Alansa kuninkaallinen

Christina Lindberg oli keskiaukeamatyttö, jota muutkin kuin Stellan Skarsgård rakastivat.

Ihmiset & elokuva
Teksti
Lauri Lehtinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Valokuvamalli ja näyttelijä Christina Lindberg on Ruotsin 1970-luvun räväkän populaarikulttuurin ydinhahmo, joka ei ole jämähtänyt 1970-luvulle. Marraskuussa Lindberg, 66, vieraili Helsingissä Night Visions -festivaalin vieraana. Ohjelmistossa nähtiin tähden vanhoja kulttielokuvia ja tuore henkilödokumentti.

1960-luvun lopulla Lindberg oli göteborgilainen lukiolainen, joka luki latinaa ja aikoi arkeologiksi. Valokuvaajat olivat alkaneet tarjota mallin töitä kaunottarelle, jolla oli nukkemaiset kasvot, surumieliset silmät ja muodokas olemus. Kiinnostus levisi maakuntamediasta maailmalle ja lehdistöstä elokuva-alalle.

Saatuaan tähtiroolin mustasta komediasta Mätäkuu (1970) Lindberg lintsasi lukiosta kuukauden. Köyhän perheen tyttö majoitettiin tukholmalaiseen loistohotelliin. ”Uusi maailma avautui, ja se oli fantastista.”

Paluu kouluun oli nöyryyttävä. Joku oli koristellut luokkahuoneen Christinan vähäpukeisilla lehtikuvilla. Opettajat eivät katsoneet teinijulkkista hyvällä. ”Ikävintä oli, että he panettelivat minua ystävilleni.”