Festivaalijärjestäjä steppasi eduskuntatalon lattialla

festivaalit
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tänään alkaa Helsingissä steppausfestivaali. Taina Schorin-Keltto on järjestänyt Helsinki Tap -festivaalia jo kymmenen vuotta.

“Steppasin kerran eduskuntatalon marmorilattialla. Kansanedustajilla oli hauskaa, kun heidän työnsä keskeytyi käytävästä kuuluvaan paukkeeseen. Lattiaan ei jäänyt jälkeäkään, vaikka vahtimestarit sitä pelkäsivät”, kertoo Taina Schorin-Keltto, 46.

Taina Schorin-Keltto

Schorin-Keltto on kymmenettä kertaa vietettävän Helsinki Tap -festivaalin perustaja ja taiteellinen johtaja. Festivaalin avulla hän haluaa edistää stepin tunnettuutta ja uudistaa suomalaisten käsitystä stepistä. Aleksanterin teatterin näytöksissä tanssivat myös festivaalin vierailevat taitajat, Yhdysvalloista tulevat opettajat.

“Tämä on katsojalle helppo laji, jota ei tarvitse erityisesti ymmärtää. Jos tykkää, niin hyvä.”

“Täällä mielikuva stepistä tulee 1920-luvun mustien tanssijoiden esiintymisistä. Steppi on kuitenkin ensimmäisiä katutanssilajeja, ja se elää ja kehittyy koko ajan.”

Schorin-Keltto on stepannut ammatikseen 25 vuotta. Nykyään mukana tanssii jo oma aikuinen tytär Enni Schorin.

Schorin-Keltto löysi stepin äitinsä ansiosta: äiti, Kansallisbaletin ballerina ja baletin opettaja Ritva Kuusinen tokaisi 6-vuotiaalle tyttärelleen, että tällä on liian lyhyet jalat klassisen baletin ammattilaiseksi. Niin alkoivat steppiopinnot.

“Yleensä sanotaan, että lasten suusta kuulee totuuden, mutta kyllä balettiopettajiltakin kuulee paljon asioita. Baletti on totta kai suuri osa elämääni, mutta minusta kasvoi pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen. Äitini päätös on säästänyt minut monilta suruilta.”

Myöhemmin Schorin-Keltto opiskeli steppausta Yhdysvalloissa, jossa laji on levinnyt laajalle.

“Muistatko Suomen ulkopuolella nähneesi yhtään musikaalia, jossa ei olisi stepattu”, hän kysyy.

Kuusipäiväisen festivaalin tanssikurssit pidetään Schorin-Kelton Tanssikeskus Footlightin tiloissa Helsingissä. Yhdysvalloista saapuvat neljä opettajaa opettavat stepin lisäksi hiphopia ja showjazztanssia. Perustason kursseilla pärjää, jos on vuoden verran harrastanut lajia.

Teksti Sara Nyberg
Oheinen kuva: Taina Schorin-Keltto vaihtoi jo lapsena balettitossut steppikenkiin. Siitä hän kiittää äitiään. Kuva Markus Pentikäinen

Helsinki Tap 8.-13.6. Näytökset Aleksanterin teatterissa 12. ja 13.6.