Graffiti-pamfletti kysyy: Ammuttiinko töhrysodassa tykillä hyttysiä?

Kulttuuri 29.10.2011 12:01

graffiti

Ovatko graffitit taidetta vai töhryjä? Kenellä on oikeus käyttää julkista kaupunkikuvaa? Miksi tarvitsemme niin paljon vartiointiliikkeitä ja kuka niitä valvoo? Keskustelun pitää jatkua, sanovat Helsingin kaupungin käynnistämää töhrysotaa käsittelevän pamfletin tekijät.

Graffiteja siivottiin Helsingin kaupunkikuvasta vuosina 1998-2008. Tuosta kampanjasta kertoo Helsingin kirjamessuilla perjantaina esitelty tuore pamfletti Muutaman töhryn tähden (Into Kustannus).

Toiset määrittelevät graffitit taiteeksi ja toiset töhryiksi. Tekijät eivät halua ottaa kantaa siihen, missä graffiteja pitäisi olla ja missä ei, tai minkälaisia niiden pitäisi olla. ”Se ei ole kovin mielenkiintoista”, sanoo Eetu Viren, yksi pamfletin kirjoittajista.

Virallinen töhrysota graffiteja vastaan oli ja meni, mutta kyse on isommista ja periaatteellisista asioista, kuten ihmisten oikeudesta kaupunkitilaan. Siksi pamfletti kannatti tehdä, sanovat tuoreen kirjan kirjoittajat. Virenin lisäksi pamflettia olivat laatimassa Mikael Brunila ja Kukka Ranta.

”Kirja paljastaa, miten kaupungissa tehdään politiikkaa ja miten virkamiehet toimivat. Asia koskee graffiteja, mutta liittyy koko kaupunkitilaan. Vaikka projekti loppui, tilanne ei ole ohi. Edelleenkin on vartiointia, siivousta ja kovia tuomioita.”

Pamfletti tuo esiin pohdinnan arvoisia asioita. Tekijöiden mielestä graffitien vainoaminen liittyy siihen miten kaupunkitila, joka ennen oli kaupunkilaisten yhteistä julkista tilaa, on muuttunut yksityiseksi ja hinnoiteltu. Enää ei ole tarkoitus, että kaikki kaupunkilaiset saavat näkyä ja jättää merkkejään kaupunkiin. Nyt sen saa tehdä vain rahalla. Samalla kun graffiteja vainotaan, kaupunki täyttyy mainoksilla.

”On ironista”, sanoo Eetu Viren, ”että samalle seinälle, josta on kiivaasti ja kiukkuisesti poistettu graffiti, saattaa ilmestyä vaikkapa Niken mainos, jossa esiintyy graffiteja. Ilman graffititkulttuuria ei noita mainoksia olisi tehty.”

Kirja käy läpi kaupungin käynnistämän Stop töhryille -projektin ja osoittaa, miten massiivisella koneistolla se lähti sotaan graffiteja vastaan. Mallia nollatoleranssiin ja menettelytapoihin otettiin Yhdysvalloista, vaikka sielläkin keinot osoittautuivat toimimattomiksi.

Kampanjan taustalla olivat väitteet, että graffitit ja niiden tekijät edistävät kaikenlaista kurittomuutta ja laittomuutta.

Nuoria ihmisiä niputettiin ja leimattiin perusteettomasti. Se ei tietenkään tapahtunut ilman nuorison vastaiskuja, mielenilmaisuja, festivaaleja – ja lisää graffiteja.

”Törkyprojekti herätti valtavasti tunteita, vihaa ja rakkautta”, Ranta sanoo.

Kirja tuo esiin myös kaupungin politiikan kummallisuuksia ja salailuja, propagandasotaa ja painostuksia. Sankarina näyttäytyy etenkin nykyinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki.

Nousukausi vartiointiyrityksille

Kampanjan ajoitus liittyi Helsingin tarpeeseen siistiä kasvonsa, kaupungista piti tulla entistä viihtyisämpi paikka nousevalle tietoyhteiskunnalle ja ulkomaalaisille turisteille. Helsinki valmistautui viettämään 450-vuotisjuhliaan ja siitä oli tulossa EU:n puheenjohtajamaa ja Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Graffitisotaan valjastettiin suuri määrä yksityisiä vartiointiliikkeitä. Siitä alkoi vartijoiden lisääntyminen Helsingissä ja tietysti nousukausi vartiointiyrityksille.

”Vartiointiala on kasvanut ja on nykyään läsnä kaikkialla. Tarvitsemmeko niin paljon vartiointia? Siitäkin olisi hyvä keskustella. Samoin siitä, onko alalla riittävästi koulutusta ja valvotaanko sitä riittävästi”, sanoo Kukka Ranta. ”Esimerkiksi heidän hallinnoimiaan videomateriaaleja ei valvota. Siihen pitäisi ehdottomasti puuttua.”

Kirjassa puhuu moni pidätetyksi joutunut nuori, jota vartijat ovat kohdelleet kaltoin. ”Ihmiset eivät koe saavansa oikeutta, nuoria ei uskota, kun vastapuolella on useampi vartija. Poliisikin on vähän vastahankainen tutkimaan.”

Kirjamessuilla muisteltiin perjantaina, että myös ETYK-kokouksen aikaan vuonna 1975 ja Helsingin olympialaisten aikaan 1952 ”epämääräinen aines” kuljetettiin tilapäisesti pääkaupungista muualle.

Entä nyt? Saavatko kaupungissa näkyä myös ne, joilla ei ole rahaa: asunnottomat, nuoret, maahanmuuttajat, pamfletin tekijät kysyvät.

Lisää aiheesta

Graffitigalleria esittelee ennen julkaisemattomia kuvia graffitin kulta-ajalta (Suomenkuvalehti.fi 15.7.2011)