Four Lions: hävytön törmäilykomedia muslimiterroristeista

Kulttuuri 15.7.2010 07:15

Itsemurhapommittajat eivät ole ilmeisin huumorin aihe – ainakaan Britanniassa Lontoon tuhoisten metroiskujen jälkeen. Onko raju satiiri Four Lions jihadismin Spinal Tap?

Four lions Four Lions on terroristifarssi, jossa päähenkilöiden suunnitelmat eivät ota toteutuakseen. Kuva Filmikamari.

Maineikkaan televisiosatiirikon Chris Morrisin ensimmäinen elokuva on hurjan hauska – siitä huolimatta, että monet päähenkilöistä ottavat itsensä hengiltä, vahingossa tai tahallaan.

Se on hillitön, vaikka päähenkilö Omarin (Riz Ahmed) vaimo tokaisee kerran miehelleen, että olit paljon hauskempi silloin, kun aioit vielä räjäyttää itsesi.

Omarilla on myös poika, jota hän rakastaa. Perheen keskinäistä rakkautta kuvaavissa jaksoissa ei ole mitään koomista.

Omar matkustaa tovereineen Afganistaniin muslimiterroristien koulutusleirille. ”Islam on huonossa jamassa: naiset väittävät vastaan ja jotkut harrastavat jousisoittimia”, siellä manaillaan.

Hermoileva Omar laukaisee singon väärin päin, surmaten arvostettuja aatetovereitaan. Hän livahtaa häntä koipien välissä kotiin ja päättää iskeä Lontoon maratonin ihmismassaan.

Purevasta satiirista, kuten Brass Eye -ajankohtaisilveilystä tunnettu Morris yllätti britit tekemällä Four Lionsista farssin, mutta saako sille edes nauraa?

Ylistävä vastaanotto

Four Lionsin luokitteleminen on ollut niin vaikeaa, että vertauskohteiksi on tarjottu brittikomedian saralta toisaalta 1980-luvun sikailevaa Älypäitä (The Young Ones), toisaalta hienostuneesti ilkeilevää tuoretta satiirisarjaa Politiikan nappula (The Thick of It).

Parikin lehteä rinnasti hävyttömän tyylin South Parkin tekijöiden satiirielokuvaan Team America: World Police.

Päähenkilöiden ääliömäisyydestä seuraa laveaa törmäilyhuumoria. Ostaessaan lannoitetta räjähteen raaka-aineeksi Fessel tekeytyy IRA:n mieheksi, jottei häntä epäiltäisi ainakaan muslimiksi.

Terroristisolun äärimmäisimpiä näkemyksiä edustaa valkoinen käännynnäinen Barry, joka haluaisi räjäyttää moskeijoita, jotta muslimit raivostuisivat ja sopivasti ohjailtuina nousisivat maailmanlaajuiseen jihadiin. Välillä egoistinen kuumakalle unohtaa suunnitelman jälkimmäisen osan ja kaavailee vain moskeijaiskuja.

Four Lions sai lehdissä myötämielisen vastaanoton puoluekantaan katsomatta. Konservatiiveja viime aikoina tukeneen Evening Standardin Andrew O’Hagan totesi pilkanteon olevan mahdollisesti paras ase terroria vastaan.

O’Haganin mukaan elokuvan tulisi olla pakkokatsottavaa ”luontaisesti ujoille, poliittisesti pelkurimaisille, etiikaltaan pysähtyneille ja moraaliltaan pinnallisille”.

”Jos se loukkaa jotakuta, en tiedä ketä. Pommittajia kenties.”

Amerikkalainen The Hollywood Reporter kuvailiFour LionsiaSpinal Tap -tyyliseksi parodiaksi.

Vasemmistolaiseksi tunnetun The Guardianin Peter Bradshaw innostui vertaamaan elokuvan tyyliä tapaan, jolla Chaplin teki Hitleristä pellen Nykyajassa.

Morrisin pirullinen tyyli

Chris Morrisista tuli Iso-Britanniassa pahamaineinen, kun Brass Eye -ohjelmassa kyseenalaistettiin maan mediat vallannut pedofiilihysteria. Vuonna 2001 esitetty jakso toi Channel 4 -kanavalle enemmän valituksia kuin yksikään aiempi ohjelma.

Morrisin huumori ei ole koskaan ollut turvallista. Sille nauraa pala kurkussa – etenkin nyt.

Four Lionsin tyyli on uutta Morrisille. Hän on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Peep Show -sarjaa tehneiden Jesse Armstrongin ja Sam Bainin kanssa.

Elokuva on farssi, mutta se on kuvattu dokumentinomaisesti, eikä älyttömyyksiä alleviivata. Absurdius jää katsojan tulkittavaksi.

Erikoisinta on se, että päähenkilöillä, niin tolloja kuin he ovatkin, on ihan oikeiden ihmisten ominaisuudet. He eivät ole klovneja, vaan sympaattisia. Näin kuoleman uhasta tulee konkreettinen. Tajuavatko tyypit, mitä he ovat tekemässä?

Time Out -lehden kriitikko Dave Calhounkiteytti elokuvan suurimmat ansiot arviossaan: ”Rohkeinta Four Lionsissa ei ole näille hölmöläisille nauraminen (koska se on täysin oikeutettua) eikä sen osoittaminen, että auktoriteetit ovat yhtä typeriä ja toistaitoisia. Ei – rohkeinta on ratkaisu näyttää maailma näiden kundien näkökulmasta, ei meidän.”

Loukataanko islamia?

”Haluatte lukita naiset kaappiin”, kyseenalaistaa Omar kerran erään kovaa linjaa vetävän ystävänsä puheet.

”Ei se ole kaappi, se on hyvin pieni huone”, islamisti puolustautuu.

Four Lionsia voisi kenties pitää provokaationa, joka pilkkaa islamia. Tosin huumorin piikit eivät kohdistu uskontoon vaan ennen kaikkea itsemurhapommi-iskun logiikkaan – tai pikemminkin sen puutteeseen.

Morrisin mielestä ainoa järkevä tapa suhtautua itsemurhaiskijöihin on nauraa heille, koska teko on niin mieletön. Kaava on riskialtis, mutta onneksi pikimusta huumori lyö juuri sopivasti yli.

Keksivätkö juutalaiset sytytystulpan kontrolloidakseen liikennettäkin?

Tuleeko valvontakameran kuvasta epäselvä, jos heiluttaa päätään kiivaasti?

Laitetaanko marttyyrivideoiden pieleen menneet kohtaukset dvd:lle ekstroiksi?

Ja toisaalta: saattaisivatko nämä idiootit olla kuitenkin ihmisiä? Empire-elokuvalehden haastattelussa Morris kysyi toimittajalta, kumpaan samaistut helpommin, itsemurhapommittajaan vai lastenraiskaajaan.

Vastaus lienee ilmiselvä.

”Satiiri on tylsää, jos saarnaa vain kuorolle”, Morris totesi.