Greatest Hits

Ilpo Muston mielestä hyvää valokuvaa voi verrata musiikkiin.

näyttely 17.06.2021 18:00
Tero Alanko
Ilpo Musto ikuisti Stray Cats -yhtyeen Brian Setzerin.
Ilpo Musto ikuisti Stray Cats -yhtyeen Brian Setzerin. © Ilpo Musto

Teini-ikäisen Ilpo Muston seinällä oli englantilaisesta Fabulous-lehdestä leikattu valokuva The Beatles -yhtyeestä. Siinä yhtye hullutteli portaikossa. Näytti, että Johnilla, Paulilla, Georgella ja Ringolla oli hauskaa.

”Kyseinen kuva ja With The Beatles -levyn musiikki veivät maailmaan, joka kiehtoi minua”, Musto sanoo.

18-vuotiaana hän matkusti kesätöihin Lontooseen. Iltaisin Musto kävi katsomassa bändejä muun muassa The Marquee -klubilla. Hänelle jäi olo, että sinne pitää päästä uudestaan.

Armeijan jälkeen vuonna 1971 Musto lähti Lontooseen opiskelemaan valokuvausta. Opintojen ohessa Musto alkoi kuvata rockkonsertteja.

Tuohon aikaan keikoilla sai kuvata vapaasti yleisön joukosta. Kun musiikkilehdet alkoivat julkaista Muston kuvia, hänelle myönnettiin konsertteihin virallisia kuvauslupia.

”Sain esimerkiksi koko vuoden 1972 voimassa olleen kuvauspassin Rainbow-teatteriin, jossa monet suuret tähdet esiintyivät”, Musto kertoo.

”Muutenkin homma toimi 1970-luvulla eri tavalla kuin nykyään. Artistien ja median välillä ei ollut sellaista pr-toimistojen muuria kuin nykyään. Yleensä asiat hoituivat levy-yhtiöön soittamalla.”

Aluksi Musto valokuvasi enimmäkseen konsertteja:  David Bowie, Leonard Cohen, Led Zeppelin ja niin edelleen.

Hänen kuviaan julkaistiin musiikkilehdissä ympäri Eurooppaa. 1980-luvun alussa Musto alkoi pitää Suosikki-lehdessä London Calling -nimistä ajankohtaispalstaa.

Samalla hän kuvasi rocktähtiä eri ympäristöissä. Stray Catsin laulajakitaristi Brian Setzer poseerasi kotonaan, hittiyhtye A-ha levy-yhtiön kuntosalilla.

Muston mukaan hyvää valokuvaa voi verrata musiikkiin. Hänen mielestään Bob Dylanin Blood on the Tracks -albumi on kuin hyvä valokuva, samoin vaikkapa Pink Floydin Dark Side of the Moon.

”Onnistuneesta levystä ja valokuvasta huomaa, että artisti on onnistunut luomaan jotain omintakeista. Teknisestä näkökulmasta katsottuna hyvää jälkeä syntyy, kun kohde ja valo natsaavat.”

Tampere-talon London Calling -näyttelyyn kuuluu yli 60 valokuvaa pop- ja rocktähdistä. Mukana on myös suomalaisia Lontoossa vierailleita yhtyeitä ja artisteja, kuten Hurriganes, Popeda ja Darude.

”Näyttely on vähän kuin Greatest Hits -levy. Parhaat palat yli 30 vuoden ajalta. Aikamoinen nostalgiapamaus niin itselle kuin toivottavasti myös näyttelyn katsojille.”

Kesäkuussa julkaistaan myös Rockstars-kirja, joka sisältää näyttelyn valokuvat ja Muston tarinoita kuvien artisteista.

Ilpo Musto: London Calling. Tampere-talo (Yliopistonkatu 55, Tampere) 22.6.–15.8.

Valinnat
romaani

Aura Sevónin romaani liikkuu ruumiillisen muistin ja tutkijankatseen välillä. Toisinaan teksti muistuttaa feminististä esseetä.

esseitä

Siperialainen säväri on purevampi ja yhteiskuntajärjestelmää laajemmin kritisoiva teos kuin Ville Roppoisen aiemmat tekstit.

tietokirja

Harmangen pamfletti on tahaton pilaversio radikaalifeminismistä.

elokuva

Uskonnollinen Andra Day opetteli polttamaan, juomaan ja kiroilemaan esikoisrooliaan varten.

levyt

Sopraano Anu Komsin kansainvälinen ura on jäänyt Suomessa turhan vähälle huomiolle.

Sisältö