Maailma vailla unelmia ja armoa

Martin Scorsese ohjasi mestariteoksen tappiosta.

Elokuva 22.11.2019 06:00
Kalle Kinnunen
Keskellä Ray Ramano, Al Pacino, ja Robert De Niro nuorennettuina elokuvassa The Irishman.
Keskellä Ray Ramano, Al Pacino, ja Robert De Niro nuorennettuina elokuvassa The Irishman. © Niko Tavernise / NETFLIX

Kun Martin Scorsese tekee uuden elokuvan järjestäytyneestä rikollisuudesta, se on tietenkin tapaus. The Irishman on melkein 150 miljoonan euron hintalapullaan myös ohjaajan liki 50-vuotisen uran ylivoimaisesti kallein tuotanto.

Silti herää kysymys: mitä Scorsesella on lisättävää aihepiiriin, jota hän on käsitellyt useista näkökulmista erinomaisissa elokuvissaan Sudenpesä (1973), Mafiaveljet (1990), Casino (1995) ja The Departed (2006)? Vastaukset ovat yllättäviä.

The Irishmanin tarina on jännittävä. Se paljastaa, mitä vuonna 1975 kadonneelle ammattiyhdistysjohtajalle Jimmy Hoffalle tapahtui. Kertoja on kuitenkin epäluotettava henkilö: elämäänsä kertaava mafian tappaja Frank Sheeran. Häntä esittää Robert De Niro.

Tarinassa on kolme vaihetta. Ensimmäinen on pisin. Se kertoo, miten Sheeranista tuli rikollinen. Hän ei ole kuin Mafiaveljien Henry Hill, joka halusi aina olla gangsteri. Tämän elokuvan maailmassa ei ole unelmia. Sheeran on irlantilainen duunari, jolle uratie aukeaa sattumalta.

Eikä Sheeran muistuta Casinon Sam Rothsteinia, josta tuli rikas. Vaikka Sheeran etenee vallankäyttäjien luo ja yhdeksi joviaalin Jimmy Hoffan (Al Pacino) parhaista kavereista, glamouria hän ei näe.

Toisessa vaiheessa käy ilmi Sheeranin halu saada hyväksyntää. Hänen valttinsa on julmuus. Kun Sheeran oli sodan loppumainingeissa sotilaana Italiassa, hän huomasi, kuinka helppoa on tappaa ihminen.

 

Vaikka Scorsesen elokuvat ovat aina kuvanneet rikollisuutta tuhon tienä, niiden energinen ote ja popmusiikkia hyödyntävä tyylittely ovat tehneet väkivallan hetkistä myös kiehtovia. Suojakerroksena on ollut ironisointi.

The Irishmanissa murhat kiitävät ohi, mutta väkivallan kierteen tragikoomisuudella leikitellään uudella tavalla. Tosipohjaisen tarinan monista hahmoista kerrotaan heidän ensi kertaa kuvaan ilmestyessään, missä ja miten heidät myöhemmin nitistettiin. Tehokeino on hirtehishuumoria ja muistutus jokaisen rehvastelijan kuolevaisuudesta.

Tarina kulkee kohti nykyhetkeä. Sävy muuttuu portaattomasti. Kehuskelu tekee tilaa pettymykselle. Sheeran on hoitokodissa, kahdeksankymppisenä, yksin. Näkökulma on koko ajan ollut miehen, joka ei ymmärrä, miten elämässä näin kävi.

Anna Paquin näyttelee Sheeranin aikuista lasta. Hahmo esitellään pienenä tyttönä, jonka katse on syyttävä. Pelko hallitsee lähimmäisten elämää, mutta Sheeran ei sitä tajua edes silloin, kun se hänelle suoraan sanotaan.

Kukaan muu kuin Robert De Niro ei voisi näytellä tappaja Frank Sheerania.

Kukaan muu kuin De Niro ei voisi näytellä Sheeranin roolia. Vähäeleinen Sheeran peilaa katsojien muistoja De Nirosta. Tappajan kuva on myös vanhenevan elokuvatähden muotokuva.

The Irishman on kolme ja puoli tuntia pitkä. Kesto voi kuulostaa tolkuttomalta, mutta Scorsese osaa viihdyttää – ja se on sisällöllisesti enemmän kuin perusteltua. Elokuva kertoo ajasta ja peruuttamattomuudesta.

Elokuva tuli kalliiksi, koska De Niro, Pacino ja sivuosien Joe Pesci ja Harvey Keitel nuorennettiin digitaalisesti useisiin kohtauksiin. Ratkaisu toimii hämmästyttävän hyvin. Kasvojen pintatekstuuria voi ihmetellä hetken, mutta häilyvä maski tuo jopa oman tasonsa elokuvan kerrontaan: kuuntelemme tarinaa.

Oikea Sheeran kuoli vuonna 2003, eikä hänen postuumisti kirjana julkaistuja väitteitään ole pidetty kovin uskottavina.

Martin Scorsese: The Irishman. Netflixissä ja elokuvateattereissa. ★★★★★

Valinnat
Tietokirja

Martti Haavio näyttää, kuinka tarinoiden motiivit ovat tulleet antiikin kulttuureista Pohjolan perille.

NOVELLIKOKOELMA

levy

Sarjakuvat

Kymppiegee-sarjakuvan lisäksi arviossa on keskiaikaan sijoittuva murhamysteeri Maahan lyöty mies.

Musiikki

Muotoilutärpit

Sisältö