Kauko Röyhkä: ”Nykyisin voin olla enemmän asioiden puolesta”

Kulttuuri 29.11.2011 13:00
Kauko Röyhkä Kauko Röyhkä sai Moskovassa balalaikan lahjaksi Ville Haapasalolta. Kuva Juha Metso.

SK Kirjailija ja rockmuusikko Kauko Röyhkä perusti Facebook-sivun hieman vastahakoisesti, kirjakustantamo Liken pyynnöstä.

Vähitellen ilmaisukanavan mahdollisuudet ja jopa rajoitukset alkoivat inspiroida.

Yli neljän tuhannen tykkääjän seuraama sivu ei Röyhkän mukaan ole ensisijaisesti mainospalsta vaan ”mielentila ja kirjallinen sormiharjoitus”.

”Siinä pitää tehdä muutama lause lyhyeen tilaan”, Röyhkä sanoo. Biisintekijä puhuu päivityksistään tavalla, joka taitaa kertoa myös jotakin yleisempää hänen estetiikastaan.

”Pidän napakoista lauseista, jotka pystyy lukemaan nopeasti ja joissa voi sanoa yllättävän paljon. Välillä ne saattavat olla tajunnanvirranomaisia, eivätkä ehkä aukea lukijalle niin hyvin, mutta ei se tunnu haittaavan ketään. Ja ne ovat hauskoja.”

Nettikirjoittaminen on tuonut uusia piirteitä miehen julkiseen kuvaan.

”Nykyisin voin olla enemmän asioiden puolesta.”

Röyhkällä on ollut kantaaottavuutta inhoavan antisankarin maine koko uransa ajan, 1980-luvun alusta asti.

”Facebookissa olen sanonut mielipiteitäni monista asioista, jopa politiikkaan liittyvistä jutuista, mitä en ole aikaisemmin viitsinyt tehdä. Olen ollut esimerkiksi kovasti rasismia ja maahanmuuttajien syrjintää vastaan. En kannata ollenkaan tällaista mentaliteettia, joka nyt on voimistunut.”

Muutamat Röyhkän kappaleet kertovat Afrikasta muuttaneista ihmisistä oudoissa pohjoisissa oloissa.

”En saarnaa niissäkään biiseissä, mutta haluan, että ihmiset oppisivat näkemään asioita toiselta kantilta. Samastun ulkopuolisuuden tunteeseen, jota itsekin monesti koen tässä yhteiskunnassa.”

Facebookissa Röyhkän sävy ei ole turhan hienovarainen, kuten marraskuun 18. päivän päivityksestä näkee.

”Veteraanit taistelivat sen puolesta, että Suomi olisi vapaa maa, jossa ihminen saa olla sellainen kuin haluaa. Kenelläkään ahdasmielisellä paskiaisella ei ole oikeutta määrätä, kuka kuuluu tänne ja kuka ei. Heidän on paras muistaa, että heitäkään ei sorreta täällä, vaikka he ovat selvästi muita tyhmempiä.”

Kauko Röyhkän nuorena julistamalla piittaamattomuudella oli esikuva: vaihtoehtorockin newyorkilainen mestari Lou Reed.
”Reedillä oli aina I don’t care -asenne”, Röyhkä muistaa.

”On haastavaa sanoa, että en välitä. Silloin ihmiset höristävät korviaan, eivätkä vain ole samaa mieltä ja sillä siisti. En tiedä, auttaako se parantamaan asioita yhtään enempää kuin tekohurskaus, mutta ainakin se tekee ihmisille moraalisen kysymyksen.”

1980-luvun alussa piruilevien haasteiden heittely merkitsi erottautumista nuoren polven rokkarien massasta, joka protestoi epäkohtia punkin tahdissa.

”Se oli vain sellainen muoti”, Röyhkä näkee. ”Piti olla sanottavaa tai ei voinut olla punkkari eikä päässyt paikkoihin, joihin punkkarit pääsivät soittamaan. Bändit ovat aina vähän opportunisteja, menevät kulloisenkin aallon mukana ja koettavat selvitä. Kun kapina-aalto laantuu, aletaan tehdä reilusti popmusiikkia. Voi sekin olla hyvää, en ala moralisoida niitä.”

Röyhkän välinpitämättömyyden takana oli usein reagoimista maailman menoon, jolta muusikko ei ennenkään ummistanut silmiään. Hän muistaa, kuinka Suomessa vastustettiin Vietnamin sotaa, mutta ei Afganistanin sotaa.

”Siellä kuoli kaksi miljoonaa ihmistä kuten Vietnamissakin, ja se oli samalla tavalla imperialistinen sota.”

Tällaiset ikävät huomiot leimasivat Röyhkän oikeistolaiseksi takavuosien tiedostavien piirien silmissä. ”Mä en ole mitenkään poliittisesti suuntautunut.”

Kun suomalaiset bändit veivät rockin ilosanomaa itärajan taakse 1980-luvulla, Röyhkää ei kutsuttu Moskovaan.

”Niillä oli siellä mahtava meininki, mutta siinä oli synkkäkin puoli”, Röyhkä sanoo. ”Maassa oli diktatuuri ja vankileirejä. Ihmisiä suljettiin mielisairaaloihin poliittisten mielipiteiden takia. Se haluttiin tavallaan unohtaa.”

Neuvostoliitto ja Venäjä ovat vakituisia aiheita Röyhkän romaaneissa, joista monet sijoittuvat sota-aikaan. Itä avautuu myös kahdessa Röyhkän ja valokuvaaja Juha Metson tekemässä näyttävässä tietokirjassa. Suursaarta seurasi tänä vuonna Rajantakainen Karjala. Historiaa ja nykyolojen reportaasia yhdistävä teos ei kaunistele Karjalan köyhien alueiden rappiota. Se valottaa myös seudun kiehtovia puolia.

”Siellä nähdään jotenkin liikaa pelkkää synkkyyttä ja huonoja muistoja”, Röyhkä sanoo.

”Tavoittelen kirjassa semmoista ajattelua, jota Lönnrotilla, Sibeliuksella ja Gallen-Kallelalla oli. Tavallaan he löysivät Karjalasta suomalaisen muinaisuuden. Sieltä voisi löytyä muutakin. En tiedä mitä, mutta meidän rinnakkaiselosta voisi kehitellä jotain, joka olisi kiinnostavaa taiteilijoille ja monille muillekin.”

Vuosi 2011 on ollut kiireinen ja tuottelias. Röyhkä kirjoitti talvella kaksi kirjaa, Rajantakaisen Karjalan ja romaanin Kreikkalainen salaatti. Kesällä ilmestynyttä Kaksi lensi tuulen mukaan -levyä seurasi tiivis keikkaputki.

Julkisten projektien ohella hän on tapansa mukaan luonnostellut joka viikko uusia biisejä Garageband-ohjelman ja pianon avulla. Parhaat kehitellään yleisön kuultaviksi.

Lauluntekijän merkillisin metodi on aiheen arvonta. Röyhkä suorittaa sen ottamalla hyllystä kirjan ja avaamalla sen satunnaisesta kohdasta. Sitten alkaa sanoittaminen.

”Se on kuin koulun ainekirjoituksessa, jossa annetaan tietty otsikko, mutta voi kirjoittaa melkein mitä haluaa.”

Röyhkä on kysytty tähti, mutta kymmenisen vuotta sitten hän oli marginaalihahmo, joka harkitsi musiikin tekemisen lopettamista. Vain heavyrock tuntui kiinnostavan suomalaisia. Pelastajaksi ilmaantui kitaristi ja musiikkituottaja Riku Mattila, jonka 1980-luvun Narttu-bändissä laulaja-lauluntekijä nousi pinnalle ensimmäisen kerran.
Silloinkin yhteistyö käynnistyi Mattilan aloitteesta.

”Riku on kahdesti tullut hakemaan minua kotoa”, Röyhkä muistaa. ”Vuonna 1980 mulla oli bändi Turussa ja tavallaan levytyssopimuskin. Riku sanoi, että jätä se bändi ja tee kanssani levy. En ole katunut.”

Röyhkän syntymäpäivänä, 12. helmikuuta 2003 Mattila ehdotti akustisen duon perustamista.

”Olin siinä vaiheessa pikkuisen kypsä silloiseen bändiini. Teimme Rikun kanssa biisejä, duokeikkoja ja levyn, joka muutti kaiken. Lopetin sen vanhan bändin.”

Yksinkertaisesti nimetty Riku Mattila & Kauko Röyhkä -levy (2009) on arkisten ja maagisten sävyjen hieno sekoitus, kuten monet herrojen vanhemmatkin työt. Comeback-levy sai välittömästi klassikon maineen.

Toisin kuin idolinsa Lou Reed, Röyhkä osaa antaa tunnustusta tärkeille työtovereilleen.

”Riku on huipputuottaja, joka tekee huolellisempaa työtä kuin muut. Teen biisejä, joista hän voi valita, mitä haluaa tuottaa. Meillä ei ole materiaalista koskaan pulaa.”

Röyhkä lupaa yhteistyön jatkuvan, muutaman vuoden tauon jälkeen.

”Jossain vaiheessa aletaan taas. Olemme tällaisia vanhoja herroja, voimme tehdä silloin kun meitä huvittaa.”

Ensi talvena Röyhkä ei myöskään kirjoita yhtään kirjaa.

”Pidän vain Facebookia.”

Yhden kerran Finlandia-ehdokkaana ollut (Kaksi aurinkoa, 1996) Röyhkä katsoo olevansa paitsiossa kirjallisuuden valtavirrasta, palkittujen ja tunnustettujen ”sisäsiististä” eliitistä.

Kriitikko Pekka Tarkka jätti Röyhkän pois valiojoukosta Suomalaisia nykykirjailijoita -kirjansa uudistetuissa painoksissa, kun 1980-luvulla nuori lupaus vielä ansaitsi esittelyn. Facebook-päivityksissään Röyhkä on jupissut, että hänen kuvaansa ei ole kirjailijatalo Villa Kiven seinällä Tervon ja Hotakaisen pilapiirrosten seurassa.

Jos tähän huomauttaa, että Röyhkä sentään voitti kahdesti arvostetun Sokeiden kuunnelmapalkinnon, kirjailijalla on vastaus valmiina: ”Ne eivät selvästi ole nähneet minua!”

Vuoden Röyhkä-romaani Kreikkalainen salaatti on Kreikkaan sijoittuva kolmen tarinan sikermä. Siinä suomalaiset etsivät onnea tai tyydytystä läntisen sivistyksen syntysijoilla.

”Ihmiset yrittävät nauttia elämästään ja saada siitä enemmän irti, mutta he myös menettävät jotakin”, Röyhkä luonnehtii.

Hän myöntää itsekin olleensa nautintoja hakeva hedonisti. Nykyisin elämä pyörii enemmän perheen ympärillä.

”On pitänyt tehdä valintoja. Kyllä tässä on aika lailla bailaamista ollut. Jos olisin jatkanut sitä, elämä olisi mennyt sekaisin.”

Röyhkän puoliso on Olga-nimellä esiintyvä laulaja. Turussa asuvalla parilla on tarhaikäinen poika.

”Mentiin naimisiin ja ollaan saatu homma pysymään kasassa, vaikka meilläkin on omat ongelmamme ollut. En jaksaisi enää lähteä etsimään uusia ihmisiä ja sekoilemaan. Olen tehnyt sen jo niin monta kertaa.”

Vastakkainen sukupuoli motivoi edelleen Röyhkää taiteen tekoon.

”Olen aina halunnut olla seksikäs. Jos ei ulkonäöllä pysty olemaan sitä, niin on yritettävä luovuudella. Se on hyvä merkki, jos on kauniita naisia ympärillä, elämän merkki.”

Röyhkän rockbiisien päähenkilö vaihtaa kumppania jatkuvasti. Oikea Röyhkä on pitempien suhteiden mies.

”Olin 13 vuotta Maritta Kuulan kanssa, seitsemän vuotta Tuulan kanssa ja nyt kohta 12 vuotta Olgan kanssa. Siinä se aikuisikä on mennyt, näiden kolmen naisen kanssa.”

Röyhkä on kolmen lapsen isä, jonka tyttäret edellisestä liitosta ovat teini-ikäisiä. Toinen on etevä alttoviulisti ja kenties tuleva ammattimuusikko. Isä ei kannusta eikä vastusta luovalle alalle lähtemistä.

”He tekevät itse mitä tekevät. Mukavaa elämäähän tämä on ollut, vaikka olen nähnyt myös monen artistin tuhon 30 vuoden aikana.”

Isän homma lienee Kauko Röyhkän vähiten tunnettu rooli. Mitä periaatteita saarnaamisen vihollisella on lastensa kasvattajana?

”No, mitäs niitä nyt. Haluan kasvattaa niistä rehellisiä ihmisiä, jotka tykkäävät hyvistä asioista. En mä nyt sen kummempaa yritä.”

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 47/2011.