”En oikein osaa mitään, mutta intoni on valtaisa” – Kuvittaja-kirjailija Marika Maijala uskoo luonnosmaisuuden voimaan

Lukuisten lastenkirjojen kuvittaja kulkee omia polkujaan. ”Yritän itsekritiikin sijaan nauttia tekemisestä.”

Teksti
Ville Hänninen
Kuvat
Marjo Tynkkynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuvittaja-kirjailija Marika Maijalan haastattelu on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 2/2020. Suomen Kuvalehti ja Parnasso kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja. Suomen Kuvalehti julkaisee tekstin kokonaisuudessaan. Parnasson voit tilata täältä.

”Olen viime aikoina tajunnut olevani vasta ihan alussa. En mitenkään lopussa. Se on valtavan innostava olotila”, kuvittaja Marika Maijala pohtii.

Hänellä on takanaan keskipitkä ja nousujohteinen ura. Maijala (s. 1974) sai Rudolf Koivu -palkinnon jo vuonna 2009 (Hannu Mäkelän Vauvaunia-kirjan kuvituksesta), ja hänen kuvittamansa kirja on ollut Finlandia Junior -ehdokkaana kahdesti.

Kuvitus Hiroko Motain pirullisen hauskaan lastenkirjaan Miljoona biljoona joulupukkia valittiin AOI World Illustration Awardsin lyhyelle listalle 2015 ja seuraavana vuonna Bolognan lastenkirjamessujen näyttelyyn. Pohjoismaiden neuvoston nuorten- ja lastenkirjallisuuden palkinnon ehdokkaaksi Maijala pääsi viime vuonna.

Samana vuonna hän sai Rudolf Koivun toisen kerran. Nyt palkinto tuli ensimmäisestä kokonaan omasta lastenkirjasta. Ruusun matka kertoo koirasta, joka rakastaa juoksemista, ja teos kuvaa maailmaa tämän silmin. Ratkaisu tuo kirjaan vauhtia ja liikettä, mutta myös tunnetason.

 

Lastenkirjan perushaaste kiteytyy kuvan ja tekstin suhteeseen. Mitä näyttäisi kuvin, minkä sanoisi sanoin?

Rudolf Koivu -tuomaristo kiittää juuri tekstin ja kuvan taidokasta yhteisliikettä ja rohkeaa ilmaisua: ”Kuvitus on hillittömän ekspressiivinen, mutta yhtä aikaa tarkka. Maijalan valitsema tekniikka tukee tarinaa ja tekee vauhdin näkyväksi. Vahaliitua ei voi kontrolloida, mutta kuvat ovat silti täydellisiä. Maijalan kuvitus on näennäisen kömpelö, mutta tarkemmin katsottuna täydellisen hallittu.”

Ruusun matkasta näkyykin irrottelun mutta myös kertomisen halu. Raadin korostama ekspressiivisyys viittaa siihen, miten elossa kuvat ovat. Maijala on malttanut jättää aukeamille myös tyhjää tilaa.

Ei tähän vuodessa kahdessa päästä. Kuten niin usein, rentous on vaatinut vuosikausien työn.

”Olin aluksi tosi selkeästi kuvittaja enkä muuta. Tyylissäni oli samoja piirteitä kuin nykyäänkin, mutta tein kuvia muiden teoksiin. Nyt en oikein edes tiedä, mikä olen”, Maijala virnistää.

”Viime aikoina olen löytänyt kaikkea liiankin kanssa. En oikein osaa mitään, mutta intoni on valtaisa. Kaikki kiinnostaa. Olen nyt bändissä! Meillä on ollut kahdet treenit, ja se on elämäni hauskimpia asioita. Tahdon myös opetella maalaamaan.”

Kuvittaja-taitelija-kirjailija Marika Maijalan työhuone sijaitsee Harakan saarella, jossa toimi ennen puolustusvoiminen kemiallinen koelaitos. Nykyään Helsingin Kaupunki vuokraa saaren tiloja taiteilijoille työhuoneiksi.

 

Maijalan mukaan uudet ilmaisumuodot ovat tärkeitä, koska kuvakirjan tekeminen ei koostu vain piirtämisestä. Tämä vaatii kuitenkin aikaa. Kuvittaja joutuu tavallisesti vyörymään toimeksiannosta toiseen.

Maijalan vapautti pitkä apuraha. Äskettäin loppunut Taiken kolmivuotinen tuntui siltä, että rajoja ei ole ja kaikkea voi kokeilla. Syntyi Ruusun matka ja alku toiselle omalle kirjalle, Suden hetkelle.

”Ei taiteilija kumminkaan koskaan elä tyhjiössä. Nyt olen tehnyt uutta kirjaa, ja Leena Virtanen on ollut kullanarvoinen kustannustoimittajana. Kustantaja on muutenkin tärkeä, asettaa raamit ja paineenkin. Etana Editions antaa paljon valtaa tekijöille ja olemme myös ystäviä keskenämme, mikä tuo tekemiseen uuden tason. He luottavat näkemykseeni ja minä heidän ajatuksiinsa. On tärkeää, että muut uskovat sinuun. Nämä kuulostavat valtavilta kliseiltä, mutta ei niitä voi muulla lailla sanoa.”

Tänä keväänä ilmestyvä Suden hetki kuvaa yksinäisyyttä. Susi asuu yksin linnassaan ja miettii, ettei ole innostunut maalaamisesta. Uusi hehku löytyy, kun se alkaa maalata puutarhurin muotokuvaa ja kehkeytyy ystävyys.

”Suden hetki syntyi Pariisissa viime kesänä, kun olin Citéssä residenssissä. Eristäytyneisyys vieraassa kaupungissa herätti näitä tuntoja. Tarina on vähän naiivi mutta ruksutteli aivoissa kuukausia. Kirjoitin sen päivässä!”

 

Maijala palasi kirjaan paria kuukautta myöhemmin Helsingin Harakan saaressa, jossa hänellä on työhuone.

”Kirjoitin tekstin uudestaan ja piirsin luonnoksia. Siihen meni kolme tuntia. Nyt mietin, että johan tämä on valmis, mulla ei ole hirveästi lisättävää”, Maijala hymähtää. Ja on haastattelun kirjoitushetkellä, kuukautta myöhemminkin sitä mieltä, että kirja on ”totaalikesken mut valmistuu”. Niinhän luova prosessi menee, kaikki on kesken kunnes kaikki on valmista. Ja kokonaan oman kirjan kanssa säädettävää riittää.

”Sekä tarinan että tekstin tekeminen auttaa siinä, että pystyn itse hallitsemaan molempia tasoja. Tekstini on aika luurankomaisen minimalistinen yhä, mutta niin se menee, että juuri kuviin saan tunteet tiivistettyä.”

Maijala korostaa, että ”kuva voi näyttää kököltäkin, mutta olla kovin tunteikas, sillä lailla oikea” ja silloin sitä on vaikea muuttaa. Pitää tehdä uutta ja lisää uutta.

”En oikein osaa mitään, mutta intoni on valtaisa.”

Tuotanto on monipuolinen ja laaja. Maijala on tehnyt kuvituksen P.L. Traversin Maija Poppaseen ja kuvittanut muiden muassa Tuula Kallioniemen, Essi Kummun ja Hannu Mäkelän lastenkirjoja. Lisäksi hän on tehnyt lastenkirjoja muun muassa entisen puolisonsa Juha Virran kanssa ja lasten reikä- ja luukkukirjoja Réka Királyn kanssa.

”Opiskeltuani 1990-luvulla Jyväskylän ja Turun yliopistossa muun muassa kirjallisuutta tajusin, että kuvien tekeminen kiinnostaakin eniten. Päädyin yliopistoon, koska kirjat ja elokuvat kiinnostivat eikä minulla ollut taiteilijan mallia. En ajatellut, että voisin tehdä asioita itse.”

Jyväskylän vuosinaan Maijala uskaltautui kuitenkin kokeilemaan. Sittemmin Atena Kustannukseen päätynyt Ville Rauvola perusti yliopiston ainejärjestölehden ja pyysi Maijalaa sen kuvittajaksi. Hän huomasi nauttivansa työstä.

”Turussa kuvitin Juri Nummelinin toimittamaa ylioppilaslehteä, Tylkkäriä. Nykysilmin kuvat näyttävät superjäykiltä ja kummallisilta. Atenalle töihin mennyt Ville kumminkin pyysi minua tekemään kuvituksen heidän julkaisemaansa teatterioppaaseen.”

 

Urkeneva ura tuntui yllättävältä sivupolulta, jota oli pakko seurata. Maijala meni Pekka Halosen akatemiaan opiskelemaan graafista suunnittelua ja päätyi pariksi vuodeksi Tammelle töihin. Ulkoasusuunnittelun lisäksi hän kuvitti oppikirjoja. Samalla haaveet omasta taiteilijan urasta alkoivat kyteä yhä voimakkaammin.

”Änkesin eri tavoin lastenkirjaosastolle, mutta tyylilleni ei lämmetty. Olin kuitenkin sitkeä, ja lopulta minua pyydettiin tekemään kuvitus ensin tekijänimi Laura ja Ville Lähteenmäen Salakari-sarjan kirjaan, sitten Hannu Mäkelän Kahteen prinsessaan”, Maijala muistelee vuonna 2004 varsinaisesti alkaneen kirjankuvittajauran alkua.

”Mäkelän kanssa olen tehnyt pisimpään töitä, kymmenisen vuotta Kahdesta prinsessasta Olipa kerran ja monta kertaa -kirjaan. Hannu oli yksi lapsuuden sankareistani, ja siksi yhteistyökin on tuntunut erityiseltä. Hän kuvitti Herra Huut itse omalla tyylillään, mitä arvostan. Olen myös oppinut häneltä kirjoittamisesta. Hannun tapa kirjoittaa on rento ja vapaa, ja hän julkaisee vieläkin runsaasti, hengittää ja kirjoittaa samaa tahtia.”

Muut taiteet kuin “oma” herättelevät Mairka Maijalan luovuutta.

Maijala näytti Ruusun matkan ensimmäisen version Mäkelän lisäksi Juha Virralle, jonka kanssa on syntynyt seitsemän lastenkirjaa.

”Erosimme 16 vuoden suhteen jälkeen, mutta kirjojen tekeminen ei lakannut. Se oli saavutus. Juha on siviilissä historian opettaja, kirjailijana olen oppinut häneltä etenkin huumoria. Ja koska olimme ja myöhemmin olimme olleet suhteessa, yhteistyömme on perustunut suorapuheisuuteen. Monen kirjailijan kanssa on sujuvaa, mutta kovin varovaista. Kirjailija pelkää astua kuvittajan tontille enkä minä tohdi sorkkia tekstiä. Luontevan vuorovaikutuksen syntyminen vie aikaa.”

Varovaisia ovat kustantajatkin. Maijala toivoo villimpää ajattelua lastenkirjoihin.

”Usein tulee yhteydenottoja, että olisin juuri oikea kuvittaja tähän kirjaan. Mielelläni kuulen sen tietysti, mutta entä jos vetäisikin villin kortin ja hakisi kuvittajaa, joka ei luontevasti sovikaan teokselle? Sanon näin, koska minulle on annettu paljon tosi hyviä mutta vähän samalla lailla herkkiä ja kivoja tekstejä. Iloitsen yllättävistä rinnastuksista. Toki myös kuvittajan pitää aina yrittää itse tulla lokerostaan pois.”

Hänen mukaansa työ on antanut suunnan ja uudet ideat opettaneet vaikka väkisin. Hän on myös oppinut paljon itsestään.

”Aina kun joku tilaa jotain, ensin jäädyn niihin odotuksiin. Ensimmäisen lastenkirjani kansi oli taistelua. Tein kymmeniä versioita. En pidä lopullistakaan hyvänä. Kirjan kuvituksista tosin pidän vieläkin, ne ovat aika luonnosmaisia.”

 

Usein itsekritiikki johtuu siitä, että taiteilija tuntee omat rajoituksensa parhaiten. Ulkopuolinen ei näe heikkouksia vaan vahvuudet.

”Tiedän, mihin olen pyrkinyt, ja sitten lopputulos ei vastaakaan sitä. En pysty tekemään vapautunutta jälkeä, vaikka haavena on ollut tehdä kuva niinku näin vaan”, Maijala sanoo ja heilauttaa kättään nopeasti.

”Kun on pitänyt tehdä luonnoksia ja valmiita kuvia, välissä tapahtuu usein kuolema. En saa ’oikeasta kuvasta’ yhtä hyvää. Olen alkanut ajatella, että luonnoksen pitää olla se valmis kuva. Ruusun matkassa onnistuin, vuosikausien yrittämisen jälkeen. Muutenkin tuntuu, että olen lakannut moittimasta itseäni. Yritän itsekritiikin sijaan nauttia tekemisestä.”

Maijala pohtii Instagramin merkitystä työlleen. Hän julkaisee kuvituksiaan toisinaan vain siellä.

”Se tuntuu yhtä lailla rennolta ja vapauttavalta kuin Suden hetken tarinan kohdalla: syntyy ja valmistuu nopeasti. Olen harkinnut, että tekisin kuvakirjan suoraan ja ainoastaan ’Instaan’…”

 

Kuvittaja-kirjailija Marika Maijalan haastattelu on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 2/2020. Suomen Kuvalehti ja Parnasso kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja. Parnasson voit tilata täältä. Suomen Kuvalehti julkaisee tekstin kokonaisuudessaan.