Poikkeuksellisen raju sotaelokuva kääntää tutut asetelmat ympäri: arabian kieli ei enteile pahaa, amerikkalaiset eivät holhoa

Lehtiartikkeliin perustuva Mosul sai nuivahkon vastaanoton kriitikoilta elokuvajuhlilla, mutta sittemmin arviot ovat muuttuneet ylistäviksi.
Elokuva 17.12.2020 20:30
Netflix-elokuvassa nuori poliisi päättää liittyä tuhotussa Mosulissa käytävään taisteluun Isis-terroristijärjestöä vastaan. © Netflix

Väkivaltainen toimintaelokuva kertoo iskuryhmästä. Sen päähenkilöt ovat poliiseja, jotka käyvät kirjaimellista sotaa terroristeja vastaan.

Monilla heistä ei ole varsinaista erikoisjoukkojen koulutusta, mutta he ovat työssään joutuneet nopeasti oppimaan kaupunkisodan käytännöt.

Elokuva etenee vauhdilla. Kieli on arabia. Näyttelijät eivät ole tuttuja kasvoja.

Jos kieltä ja kasvoja ei lasketa, Mosul näyttää ja kuulostaa amerikkalaiselta toimintaelokuvalta, ja sitä se onkin. Vertauskohteita voisivat olla Ridley Scottin Black Hawk Down, joka ammensi tositapahtumista Somaliassa, sekä Michael Mannin Heat-elokuvan pankkiryöstöjakso.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Matthew Michael Carnahan päätyi tekemään Mosulia osin juuri siksi, että elokuva on suuri ristiriita.