Sitoutumiskammo

Tanskalaiskomedia leikkii parisuhteen rooleilla.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kauhea nainen nousi Tanskassa yllätyshitiksi. Pääosanesittäjät, Anders Juul ja Amanda Collin, ovat tv:stä tuttuja, mutta hermoon osuminen on suosion selitys. Letkeän tuntuinen elokuva tavoittaa parisuhteiden dynamiikan kipukohtia ja vapauden ongelmaa melkein sietämättömän samastuttavasti.

Ennen kaikkea kyse on sukupolvikuvauksesta. Kolmikymppiset mies ja nainen tapaavat, päätyvät sänkyyn ja avoliittoon. Kitkaa syntyy, kun kumpikin odottaa vähän eri asioita osaamatta sanoa, mitä toivoo. Nimestä huolimatta Marie ei ole kauhea – Rasmus vain kuvittelee, että toinen pakottaa hänet muuttumaan. Siinä ei välttämättä ole mitään pirullista, että nainen sisustaa ja pyytää myymään cd-levyt, joita ei kuunnella. Myöntyminen tuntuu miehestä heti omasta persoonallisuudesta luopumiselta. Muka rationaalisempi miehen tunne-elämä on vain kuori epämääräiselle halulle paeta.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Christian Tafdrup yhdistää ranskalaistyyppistä suhderealismia tanskalaiseen kevytironiaan, jossa ei erikseen alleviivata, että asiat voi valottaa kahdella tavalla. Närkästyttämisen uhalla Marien annetaan vilkuilla katsojaa pariin kertaan niin, että hän paljastaa pelaavansa sitouttamispeliä. Sietämättömän epävarman Rasmuksen venkoilu ei ole sen ihailtavampaa.

Kommunikaation vaikeuden kuvaus on miltei terapeuttista. Irrallinen lähestymistapa ja näkökulman kapeus tekevät elokuvasta kertakäyttöisen mutta koukuttavan.