Kahden Oscarin rakastaja Dustin Hoffman

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
dustin hoffman

Kaksi kertaa pääosan Oscarin voittanut Dustin Hoffman teki läpimurtonsa lemmenseikkailussa Miehuuskoe (1967), ja nyt hän piirtää kypsän iän rakkaustarinan elokuvassa Last Chance Harvey.

Hoffman ja hänen vastanäyttelijänsä Emma Thompson onnistuvat rooleissaan erinomaisesti, ja molemmat ovat ehdokkaina Golden Globen saajiksi. Oscar-menestystä ennakoivat palkinnot jaetaan varhain maanantaina Suomen aikaa.

Vaikka yli 40-vuotiaat ovat tutkimusten mukaan nopeimmin kasvava yleisöryhmä, Hoffmanin mukaan heille suunnatut filmit ovat harvassa.

“Mielestäni Hollywoodin isot studiot eivät osaa tehdä senioreille tarkoitettuja elokuvia”, 71-vuotias näyttelijä linjaa.

Amerikkalaisen elokuvan konkari harmittelee, ettei hän osaa muita kieliä kuin “katuenglantia”.

“Jos osaisin puhua ranskaa, espanjaa ja italiaa, voisin työskennellä elokuvissa, jotka kiinnostavat itseäni. Noissa maissa arvostetaan yhä kypsän iän rakkaustarinoita. Euroopassa on luvallista ikääntyä.”

Ei ihme, että Last Chance Harveyn tapahtumat on sijoitettu osin vanhalle mantereelle, Lontooseen. Lisäksi sekä ohjaaja Joel Hopkins että naispääosan esittäjä Emma Thompson ovat brittejä.

“En ole koskaan kyennyt ymmärtämään ikääntymisen kunnioituksen puutetta täällä USA:ssa. Sitä ei tapaa muulla”, Hoffman painottaa.

Parhaat roolit kuin
omasta elämästä

Kun Hoffman filmasi avioerodraamaa Kramer vastaan Kramer, hän oli oikeasti eroamassa vaimostaan. Dustin sai roolista ensimmäisen pääosan Oscarinsa.

“Uskon tekeväni parhaat roolityöni silloin, kun ne ovat tavallaan omaelämäkerrallisia. Kramerissa päähenkilö oli huono isä, jonka oli muututtava hyväksi isäksi”, Hoffman miettii.

“Niinpä pidin huolen, että Last Chance Harveyn roolihahmo on turhautunut jazzpianisti, kuten olen itsekin”, tähti vitsailee.

Omien kokemuksien suora hyödyntäminen on loogista sikäli, että Dustin on metodinäyttelijä, joka sai oppinsa New Yorkin maineikkaassa Actors Studiossa.

Hoffmanin roolien kirjo ulottuu toki muuhunkin kuin omaa elämää sivuaviin osiin. Eräs hänen pidetyimmistä elokuvistaan on Tootsie – lyömätön lyyli, jossa tähti esittää naiseksi naamioituvaa miestä.

Toisen pääosan Oscarinsa moninkertainen Oscar-ehdokas pokkasi elokuvasta Sademies. Hoffman näyttelee elokuvassa autistista neroa.

Ikääntyminen
on asennelaji

Valkokankaan veteraani kertoo havainneensa, että ihmiset ovat alkaneet varoa hänen ikänsä esiin tuomista.

“He pelkäävät sen mainitsemisen loukkaavan minua. Mutta en ole koskaan tuntenut oloani yhtä hyväksi kuin nyt. Uskon ymmärtäneeni, että tekemiään valintoja ei tarvitse pyydellä anteeksi.”

Hoffman toivookin yltävänsä samaan kuin filmilegendat, jotka ovat jatkaneet työn tekemistä hyvillä mielin elämänsä loppuun, vaikka terveys on alkanut jo pettää.

“Suosikkilauseitani on koomikko George Burnsin miete siitä, että seksi 90-vuotiaana on kuin yrittäisi lyödä biljardipalloa köydellä. On hienoa, jos pystyy suhtautumaan kuolevaisuuteen leikkisästi”, Dustin Hoffman summaa.

Teksti
SK netin toimitus
STT / Reuters
Kuva
David Goldman / AP / Lehtikuva

Last Chance Harvey saa ensi-iltaansa Suomessa 10. huhtikuuta.

Dustin Hoffman
* Syntyi 8.8.1937 Los Angelesissa.
* Näyttelijän ura kiinnosti, mutta tilaisuutta odotellessa työskenteli muun muassa ammattimaisena hajuvesien testaajana.
* Esikoisfilmi The Journey of the Fifth Horse (1966). Läpimurto seuraavana vuonna elokuvassa Miehuuskoe.
* Uran vakiinnutti elokuva Pieni suuri mies (1970), jonka päärooliin vain 170 senttiä pitkä näyttelijä oli omiaan.
* Alkuvaiheen tärkeitä elokuvia myös Keskiyön Cowboy, Olkikoirat, Papillon, Lenny, Presidentin miehet ja Maratoonari.
* Miespääosan Oscar-palkinnot elokuvista Kramer vastaan Kramer (1979) ja Sademies (1988). Oscar-ehdokkaana tähän mennessä seitsemän kertaa.
* Viimeksi esiintynyt mm. elokuvissa Wag The Dog (1997), Finding Neverland – tarinoiden lähteillä (2004) ja Last Chance Harvey (2008).

Aiheesta lisää
Dustin Hoffman (Wikipedia)
Dustin Hoffman (Internet Movie Database)
Last Chance Harvey