”Haluan elämäni”

sk 25 vuotta sitten 09.02.2018 06:00

Kun terroristivaltion johtaja on juuri ilmaissut aikeensa murhata sinut jumalan nimissä, voit joko ärjyä tai vikistä. En halua vikistä.

Neljä vuotta sitten me kaikki luulimme, että tämä kriisi ratkeaisi muutamassa päivässä. Että 1900-luvun lopulla uhattaisiin murhata mies siksi, että hän on kirjoittanut kirjan, ja että uskonnollis-fasistisen valtion päämies uhkailisi vapaan maan vapaata kansalaista – se oli liian paksua. Siitä tehtäisiin loppu.

Niin poliisi luuli. Niin luulitte tekin. Ja minä myös.

 

Voitto ja tappio. Voitto, koska olen hengissä, vaikka eräs ”ystävä” luonnehti minua iltalomalla olevaksi vainajaksi. Tappio, koska virun yhä vankilassa.

Tämä vankila kulkee mukanani. Siinä ei ole seiniä, ei kattoa, mutta en ole neljään vuoteen päässyt siitä ulos.

 

Pakistanilainen elokuva, jossa minut esitetään pöyristyttäviä technicolor-värisiä safaripukuja käyttävänä murhamiehenä, kiduttajana ja juoppona, pantiin esityskieltoon Englannissa. Näin elokuvasta videoversion. Se oli hirveä. Se loppui siihen, että minut ”teloitettiin” jumalan voimalla.

Kirjoitin Englannin elokuvatarkastamolle ja lupasin, etten ryhtyisi oikeustoimiin ja pyysin antamaan elokuvalle esitysluvan. Sanoin, etten halunnut sensuurin kyseenalaista suojaa. Kun sitä yritettiin esittää Bradfordissa, katsomo pysyi melkein tyhjänä. Tämä tarjosi oivan näytön siitä, miten sananvapaus toimii: ihmiset pystyvät tosiaan päättämään ihan itse. 

Salman Rushdie

Kari Kontio

Harva kirjailija esiintyy samoin kuin kirjoittaa. Harva välittää käytöksellään samaa ristiriitaa, joka toteutuu hänen fiktionsa sankareissa. Kari Kontiossa, 37, ideaali toteutuu – hän luo fyysisen uhan tunteen ympäristölle, joka ei onnistu luomaan hänelle turvallista oloa.

”Tässä maassa ei tarvitse kuin ajaa hyvällä moottoripyörällä ja nostaa puntteja ja harrastaa nyrkkeilyä, niin kuin minä, niin jo leimautuu Mickey Rourkeksi.” 

Reijo Rinnekangas

Vuosikymmenet SK:ssa

SK 6/1968
Uusi S/S Bore vei Turusta Tukholmaan.

SK 6/1978
Kenraali A. F. Airo kehotti noudattamaan yya-sopimusta.

SK 6/1988
Casimir Ehrnrooth piti verouudistusta taitamattomana.

Sisältö