Kai Mäkelä

miljonäärit
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suursijoittaja on elänyt riskillä. Hän on menettänyt kerran rahansa ja kerran melkein henkensä. Nyt hän myllää jälleen Suomen lehtikenttää uusiksi.


Teksti Jarkko Vesikansa
(SK 18/2006)

Suursijoittaja Kai Mäkelä, 58, vaikuttaa hieman hölmistyneeltä. Aivan kuin hän ei muistaisi, että olemme sopineet haastattelusta ja kerran jopa siirtäneet sen alkamisaikaa, Mäkelän toivomuksesta.

Miljonääri harppoo kohti verryttelyhousuissa. Edellinen kävijä on juuri kiiruhtanut ulos Kuusisaaressa sijaitsevan hulppean asunnon ovesta. Ehkä palaverissa käsitellyt liikeasiat pyörivät vielä Mäkelän mielessä. Oli miten oli, boheemi rahamies kurvaa lyhyiden kättelyiden jälkeen yläkertaan.

»Pitää käydä vaihtamassa siistimmät housut», hän huikkaa.

Muutaman minuutin kuluttua Mäkelä ilmaantuu suorissa housuissa alakertaan. Hän istuutuu ähisten suureen nojatuoliin, jonka edessä oleva rahi on täynnä paperipinoja. Sehän vaikuttaa työpöydältä!

Mäkelä myöntelee. Hän kertoo hoitavansa bisneksiä pitkälti nojatuolista, vaikka hänellä on työhuonekin. Neliöitä ja huoneita meren äärelle rakennetussa talossa riittää.

Erikoinen työpiste on lähes puolitoista vuotta kestäneen sairaalakierteen peruja. Sen aikana Mäkelä järjesteli bisneskuvioita jopa sairaalan sängystä käsin.

Mäkelän kännykkä pirisee. Kuunneltuaan lyhyesti asian Mäkelä alkaa esitellä näkemyksiään. Hän puhuu tiiviisti, lyhyin lausein, vähän käskevästikin.

»Kilpailu pitää kääntää yhteistyöksi. Niin me ollaan pärjätty aina ennenkin», Mäkelä selostaa kännykkään.

Mäkelä tuli 1980-luvun lopulla tunnetuksi lehtiyhtiöiden nurkanvaltaajana. Seuraavalla vuosikymmenellä hänet opittiin yhdistämään lehti- ja jakeluyhtiö Jantoniin. Mäkelä myi 2003 kolmanneksen omistusosuutensa Jantonista ja kuittasi 37 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen Mäkelä rahoineen on vaikuttanut ensin Saunalahdessa ja sitten kahdessa lehtiyhtiössä, Alma Mediassa ja Talentumissa. Jälkimmäisen hallitukseen hänet valittiin maaliskuussa.

Yhtiöitä, hallituksia, osakeostoja, myyntivoittoja. Niihin suursijoittaja yhdistetään. Paremmin Mäkelää tuntevien mieleen tulevat myös kova ääni, älykkyys, värikkyys, railakkaat elämäntavat, ryyppääminen sekä perhekeskeisyys. Tuttavilla ja ystävillä ei ole vaikeuksia luonnehtia Mäkelää.

Voitontahtoinen, asiaansa uskova ja järkkymätön, kuvailee Elisan johtajiin kuuluva Matti Vikkula. Hän tutustui Mäkelään Helsingin kauppakorkeakoulussa 1980-luvun alussa. Yhteistyö on jatkunut näihin päiviin saakka.

Määrätietoinen, määräilevä ja itsepäinen, sanoo vanha liikekumppani Taito Tuunanen. Hän mainitsee Mäkelän kärsivän toisinaan »oikeassa olemisen taudista».

»Seinät sortuvat ja tulosta syntyy, kun Kaitsu painaa eteenpäin. Hänen toimintatapansa ei ole kovin diplomaattinen», sijoittaja Rauno Puolimatka kuvailee. »Kaitsu on hirveän rahanahne, mutta rehellinen.»

Mäkelän lapsuudesta saakka tuntenut Kai Öhman kehuu »parasta kaveriaan» estottomasti. Öhmanin mielestä Mäkelä on »järjettömän hyvä liikemies», »sosiaalinen ihminen, joka pitää juhlien järjestämisestä» sekä »täysillä elävä, streitti kaveri».

Kai Mäkelä on vajonnut kahdesti pohjamutiin. Ensimmäisellä kerralla hän menetti rahansa, toisella melkein henkensä. Omaisuuden menettäminen yllytti Mäkelän entistä kiivaampaan rahantekoon. Terveyden tärveltymisenkin hän yrittää kääntää voitokseen.

Helsingin Sanomat uutisoi 14.10.1992 kahden pankin hylänneen Nobiscumin vakautussuunnitelman. Tämä merkitsi Mäkelälle kovaa iskua. Hänen varansa olivat kiinni pörssiyhtiö Nobiscumissa. Huippukurssilla laskettuna hän menetti 130 miljoonaa markkaa, todellisuudessa paljon vähemmän.

»Mä kävelin Vantaan rannalla ja mietin, miten kertoa vaimolle, että tässä meni talokin, että nyt me ollaan ihan persaukisia», Mäkelä muistelee.

Mäkelöille järjestyi katto pään päälle, tuttu säästöpankin toimitusjohtaja tarjosi perheelle vuokra-asunnon Oulunkylästä vanhan talon naapurista. Kun Mäkelän kaveri osti entisen asunnon, hän sopi hankkivansa sen takaisin rikastuttuaan uudestaan. Tahto oli tallella.

»Mä olin tehnyt 130 miljoonaa nollasta. Mulla oli tunne, että voin tehdä sen uudestaan. Mä ajattelin, että nyt on palattu takaisin lähtöruutuun.»

Usko omiin kykyihin periytyi nuoruusvuosilta ja 1970-80-lukujen kokemuksista. Konkurssin iskiessä Mäkelälle oli kehittynyt »rajaton usko itseensä», kuten eräs ystävä luonnehtii.

Malmilla lapsuutensa ja Töölössä nuoruutensa viettänyt Mäkelä ei syntynyt kultalusikka suussa. Silti hän otti tuntumaa osakkeisiin – rikkauksiensa lähteisiin – jo varhain. Osakkeet kiinnostivat nuorta Mäkelää, ja hän seurasi yhtiöiden kursseja millimetripaperille tehdyin merkinnöin.

Kai Öhman muistaa, kuinka hänen ystävänsä asunto Käpylässä oli 1960-luvulla täynnä kurssikäppyröitä. »Mä ajattelin, että onko kaveri vähän sekaisin.»

Osakeharrastuksesta ja matemaattisuudesta huolimatta Mäkelä ei ollut mikään nörtti. Helsingin kaduilla Mäkelä ja Öhman – »pitkät tankit» – eivät pelänneet mitään. He polttivat Bostonia ja vakuuttelivat toisilleen, että »joskus meistä tulee jotain».

Mäkelä aloitti liikemiesuransa Elannon myymäläapulaisena. Hän paiski töitä, suoritti kauppaopiston sekä Kulutusosuuskuntien Keskusliiton liikkeenjohdollisen linjan ja nousi pienempien osuusliikkeiden johtajistoon. 1970-luvun puolivälissä hänen johdettavakseen tarjottiin Elannon tavaratalolinjaa, mutta Mäkelä päätti kokeilla yrittäjyyttä.

Pienempien firmojen perustamiseen hän oli osallistunut jo kauppaopistoa käydessään, mutta ensimmäinen merkittävämpi yritys oli pakasteruokaa myynyt Pakastetalo. Se muuttui myöhemmin Säästäri-kauppojen ketjuksi.

Kovaan liikemiessarjaan Mäkelä harppasi myytyään Säästärin 1980-luvun puolivälissä Elannolle. Samalla hänestä tuli varakas mies. Hän oli opiskellut kauppakorkeakoulussa ja solminut uusia tuttavuuksia, joten sijoittaminen houkutti entistä enemmän. Mäkelä osallistui Ykkösrahoituksen perustamiseen, osti Länsi-Uusimaa-lehden ja Suomen Suoramainonnan sekä valtasi lehtitalojen nurkkia sijoittaja Taito Tuunasen kanssa.

Kumppanuus Tuunasen kanssa alkoi Kansallispankin pääkonttorin tuulikaapista. Tuunanen kysäisi Mäkelältä, kiinnostaisivatko tätä Vaasa Oy:n osakkeet. Tarjolla oli prosentin parin osuus Vaasasta, mutta Tuunasella ei ollut varoja potin haltuunottoon.

»Mä ryhdyin tarkastelemaan yhtiön tasetta. Tiesin, missä pääkonttori sijaitsi, mikä oli Vaasa-lehden levikki, ja laskin, että yhtiöstä saa kymmenen prosenttia lähes ilmaiseksi. Me mentiin pankin tiskille ja ostettiin ne osakkeet», Mäkelä kertoo.

Siitä se alkoi.

Monet muutkin lehtiyhtiöt näyttivät koskemattomilta aarteilta. Ne olivat vuosien saatossa laajentuneet, kiinteistöjen arvot olivat nousseet ja tulokset olivat hyviä, mutta osakkeiden arvot olivat jämähtäneet paikoilleen.

Tällaisiin aliarvostettuihin osakkeisiin Mäkelä kävi ahnaasti kiinni. Vaasan, Ilkan, Satakunnan Kansan ja muiden lehtiyhtiöiden lisäksi hän hankki Lännen Tehtaiden ja vakuutusyhtiö Sammon osakkeita. Voittoja kertyi, samoin otsikoita, omistivathan Mäkelä ja Tuunanen välillä viidenneksen Sammosta.

Monet supisivat, että pojat taikovat rahaa tyhjästä ja valtaavat vihamielisesti perinteikkäitä yhtiöitä. Tällainen kritiikki nostaa vielä parikymmentä vuotta myöhemmin Mäkelän niskakarvat pystyyn.

»Ne olivat pötypuheita. En ymmärrä sanaa nurkanvaltaaja. Voivatko omistajat edes olla vihamielisiä? Jokaisella sijoittajalla on varmasti mielessä yhtiön menestyminen eikä sen tuhoaminen.»

Eri yhtiöiden nimiin kootut osakepotit päätettiin koota 1980-luvun lopulla saman katon alle. Syntyi monialayhtiö Nobiscum.

Kun lama syöksi pörssikurssit alamäkeen, velalla sijoituksiaan rahoittanut yhtiö ajautui vaikeuksiin. Neuvottelut rahoitta­jien kanssa karahtivat kiville ja Nobiscum hakeutui konkurssiin. Mäkelän ohella monet muutkin sijoittajat menettivät rahojaan.

Velkojat ja kilpailijat katselivat Nobiscumin konkurssipesään kuuluneita lehtiyhtiöitä nenänvartta pitkin. Mäkelä uskoi niiden mahdollisuuksiin, sillä yhtiöt olivat voitollisia, vaikka kasinohuumassa tasaisen vakaa voitonteko oli tuntunut valjulta.

Mäkelä sai houkuteltua Rauno Puolimatkan rahoineen hankkeeseen. Näin Nobiscumin yhtiöiden pohjalle perustettiin Janton.

Aluksi Jantoniin kuuluivat City-lehteä julkaissut Citypress, Länsi-Uusimaa ja Suomen Suoramainonta. Pyöreitä päiviä paiskinut Mäkelä napsi yhtiöön lisää ilmaisjakelulehtiä ja jakeluyhtiöitä, edulliseen hintaan. Raastavaa lehtien tai yhtiöiden välistä pudotustaistelua Mäkelä sen sijaan pyrki välttämään.

»Janton osoitti, että yhteistyö on ylivoimainen vaihtoehto verissä päin kilpailemiseen verrattuna», Mäkelä painottaa.

Hän pyrki yhteistyöhön ja reviirien jakoon muun muassa Suomen Postin, Turun Sanomien, Keski-Uusimaan ja Sanoma Osakeyhtiön kanssa. Sanomat, jonka »isoja saappaita» Mäkelä myöntää pelänneensä, tuli peräti osakkaaksi Jantoniin.

»Jos joku väittää, ettei yhteistyö kannata ja kilpailu on tärkeämpää, niin mä kumoan sen käsityksen. Jos pääsee yhteistyöhön, harmit, kustannukset ja työt vähenevät ja tulos paranee.»

Luultavasti Mäkelä painottaa samaa viisautta Talentumin hallituksessa. Hän on esittänyt julkisuudessa, että Talentumin ja Alman lehdet tiivistäisivät yhteistyötään. Mäkelän tavoitteena arvellaan olevan kahden mediayhtiön yhteensulautuminen. Sijoittaja on hautonut myös ajatusta vielä suuremmasta yhtiöstä, johon houkuteltaisiin lisäksi eräitä maakuntalehtiä.

»Ideanani on, että Suomen lehtimaailmassa on vielä paljon tehtävää», Mäkelä kuittaa utelut.
Mäkelällä on rutkasti kokemusta yritysten hallituksista. Viiden viime vuoden aikana hän laskeskelee kuuluneensa yli sadan yhtiön hallitukseen. Useimmat niistä ovat pieniä firmoja.

Mäkelä ei halua korostaa hallitusten merkitystä. »Olisi kiinnostavaa, jos tehtäisiin tutkimus siitä, miten hallitus korreloi yhtiön menestykseen.»

Hän arvioi sormituntumalta, ettei yhtiöiden hallituksilla aina ole suurta merkitystä. »On varmasti yrityksiä, joilla menee pirun hyvin, vaikka niillä olisi huono hallitus ja huono johto. Olosuhteet vain ovat niin hyvät.»

Mäkelä ei ole sijoittajana koskaan luottanut pelkkiin olosuhteisiin. Hän on hallituksista käsin pyrkinyt ohjaamaan yhtiöitä rajuin ottein – kuin toimitusjohtaja.

»Mun sijoitusstrategiani on ollut sellainen, että olen valinnut yhden-kaksi yhtiötä, joihin uskon. Olen keskittänyt sijoitukset niihin. Sitten olen pyrkinyt vaikuttamaan yhtiön toimintaan», Mäkelä kuvaa.

Jantonin lisäksi malliesimerkiksi käy Saunalahti, jonka saneeraamiseen Mäkelä osallistui. Hän vaikutti yhtiön keskeisiin linjauksiin ja Matti Vikkulan palkkaamiseen Saunalahden johtoon. Mäkelä luopui 11 prosentin osuudestaan kesällä 2005, kun islantilainen miljardööri Thor Björgólfsson osti Saunalahden ja myi sen Elisalle.

Saunalahden kohdalla Mäkelä osoitti jälleen vainunsa. Hänen sijoituksensa arvo kymmenkertaistui kolmessa vuodessa.

Vähältä kuitenkin piti, ettei Mäkelä poistunut maallisista kekkereistä ennen kuin pääsi nauttimaan myyntivoitostaan. Syksyllä 2004 Mäkelä syöksyi kuilun reunalle, lähelle kuolemaa. Hänen kärsimystensä perusteella tulee mieleen, hajottaako ahneus todella ihmisen, kuten kirjailija Reko Lundán väittää.

“Mä olin varma, että kyllä Kaitsu selviää, ei se hellitä», sanoo Kai Öhman. Hän myöntää olleensa erittäin huolissaan kuultuaan halvausoireista kärsineen Mäkelän joutuneen sairaalaan.

Ensin hän oli saanut pahoja päävammoja railakkaita juhlia seuranneella veneilyreissulla.
Vammat paranivat, mutta sitten vatsa alkoi oirehtia. Seurasi kymmenen leikkausta puolentoista vuoden aikana. Välillä Mäkelä pelkäsi kuolevansa lääkärien käsiin, tulehdusarvot kävivät korkealla.

»En mä joutunut paljoa huilimaan. Puhelimeen pystyin puhumaan lähes koko ajan, paitsi silloin, kun olin ihan pois pelistä. Mähän olin kolme viikkoa tajuttomana», Mäkelä kertoo. »Nyt mulle on tullut vähän lihaksia, paino on noussut kymmenen kiloa. Mä tulen yhtä läskiksi kuin ennenkin.»

Mäkelä uskoo tervehtyvänsä entiseen kuntoon. Äskeisellä Espanjan-lomalla hän pelasi
kokonaisen kierroksen golfia.

Mitä Mäkelä vielä kaipaa elämältä? Ainakin rahanteko ja bisnes ovat verissä. Niihin hän aikoo sotkeutua mediaomistustensa ja osittain omistamansa Ruukki Groupin kautta. Mutta riittävätkö kuudettakymmenettä ikävuotta lähestyvälle miehelle sijoittaminen ja tervehtyminen?

Monet Mäkelää tuntevista kummastelivat, kun sijoittaja kiiruhti talvella rahoineen Punkaharjulla sijaitsevan Taidekeskus Retretin pelastustalkoisiin. Eihän Mäkelä ole ollut kiinnostunut taiteiden ja kulttuurin tukemisesta!

Kai Mäkelä kaipaa yhteiskunnallista arvostusta, monet sijoittajaa tuntevat arvioivat. Retrettiä ja Talentumin hallituspaikkaa pidetään tämän halun heijastumina.

Yhtä tunnustusta Mäkelälle ei ole suotu. Arvonimilautakunnan tietojen mukaan hänelle on haettu vuosina 2003-2005 kolme kertaa kauppaneuvoksen arvoa, mutta lautakunta ei ole sitä myöntänyt.

Ehkä boheemi sijoittaja kaipaa nyt todellakin arvonantoa kaveri- ja bisnesporukoitaan laajemmissa piireissä. Ehkä hän ei enää juo Savoyssa vichyä pullon suusta, ehkä hän sijoittaa rahojaan muutenkin kuin liiketaloudellisten laskelmien pohjalta.

Ainakin Kai Mäkelä tahtoo osoittaa olevansa jälleen pelikunnossa.

Lue juttu Kai Mäkelän uudesta sijoituskohteesta Ruukki Groupista SK:sta 35/2007.