Peter Greenaway: "Kaikki elokuvafestivaalit ovat silkkaa ajanhukkaa"

Ohjaajan mielestä elokuvateatterienkin merkitys on mitätön.

3D
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elokuvataide ei ole lunastanut lupauksiaan. Ei sinne päinkään.

Näin sanoo ohjaaja Peter Greenaway, jota parikymmentä vuotta sitten juhlittiin eurooppalaisen elokuvan uutena mestarina. Silloin hänen suurin menestyksensä oli Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (1988), jossa nähtiin muiden muassa Helen Mirren ja Michael Gambon.

“Kulttuurimme on kiinni sanoissa. Ajattelemme elokuvatkin yhä sanojen kautta. Kuinka köyhää!”, Greenaway huudahtaa.

“Hiomme sanoja ja tekstin taitoa, vaikka visuaalinen kokemus on paljon hallitsevampi. Typerät elokuvantekijät tavoittelevat edelleen realismia, vaikka elokuva ei voi ikinä olla todellisuuden kaltaista.”

Oikeastaan ongelmat alkoivat jo kauan ennen 120-vuotiasta elokuvataidetta.