Ihan tavallinen toimistopäivä

The Assistant käsittelee näkymätöntä julmuutta.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nuoren työntekijän konttoripäivää seuraava, tyylilajiltaan realistinen elokuva ei kuulosta jännittävältä. The Assistant on kuitenkin melkein kauhua.

Tavallisuus voi olla erityisen ahdistavaa, kun ylle tulee uhka, josta ei saa puhua. Jane (Julia Garner) on toimistoapulainen elokuvayhtiössä. Hänen päiviään määrittää pomon käytös. Wilcock (Matthew Macfadyen) on tietoinen ehdottomasta valta-asemastaan.

Janen arkeen kuuluu seksuaalisen häirinnän todistaminen ja sen kohteeksi joutumisen välttely.

 

”En halunnut tehdä elokuvaa pahasta miehestä. Halusin kertoa naisen tarinan”, ohjaaja-käsikirjoittaja Kitty Green summaa.

”Pyrin välittämään tunnelman yhteisössä, jossa yhdellä miehellä on murtamaton valta kaikkeen. Haluan kertoa, miten tällaisen vallan piiriin joutuu, ja miksi siitä ei pääse ulos.”

The Assistant on dokumentteja ohjanneen Greenin ensimmäinen näytelmäelokuva. Vaikka Wilcock on erilainen persoona kuin Harvey Weinstein, ohjaajan tapa kuvata fiktiivistä hahmoa tuo mieleen dokumentin.

Green ei usko, että elokuva olisi ollut mahdollista tehdä ennen kuin metoo-ilmiö alkoi näyttelijä Alyssa Milanon avautumisesta vuonna 2017.

”Hyvä, että tämä oli mahdollista toteuttaa edes nyt”, Green sanoo.

”Monilla firmoilla, elokuva-alallakin, on luurankoja kaapeissaan. Jos sellainen yhtiö olisi tekemisissä tämän elokuvan kanssa, he asettaisivat itsensä tilanteeseen, jossa kaappiin pitää kurkata.”

 

Green oli aloittanut käsikirjoituksen ennen kuin paljon julkisuutta saaneet paljastukset häirinnästä ja hyväksikäytöstä elokuva-alalla tapahtuivat.

Taustatyönä hän haastatteli rahoitus- ja teknologia-alojen naisia enemmän kuin elokuva-alan väkeä.

”Kun kuuntelee suurta valtaa käyttävien ihmisten työntekijöiden kokemuksia, kuulee aika hurjia juttuja helikoptereista ja rahasalkuista, mutta keskityin arkisempiin asioihin, sellaisiin joihin voi samastua.”

Suurin syy elokuvan toteutumiselle on ohjaajan mukaan keskusteluilmapiirin kehittyminen, jopa niin arkisen tuntuinen asia kuin termistön tarkentuminen.

”Viisi vuotta sitten tälle vallan väärinkäytölle, josta elokuva kertoo, ei oikein ollut edes puhekielen käsitteitä. Metoo-ilmiön jälkeen meillä on sanat, joilla jäsentää asiaa.”

Dokumentaristin tapa jäsentää maailmaa näkyy lakonisessa kuvakielessä. Etäisyys korostaa ahdistavuutta samalla tavalla kuin ohjaajan Netflix-dokumentissa Casting JonBenét, joka käsitteli lapsimissi JonBenét Ramseyn paljon julkisuutta saaneen murhan vaikutusta hänen kotikaupunkiinsa.

 

Painostavinta The Assistentissa on toimistoympäristö.

Ovesta pääsisi periaatteessa ulos, mutta työpaikka on maineikas. Mikäli pomo antaisi potkut, ura olisi uhattuna. Tulevaisuus on miellyttämisestä ja alistumisesta kiinni.

Kaikki toimiston naiset ovat samassa asemassa, ja se ei tee heistä yhtään vahvempia.

”Ensimmäisessä käsikirjoitusversiossani naiset olivat vahvoja ja oikeamielisiä. Sain versiosta asiallista, mutta tiukkaa kritiikkiä naisilta”, Green kertoo.

”Minulle sanottiin, että eihän se näin mene. Monet naiset ovat osallisia vallan väärinkäytössä ja mahdollistavat häirinnän. Ei tämä ole hyvät vastaan pahat -kuvio.”

Muutokset olivat pieniä. Repliikkejä vähentämällä valta-asetelma tuli ilmeisemmäksi. Näkymätön muuttui aistittavammaksi.

”Kyse ei ole elokuva-alasta eikä siitä, että Weinstein saadaan pois.”

Nykyään vankilassa istuva moguli on jäävuoren huippu ja symboli.

”Ongelma on rakenteissa, jotka mahdollistavat vaikenemisen.”

The Assistant Elisa Viihde Viaplay -palvelussa.