Hannu Väisänen: Toiset kengät

Kulttuuri 26.4.2007 14:04

Lue ote Hannu Väisäsen uudesta romaanista Toiset kengät.

Näkymä pölyisen, osittain resuisen perunasäkin sisältä ei lopulta ollutkaan pelottava. Tyhjä, harvakutoisesta juuttikankaasta tehty säkki osottautui sopukaksi johon maailma näkyi juuttiverkon pieneksi pilkkomana. Valo säkin sisällä oli sinapinväristä. Koska säkki oli tarpeeksi tilava, saatoin tarkastella käsiäni ja reisiäni, joille siivilöityi hieman pölyistä valoa. Se täplitti käsieni selkämyksen, ja koska olin aina nauttinut kaikesta täplikkäästä, aloin rauhoittua. Säkin suuta ei oltu uhkauksista huolimatta suljettu, joten olisin saattanut pujotella ulos milloin halusin. Mut­ta siihen minulla ei ollut pienintäkään halua. Ei vielä pit­kään aikaan.

Majuri Törne oli esittänyt tarjouksen huviajelusta moot­toriveneellään. Virkistääkseen äitipuolen lähdön jälkeistä takkuista elämää meidän heimo oli ottanut majuri Törnen tarjouksen vastaan. Sitten oli noussut myrsky, ei mitenkään huomattava, mutta Törnen paatille ylivoimainen.

Vene kieriskeli ruosteen ja ravan värisissä, rajusti vääntelevissä aalloissa ja naukui kuin veteen tottumaton eläin.

Miten Oulun ja Hailuodon välillä, niissä kahluuvesissä saattoi nousta sellainen myrsky? Kun englantilaiset olivat Oulua valtaamassa ja amiraali Plumridgen alukset redillä jossain kaupungin edustalla, matala meri totteli amiraalia ja käskystä tekeytyi myrskyksi jos sellaiseen oli tarvetta. Mutta Törne ei kuitenkaan ollut Plumridge. Myrsky näyt­ti vanhalta, monesti käytetyltä, englantilaisten jättämältä, ei kuitenkaan yhtään heikommalta kuin syntyessään. Se ei ollut mikään myrskyä esittävä vanha maalaus, jollaisia saattoi nähdä maakuntamuseossa remmitehtaan paloa ja rantoja repivien, jäätelejä kuvaavien maalausten välissä. Myrsky pyöritti moottorivenettä kuin karuselli ja rapainen vesi yritti vaahdota. Olin aina uskonut, että merihätä oli joku kaukaisten, parempien ihmisten huoli. Nyt se tuli minun kohdalleni enkä osannut tarttua siihen yhtä väkevästi kuin se näytti tarttuneen minuun. Vaikka märssykori oli­kin lempisanani, en ollut sellaiseen koskaan kiivennyt.

Hannu Väisänen: Toiset kengät. Otava 2007.