Toivo haluaa elää

Suomen hauskin mies ei ole filmattua teatteria, päinvastoin.

ELOKUVA 09.03.2018 06:00
Kalle Kinnunen

Toivo Parikka (Martti Suosalo) on vankinakin hauska mies. © VEERA AALTONEN / INLAND FILM COMPANY

Lopputekstien mukaan Suomen hauskin mies perustuu tositapahtumiin. Väite on paksu, mutta tavallaan niin osuva, että sen sallii mielellään levitä. Elokuva kertoo esityksen voimasta – ja juoni perustuu totuuden venyttämiseen.

Hauska mies on teatteriohjaaja ja näyttelijä Toivo Parikka, jota esittää Martti Suosalo.

Parikka päätyy vankileirisaarelle elokuussa 1918. Vitsiniekkaa epäillään punapäälliköksi, joka ampui teatteritoveriensa kanssa useita saksalaisia, syytteen mukaan erityisen raukkamaisesti.

Parikan hermostunut ilveily sotaoikeudessa saa leirikomendantti Hjalmar Kalmin (Jani Volanen) raivostumaan ja esittämään uhkavaatimuksen: teloitukset odottavat, elleivät Parikka ja kollegat saa leirille pian saapuvia saksalaiskomentajaa sekä Pehr Evind Svinhufvudia viihtymään. Upseeri Kalm on oman taustansa riivaama mies, jolle teatterilaisten empatiankyky on sekä ihailun että kateuden kohde.

Keskitysleiri ja huumori eivät ole uusi yhdistelmä elokuvassa. Roberto Benignin Kaunis elämä (1998) kertoi miehestä, joka mielikuvitustaan käyttämällä salasi pojaltaan tuhoamisleirin todellisuuden.

Aihe on vaikea: The Day the Clown Cried (1970) todettiin valmistumisen alla niin epäonnistuneeksi, että elokuvan tähti, ohjaaja ja tuottaja Jerry Lewis lukitsi teoksensa kassaholviin. Sitä ei koskaan esitetty.

 

Elokuvan havainnoksi ei ehkä riittäisi, että kuolemaantuomitun on vaikea nauraa ja naurattaa toisia.

Heikki Kujanpää ja Mikko Reitala eivät ainoastaan löydä uusia näkökulmia: heidän käsikirjoituksensa on loppusuoralle asti esimerkillisen täsmällinen, ja jokaisessa kohtauksessa on useita tasoja. Miljöönä on eristetty leiri, mutta tarinaan mahtuvat veljessodan erityispiirteet sekä ajankuva Suomesta sietämättömän jännittyneessä odotustilassa.

Pohjimmiltaan vastuuta pelkäävä Kalm haluaa rauhoittaa tilanteen vaikka hirmuteoilla, kunhan saksalaiset antavat tappamiselle oikeutuksen. Katsojalle ei vahvisteta, mikä on totuus Parikan teoista, mutta ei hän väkivallan mieheltä vaikuta.

Tarinan miehisyyttä puretaan Kalmin maltillisen vaimon (Leena Pöysti) hahmolla.

Kujanpää on myös ohjannut elokuvan. Sen jälkituotanto viivästyi, minkä seurauksena samanniminen Helsingin kaupunginteatterin näytelmä – jonka pääosan myös esittää Suosalo – ehti jo syksyllä ensi-iltaan, vaikka järjestyksen piti olla päinvastainen. Samalla elokuva putosi Suomi 100 -juhlaohjelmasta. Oikeastaan se on siunaus: kyse on kuitenkin nimenomaan kansalaissotatarinasta.

Ohjauksellisesti elokuva ei ole yhtä tarkka kuin tekstiltään. Siinä on klassisen laitosteatterin ja monet liian täyteen lastatut historialliset elokuvat mieleen tuovaa patetiaa. Leiriolojen kurjuutta painotetaan, mutta silti ahdinko ei ihan vakuuta. On osin tarkoituksellista, että katsoja pääsee helpolla. Lavastuksellista tuntua lisäävät sivuosien esittäjille annetut omat huippuhetket, jotka ehkä toimisivat näyttämöllä, mutta laimentavat elokuvaa. Näistä yhden luonteenpiirteen hahmoista etenkin kliseinen homo tuntuu päälleliimatulta.

Sillä ei ole väliä, että päähenkilön esikuva Jalmari Parikka ei oikeasti ohjannut näytelmää henkensä uhalla.

Naseva käsikirjoitus suorastaan kerjää uudelleenfilmatisointia, sillä keskeisen draaman voisi huoletta kirjoittaa toiseen maahan ja toiseen sotaan.

Toisaalta olisi jännittävää nähdä, millaisille maailmanluokan näyttelijöille Parikan ominaisuudet voisi siirtää: lakoninen veijarityyppi huokuu tuttua Suosaloa joka solullaan ja toisinpäin.

★★★☆☆

Suomen hauskin mies elokuvateattereissa 13. maaliskuuta alkaen.

Valinnat
Kuvataide

Adel Abidin haastaa voittajien totuudet.

Romaani

Sivuhenkilö riisuu kirjailijalta kruunun.

Sarjatärpit

Elokuva

Tanskalaiskomedia leikkii parisuhteen rooleilla.

TIETOKIRJA

Walter de Camp kuoli vuosi sitten. Hän ei halunnut jälleensyntyä intialaiseksi kissaksi.

Sisältö