Positiivisten puhenainen

SK 25 vuotta sitten 26.07.2019 06:00
SK 30/1994 (29.7. 1994) Saska Saarikoski: ”Hän: Säde Peltola, positiivisten puhenainen” Kuva: Markku Niskanen
SK 30/1994 (29.7. 1994) Saska Saarikoski: ”Hän: Säde Peltola, positiivisten puhenainen” Kuva: Markku Niskanen

Viisi vuotta sitten Säde Peltola, 29, törmäsi tyttöön, jota ei ollut tavannut moneen vuoteen. Vähän aikaa juteltuaan tyttö kertoi olevansa hiv-positiivinen, avomieliseen tapaansa lärpätti kovat kuulumisensa: työpaikka mennyt, ystävät menneet, perhe hylännyt.

”Kukaan ei enää suhtautunut tyttöön kuin ihmiseen. Tytön ympärillä oli tyhjä tila.”

Peltola jäi miettimään. Eihän sen nyt näin pitänyt mennä, yltäkylläisyytensä keskellä porskuttavassa suvaitsevaisessa Suomessa. Peltola ilmoittautui Katajanokan aids-tukikeskukseen vapaaehtoiseksi.

 

Positiivi-yhdistys perustettiin 1989. Aids-tukikeskuksen asiakkaista silmikoitunut ryhmä toimi aluksi maanalaisella profiililla keskuksen kellarissa. Vähitellen toiminta on järjestäytynyt. Yhdistyksen kaksi viimeisintä puheenjohtajaa ovat hiv-negatiivisina voineet ja uskaltaneet esiintyä entistä avoimemmin julkisuudessa. Positiivisille julkinen yhteiskunnallinen toiminta on riski, minkä sai kokea yksi yhdistyksen hallituksen jäsenistä, joka oli uskaltautunut pieneen lehtikuvaan. Mies hakattiin hyvin huonoon kuntoon.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö