Feminismi tuli kauhukomediaan

Ilja Rautsi tekee veristä satiiria nykyajasta.

elokuva
Teksti
Harri Römpötti Matti Rämö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jos katsoo oikeanlaisten lasien läpi, miehet ovat penispäitä ja naisten kasvojen paikalla on emätin.

Molempien käytös vastaa ulkomuotoa. Sukupuolirooleista irrottautuminen voi olla kivuliasta, mutta se on myös vapauttavaa. Tässä Night of the Living Dicks -elokuvan maailmankuva tiivistettynä. Ilja Rautsin lyhytelokuvassa genitaalimetaforat muuttuvat lihaksi: Sonja Kuittisen päähenkilö saa haltuunsa silmälasit, jotka paljastavat ihmisten todellisen luonteen.

Night of the Living Dicks on Rautsin toinen feministinen lyhytelokuva, jonka viitekehyksen hän on napannut kauhuklassikosta. Helsinki Mansplaining Massacre (2018) viittasi Tobe Hooperin Teksasin moottorisahamurhiin (1974). Se keräsi festivaalipalkintoja Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa ja Espanjassa.

Uutuus kanavoi George Romeron Elävien kuolleiden yötä (1968) ja John Carpenterin Pahan kehää (1988), jossa erikoisaurinkolasit avaavat uudenlaisen näkökulman todellisuuteen. Night of the Living Dicks saa ensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla ja on mukana sekä kotimaisessa sarjassa että uudessa Generation XYZ -kilpailussa, joka on omistettu lajityyppielokuville.

Video: Night of the Living Dicks -lyhytelokuvan traileri. Lähde: Bufo/Youtube. 

Käsikirjoittajana ja dramaturgina työskentelevä Rautsi (s. 1979) tuli alalle nuoruuden kauhuelokuvaharrastuksen kautta.

”Tykkään katsoa kaikenlaista kauhua, mutta parhaat kauhuelokuvat kertovat päähenkilön mielestä kumpuavasta painajaisesta”, Rautsi sanoo.

Omissa lyhytelokuvissaan hän lainaa esikuviltaan vain raamit eikä oikeastaan edes parodioi niitä. Rautsi tekee feminististä satiiria nykyajasta.

Helsinki Mansplaining Massacressa naisia ahdistaa miesten ylemmyydentuntoinen selittäminen. Night of the Living Dicksissä esineellistävä katse tekee ihmisistä zombimaisia.

”Jos kirjallisuudessa on metafora, se on metafora myös lukijan päässä. Elokuvassa vertauskuvista tulee totta.”

Rautsista kauhun ylilyönneillä on helppo käsitellä tabuja. Lisäksi hän haluaa rikkoa lajityypin sisäisiä kaavoja.

”Perinteisesti naisen rooli on ollut kirkua ja joutua uhriksi.”

 

Tavallaan leffahulluus on kasvattanut Rautsista feministin. Hän sanoo lukeneensa vuosikausia juttuja ohjaajista, jotka olivat enimmäkseen miehiä ja usein ikäviä ja huonosti käyttäytyviä ihmisiä.

Rautsi luuli pitkään, ettei voi ohjata, koska ei halua olla samanlainen kuin he.

”Jäykät sukupuoliroolit ovat ahdistaneet lapsesta asti. Käsikirjoittajana pyrkii ajattelemaan asioita muistakin kuin omasta näkökulmastaan. Jos ei kykene asettumaan muiden kenkiin, on vaikea luoda henkilöhahmoja. Empatia on avain myös feminismissä.”

Rautsi muutti mieltään ohjaamisesta, kun osallistui Kino Euphoria -tapahtumiin 2010-luvun alussa. Harjoituksissa tehtiin lyhytelokuva vain 60 tunnissa. Rautsikin teki kaikkea, kirjoitti, näytteli – ja ohjasi.

”Ne kokemukset vapauttivat leffakoulujäykkyydestä. Ohjaajana sai parhaat tulokset, kun suhtautui muihin avoimesti. Elokuvan tekeminen on yhteistyötä, jossa kannattaa kuunnella kaikkia.”

 

Kun korona hellittää, elokuvateattereihin on tulossa kaksi Rautsin käsikirjoittamaa pitkää elokuvaa. Pahanhautoja on Hanna Bergholmin ohjaama kauhudraama. Saara Saarelan ohjaama dystooppinen tieteistarina Veden vartija perustuu Emmi Itärannan romaaniin Teemestarin kirja (2012).

Rautsi kirjoittaa myös pitkää elokuvaa itsensä ohjattavaksi. Siitä tulee kauhukomedia, jossa yhdistyvät joulupukki ja vampyyri.

”Minulle fantasia on luontevampi väline kuin realismi. On helpompi kirjoittaa tarina vampyyrin kanssa kuin ilman.”

Rautsi ei ole yksin. Ennen harvinaiset kauhu ja fantasia ovat nostaneet profiiliaan Suomessa ja Pohjoismaissa.

”Suomalaisessa kirjallisuudessa nämä lajityypit alkoivat päästä esiin jo ennen kuin elokuvassa. Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaanin (2000) menestys avasi tien.”

Tampereen elokuvajuhlat järjestetään 10.–14.3. koronan vuoksi verkossa: tamperefilmfestival.fi