Rooli ja näyttelijä sulautuvat yhteen

Catherine Deneuve avaa anteliaasti elämäänsä.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ranskalaisnäyttelijä Catherine Deneuve on ikoni. Cherbourgin sateenvarjoissa läpimurtonsa vuonna 1964 tehnyt näyttelijä on supertähti ja kaikkialla niin tunnettu, että hänen nimellään on helppo myydä elokuvalippuja.

Elokuvantekijän kannalta asiassa on ongelmakin. Kun Deneuve, 75, esittää pääosaa iän tuomalla itseluottamuksella, elokuva muuttuu Catherine Deneuve -elokuvaksi. Se pitää vain hyväksyä, sillä palkkio on sitäkin suurempi, sanoo Julie Bertucelli, joka sai ikonin nimiosaan elokuvaansa Claire Darlingin viimeiset hullutukset.

”Elokuvaa käsikirjoitetaan pari vuotta. Olisi liian suuri riski kirjoittaa rooli tietylle näyttelijälle, joka sitten sanoo ei. Sehän olisi painajainen”, Bertucelli sanoo.

”Mutta Deneuve oli haave alusta alkaen.”

 

hahmoa ei voi erottaa näyttelijästä: roolina on omanarvontuntoinen, omapäinen, omalaatuinen ja vauras rouva.

Rooli ei ole tutuista piirteistä huolimatta Deneuvelle mikään läpihuutojuttu. Hän esittää muistisairasta naista, joka joutuu kohtaamaan menneisyytensä tyhjentäessään antiikkiaarteita täynnä olevaa taloaan.

Kuolinsiivouksesta on puhuttu konmarituksen kaltaisena ilmiönä, mutta Claire ei tee sitä perikunnan auttamiseksi. Hän puhdistaa omaa mieltään. Kukin esineistä palauttaa jonkin muiston.

”Eiväthän muistot meidän mielessämme ole sellaisia selkeitä takaumia kuin elokuvissa näytetään. Oikeasti muistikuviin sekoittuvat tämän hetken tunnot”, Bertucelli sanoo.

”Jos muistelen menneitä, asiat liittyvät aina jotenkin nykyisyyteen.”

 

Elokuvan tarina on jo pitkällä, kun Clairen aikuinen tytär saapuu lapsuudenkotiinsa ja varsinainen konflikti alkaa. Roolissa on Chiara Mastroianni, Deneuven ja Marcello Mastroiannin tytär. Sattumaa se ei tietenkään ole.

Ehkä asiaa selittää Bertucellin tausta paitsi Krzysztof Kieślowskin apulaisohjaajana, myös dokumentaristina.

”Ajattelen, että elokuva on myös dokumentti näyttelijästä”, ohjaaja miettii.

Hän tekee Deneuven tämänhetkisestä elämästä dokumenttia sen mukaan, mitä tähtinäyttelijä sallii ja anteliaasti paljastaa.

”Elokuvissa voidaan rakentaa unelmia vain sen varaan, mitä näyttelijät ilmaisevat. ”

Kun Clairen takaumissa nähdään sekä onnen että yhteenottojen hetkiä, hahmo muistuttaa paitsi Deneuven aiemmista rooleista, myös hänen värikkäästä elämästään ja kitkaisesta suhteestaan tyttäreensä.

Bertucelli muistuttaa, että vaikka ulkoelokuvallisilta pohdinnoilta ei voi välttyä, sama ongelma koskee jokaikista elokuvaa. Katsoja tietää, ettei fiktio ole totta.

”Jos elokuva on hyvä, parin minuutin jälkeen jo haluat tunkeutua sen maailmaan ja kuvitteellisten hahmojen tarinaan.”

 

Elokuvaa voi katsoa toisinkin. Kun Bertucelli työsti käsikirjoituksen Lynda Rutledgen humoristisesta romaanista ja siirsi tapahtumat Teksasista Ranskaan, mukana tuli omaelämäkerrallisuus.

”Kirjoittaessani ajattelin sukuani. Heidän kasvojaan, en näyttelijöitä.”

Eikä se siihen jäänyt. Kuvauspaikka oli ohjaajan edesmenneen isoäidin kartanomainen talo. Clairen mekaaniset nuket olivat esineitä Bertucellin lapsuudesta.

”Haluamme lapsuuteen. Vaikkei se olisi onnellinen, sieltä kaikki alkoi. Minulle tämä on tarina lapsuusmuistojeni talosta.”

 

Claire Darlingin viimeiset hullutukset elokuvateattereissa.