Supersankaritarina tytöille (ja pojille)
Pölyä ei ole. Pikku naisia on ajankohtaisen, välittömän ja elävän tuntuinen elokuva, vaikka se sijoittuu 1860-luvulle.
Aikakausi on luotu pieteetillä. Greta Gerwigin tulkinta on uskollinen Louisa May Alcottin romaanille. Joitain painotuksia sisarusten suhteissa on loivennettu ja mukana on silmää iskevää huumoria, mutta klassikon ystävät tuskin pettyvät. Tarina on se tuttu: Marchin herraskaisen perheen neljä sisarusta kasvavat kohti aikuisuutta. He ovat taiteellisesti lahjakkaita, mutta tavoitteena voi olla vain vauras avioliitto.
Nykyaikaiseksi elokuvan tekee asenne. Se tuntuu kertovan tästä ajasta. Siitä, miten oman äänen löytäminen on vaikeaa ja kuinka näennäisen suotuisista olosuhteista voi olla vaikea ponnistaa esiin. Sekä etenkin siitä, kuinka ihmiset voivat auttaa toisiaan eteenpäin.
”Ajattelin tarinan niin, että tässä on neljä sisarusta, jotka ovat ehkä neroja eri taiteenlajeissa. Mutta mitä ihmettä naisnero tekee 1800-luvulla? Eihän heille ole mitään paikkaa”, ohjaaja kertoo pariisilaishotellin sviitissä.