. Egyptissä on vaikea olla Jumalan asiaa ajavia vastaan”, kertoo Pakkala.

Vallanvaihdot eivät ole tuoneet muutosta

Tawfik kuului arabikevään etujoukkoihin ja oli osaltaan kannustamassa nuoria muutoksen tielle.

Arabikevät toi demokratian aallot ja nosti pintaan naiset ja internet-sukupolven nuoret. Vähemmistöjen, sorrettujen ja turhautuneiden työttömien äänet kantautuivat koko maailmalle.

Mutta vaikka valta vaihtui monessa maassa, ei pysyvää muutosta ole tapahtunut. Hierarkkiset rakenteet ja sensuuri istuvat tiukassa.

Tawfik ei usko, että demokratia toteutuu Egyptissä, ainakaan lähiaikoina. ”Antiikista lähtien meillä on ollut Jumala ja Jumalan poika, farao, jonka valtaa ei voi kyseenalaistaa. Aina on ollut diktaattori, joka ei kuuntele ihmisiä. Se on hyvin pitkä perinne. Kuten Sadat sanoin monet kerrat: ’Tämä on hänen tuntemistaan tavoista ainoa, jolla egyptiläisiä voi hallita.'”

”Nasser oli diktaattori, koska hänellä oli unelmia ja suuria ideoita, jotka hän halusi saavuttaa. Hän rakasti Egyptiä syvästi kun taas Mubarak rakasti vain perhettään”, sanoo Tawfik.

Tawfik veikkaa, että vallassa oleva Muslimiveljeskunta kiristää otettaan myös sananvapaudesta. ”Inkivisito odottaa.”

”Alun euforian jälkeen on herätty siihen, ettei mitään yksinkertaisia ratkaisuja ole löytynyt, vaikka vanhat hallitsijat kaadettiin. Muutos jatkuu kuitenkin”, sanoo Tontti.

Arabimedia satelliittiasemineen sekä kansalaisten internetyhteydet ovat lisänneet sananvapauden mahdollisuuksia joka tapauksessa dramaattisesti. Lähi-idässä tärkeä sukuyhteisö on netin ansiosta saanut jatkeeksi globaalit yhteydet. Kotiin eristetyt naisetkin voivat nyt kommunikoida netin välityksellä kirjoittamalla henkilökohtaisista aiheista kuten lapsettomuudesta ja avioliitosta sekä oman uskonnollisen identiteetin määrittelystä ihmisoikeuksiin ja poliittisiin kysymyksiin.

Blasimin mielestä sensuuri uudistuu ja muuttaa nyt muotoaan. Diktaattoriin tai presidenttiin kohdistuvaa arvostelua siedetään hänen mukaansa nyt jo paremmin.

”Vallankumouksen jälkeen yhä useampi uskaltaa kirjoittaa nyt ilman pelkoa”, sanoo Pakkala.

Lähteet: Hämeen-Anttila Jaakko Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla (2006), Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historiaa (2012); Kylävaara Riitta, Unet Pispalassa Suomen Kuvalehti (SK nro 38/2012)., Lindstedt Ilkka, Uskontokritiikki arabialais-islamilaisessa maailmassa 800-900-luvuilla (niin&näin 3/2011); Palva Heikki, Muinaisarabialaisesta kirjallisuudesta (1983).


Arktinen Banaani